Helsinkiläinen anarkisti Aulis Junes taistelee nihilistejä vastaan.
Kysymyksiin on hankala saada vastauksia, niitä on hankala päästä edes kysymään – niin tiuhaan tahtiin Aulis Junekselta tulee juttua. 79-vuotiaan anarkistin tarinat polveilevat ja vievät toisiin tarinoihin.
Olemme Juneksen kotona, 1200-neliöisessä huvilassa Helsingin Linnunlaulussa, jossa Junes pyörittää sivutoimisesti kirpputoria. Asiakkaat astuvat tottuneesti sisään pimeään huvilaan.
“Niin, mä aikanaan aloitin Suomessa tän kiertotalouden jo 1960-luvulla”, Junes toteaa.
“Keräsin vanhoja lumppuja ja möin niitä kattotehtaille materiaaleiksi. Mistään tavarasta, mitä mulle tarjotaan, mä en kieltäydy. Tänne saa ihmiset tulla katsomaan, kuinka paljon romua niiden elämästä syntyy.”
Ehtivä aktivisti
Junes on ollut monessa mukana. Hän on työskennellyt osattomien hyväksi, ja ollut liikkeelle panevana voimana esimerkiksi vihreiden perustamiselle.
“Eihän sitä koko Koijärvi-liikettä olisi syntynytkään ilman mua. Mulla oli sillon semmonen 55-paikkainen bussi, mähän ne sinne sillon vein.”
Linnunlaulun huvilan asuttaminen oli luontevaa jatkoa lukuisille aikaisemmille talonvaltauksille, joissa Junes oli 1960-luvulta lähtien mukana. Vanhoja, tyhjillään ränsistyneitä taloja vallattiin suojeltavaksi purkutuomioilta ja järkevämpään käyttöön.
“Mä toin sinne sitten aina mukanani noita kaiken maailman osattomia, asunnottomia ja alkoholisteja. Niiden kanssa kunnostettiin niitä taloja, ja kun tönö alkoi saada ryhtiään takaisin, niin kas kummaa, oli sama käynyt myös sitä kunnostaneille ihmisille!”
Junes oli perustamassa esimerkiksi huumeista kärsiville nuorille tukea tarjoavaa Aseman Lapset ry:tä. Evankelis-luterilainen kirkko palkitsi Juneksen vihkimällä hänet diakoniksi, mutta vain hetkeksi. Miksi?
“No… eihän ne tykännyt musta. Ne sanoi että mä oli laskeutunut huorien ja narkkareiden sekaan. Mä oli päästänyt niitä, ja muita asunnottomia ja alkoholisteja, asumaan sinne mun virka-asuntoon. Eihän niillä ollut mitään muutakaan paikkaa, minne mennä.”
Julkinen riitelijä
Juneksen riidat Helsingin rakennusvalvonnan kanssa ovat julkisuudessa jatkuvasti. Kaupunki toimittaa hänelle uhkasakkoja toisensa perään, koska hän kieltäytyy kunnostamasta rapistuvaa huvilaa. Uhkasakot eivät aktivistia hetkauta.
“Mulla olisi kyllä varaa korjata tämä huvila vaikka heti, mutta mä olen kieltytynyt tekemästä mitään, ennen kuin tämä talo ja alue suojellaan. Tähän pitää saada puistokaava, että sitten kun musta aika jättää, ei voi kukaan koskea tähän taloon tai näihin ikivanhoihin puihin”,
Junes kertoo.
“En mä tätä, tai mitään mitä oon tehnyt, ole tehnyt itseäni vaan muita varten. Ihmisten pitäis ymmärtää kunnioittaa luontoa ja ympäristöä, ja toisiaan.”
Elokapina-liikkeestä Junes on hyvillään.
“Ne noudattaa samoja gandhilaisia, väkivallattoman ja passiivisen tottelemattomuuden oppeja kuin minäkin.”
Surullinen Junes ei maailman menosta varsinaisesti ole. Ärtyneeltä hän kyllä vaikuttaa.
“Nyt kun [Linkolan] Penttikin on kuollut, mä oon viimeisiä piikkejä näiden nihilistien lihassa. Mä kieltäydyn osallistumatta tähän nihilistien ja psykopaattien yhteiskuntaan, jossa ainoa arvo on raha ja kaikki muu tuhotaan. Melkeen kaikki ihmiset on nykyään vaan tän kapitalistisen, ahneen systeemin pellejä.”
Teksti ja kuvat: Juuso Pikkarainen
