Tekoälyn mahdollistama kasvojentunnistusteknologia yleistyy ympäri maailmaa. Kasvojentunnistusmekanismeja löytyy esimerkiksi erilaisista mobiilisovelluksista, kameroista ja älypuhelimista. Samoja mekanismeja sovelletaan erilaisissa konteksteissa. 

Viihteellisessä kontekstissa mekanismeja esiintyy esimerkiksi nuorten suosimassa Snapchat-mobiilisovelluksessa. Saatavilla on useita erilaisia filttereitä, joilla voi viihdyttää itseään ja muita. Käytännössä Snapchatin käyttäjä skannaa naamansa puhelimen etukameralla, jonka jälkeen hän valitsee haluamansa filtterin. Yksi tunnetuimmista filttereistä on niin sanottu “koirafiltteri”. Kyseisen filtterin ansiosta kuvassa näkyvällä ihmisellä on nyt koiran kuono sekä koiran korvat. Varsinainen hauskuus tulee esiin, kun ihminen avaa suunsa: silloin suusta “lennähtää” pitkä koiran kieli. Snapchatin filtterit ovat esimerkki suhteellisen kevyestä tavasta soveltaa kasvojentunnistusmekanismeja.

Eräs konteksti, jossa kasvojentunnistusmekanismeja hyödynnetään, on ihmisten valvominen. Esimerkiksi valvontakamerat voivat tunnistaa yksittäisen ihmisen tuhansien ihmisten joukosta, mikäli kameran omistajilla on hallussaan dataa tai tuntomerkkejä kohdennettavasta henkilöstä, ja he ovat syöttäneet tietonsa laitteeseen.

Myöskin henkilökohtaiset elektroniset laitteet voi nykyisin avata kasvojentunnistusmekanismeilla, jos laitteen versio on tarpeeksi uusi. Esimerkiksi uusimmat iPhonet tarjoavat tämän mahdollisuuden.

Edellä mainitut esimerkit ovat suhteellisen kapeita, mutta ne havainnollistavat mahdollisuuksia, joihin mekanismeja voi soveltaa. Tämän perusteella itselleni herää kysymys, voiko mekanismeja käyttää ihmisten vahingoittamiseen?

Esimerkiksi Kiinan rakenteellinen kasvojentunnistusjärjestelmä on länsimaisen demokratian näkökulmasta katsottuna tumman harmaalla alueella. Satojen miljoonien valvontakameroiden maassa totalitaristinen vallankäyttö on historiallisista syistä tuttua, mutta kasvojentunnistusteknologia vie koko paketin uudelle tasolle, vieläpä arkipäiväisesti. Kahvilassa ostokset voi maksaa omilla kasvoillaan. Puistojen julkisissa vessoissa paperia saa skannaamalla kasvonsa. Junalaiturille pääsee näyttämällä henkilökorttia kasvojentunnistuslaitteeseen. Koululuokissa oppilaiden läsnäoloa, eleitä ja yleistä fiilistä seurataan luokan seinillä olevilla kameroilla. Kouluruoka maksetaan tunnistautumalla kasvojentunnistuslaitteessa, ja myös kirjat lainataan samalla tavalla. 

Mikäli tiedostava yksilö ei koe kulutukseen liittyvää valvontaa omakseen, hän voi aina nostaa perinteiseen tyyliin käteistä. Näin hän pystyy peittämään “kulutusjalanjälkensä” suhteellisen hyvin, tosin käteisautomaatti saattaa vaatia tunnistautumaan kasvoilla. 

Totalitaristisesta Kiinasta on pitkä matka länsimaisiin demokratioihin, mutta maantieteellinen etäisyys ja kulttuurierot eivät estä kasvojentunnistamisteknologian kehityksen laajenemista myös länsimaihin. Henkilökohtaisesti olen joutunut skannaamaan passini kasvojentunnistuskoneessa Schipnolin lentokentällä Amsterdamissa. Syy oli siirtyminen ison lentokentän toisesta terminaalista toiseen. Käytännössä sovellettava teknologia on siis jo täällä.

Suomalaisten onneksi ja epäonneksi kotimainen kasvojentunnistusjärjestelmä ei ole ajankohtainen, vielä. Syy ei kuitenkaan ole lainsäädäntö, vaan laitteiston puute. Poliisi ja Tulli saivat kesäkuussa 2019 oikeuden automaattiseen kasvojentunnistamiseen. Siihen soveltuvia laitteita ei tosin vielä ole viranomaisten käytössä.

Jo nykyiset digitaaliset “kasvottomat” tunnistautumistavat jättävät jäljen yksilön tekemisistä eri palveluiden “datankeräysalustoille”. Ei siis tarvitse omistaa kovinkaan tiukkaa foliohattua olettaakseen, että myös kasvoilla tunnistautumisesta jää jälki järjestelmään. 

Kerätyn datan soveltaminen on kuitenkin toinen kysymys. Tämän hetken tietojeni mukaan, “kasvottomasti” kerättyä dataa sovelletaan “vain” kohdennettuun sisällön tarjontaan ja verkkomarkkinointiin. Jää siis spekuloinnin varaan, meneekö länsimaidenkin kehitys Orwellaisen dystopian suuntaan. 

Loppupeleissä kaikki meistä elävät ihmisten luomissa yhteiskunnissa. Siksi on erittäin todennäköistä, että myös kasvojentunnistuksen väärinkäyttöä tapahtuu. Väärinkäyttö on toki suhteellinen käsite, koska se riippuu vallitsevasta ilmapiiristä sekä vallankäyttäjän moraalista ja motiiveista. Asiaa on kuitenkin hyvä pohtia silloin tällöin. Yksilön ja teknologian valtaa tulee harvoin mietittyä silloin, kun lähettelee kavereilleen hassuja “snäppejä” erilaisilla filttereillä varustettuna.