Vuonna 2012 perustetulla Tinderillä on omien tietojensa mukaan 50 miljoonaa aktiivista käyttäjää. (Kuva: commons.wikipedia.org)

Kaikki alkaa niin somasti. Lukuisia lähetettyjä ja vastaanotettuja viestejä päivän aikana, mielen täyttävät ajatukset toisesta, sisälle syttyy uusi toivo kaikista mahdollisuuksista. Kaikki on vallan siirappista koristeltuna makeudellaan hampaita syövyttävin nonparellein, eikä edes olkapäälle pudonnut linnun jätös heilauta.Toisen ihmisen kanssa aloitetussa romanttismielisessä kanssakäymisessä on monia huumaannuttavia aspekteja. 

Selailin eräänä sunnuntaiaamuna hajamielisenä Instagramia, kun vastaani tuli eräs mietelauselma. ”Nykyaikana solmittavien suhteiden ongelma on tämä: mikä ennen miellettiin hyväksi on nyt kierrätystavaraa, nykyään vasta täydellinen on riittävän hyvä”, virke julisti. Tämä sai minut pysähtymään ja jäin maistelemaan ajatusta pitkäksi aikaa peilaten sitä sekä universaalisti, että oman pienen maailmani tähänastisiin kokemuksiin.

Siinä, missä tämän päivän deittailun voi hoitaa vessanpöntöllä istuessa, sohvan pohjalla pieruverkkareissa maaten, bussissa kotiin matkatessa tai aamiaispöydässä puuroa suuhun lapatessa, on Tinder tehnyt myös nykypäivän deittailulle silkkaa hallaa. Jos nykypäivänä löytää elämänkumppanin muualta kuin virtuaalitodellisuudesta, on se varsinainen ihme. Yhtä outo sattuma kuin yksisarvisen näkeminen. 

Jos toista ihmistä tapaillessa vastaan tulee pieniä tai suuria kompastuskiviä, osa kaivaa esille suhteiden työkalupakin. Tällöin kaksi aikuista alkaa työstää yhdessä ratkaisuja toisen kanssa ajatuksia vaihtaen. Ja sitten ovat ne yksilöt, jotka näkevät ongelmien selvittämisen sijaan ainoaksi ratkaisuksi jättää homman sikseen. Yrittämisen sijaan he miettivät, että tämä ei nyt vain toimi, ja häipyvät. Ghostaus-termi liittyy tähän läheisesti. Toinen osapuoli ei kykene sanomaan “kiitos, mutta ei kiitos”, vaan lopettaa viesteihin vastaamisen ja katoaa kuin pieru Saharaan.

Kun tämän ajan ihminen kohtaa vastoinkäymisiä deittailumaailmassa, on helpoimmaksi ratkaisuksi muodostunut ongelman väistäminen ja Tinderin uudelleen aktivoiminen. Vanhempieni sukupolvi ”ei tiennyt paremmasta”, ja erimielisyyksiä kohdatessaan he katsoivat ongelmansa läpi rakentavasti tai väkipakolla ja jatkoivat matkaa yhdessä enemmän tai vähemmän hymyssä suin. 

Nykyään on vaikea olla varma, mikä on se kuuluisa viimeinen naula arkkuun tuoreen, vasta ensiaskeliaan ottavan tapailusuhteen kanssa. Se voi olla toisen mielestä väärin puhdistettu kahvipannu, sinne tänne jätetyt likaiset sukat tai ohareiden tekeminen toiselle.

Pieni tai iso ongelma, jos napit ovat tarpeeksi pahasti vastakkain hankauksien tuoksinnassa, voi mieleen hiipiä se tapailun alun kutkutteleva tunne. Se kun kaikki oli vielä helppoa, hauskaa ja merkkiäkään ongelmista ei ollut nähtävissä. Silloin on helpoin pakata kimpsut ja kampsut, jättää toinen tuijottamaan horisonttiin häviäviä auton takavaloja ja lämmitellä Tinder toimintakuntoon. Näin kaikki alkaa taas alusta, eikä oppimista tapahdu.

Loputtomiin ongelmia ei kuitenkaan voi pakoilla. ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”. Joskus meidän on kohdattava se vaikealtakin tuntuva tilanne ja ratkottava se kuin aikuiset. Sen jälkeen katsotaan, onko jäljelle jäänyt vain pieni, tulitikun päässä vaimeana palava tuli, jonka voi sammuttaa puhaltamalla. Jäikö kaikesta hyvästäkin jäljelle vain savuavaa tuhkaa?

On pelottavaa ajatella, että erimielisyyksiä tulisi vältellä sen pelossa, että toinen lähtee pakoon tuhatta ja sataa. Voit tehdä kaiken oikein ja olla täysin oma itsesi, ja silti sinut luokitellaan tämän päivän ”hyväksi”, eli kierrätykseen meneväksi. Tämäntyyppinen luokittelu tuntuu lohduttomalta. Aivan kuin saisi kakkoslaatuleiman otsaansa. Ainoa vaihtoehto on odottaa, että edes joku näkisi virheiden yli ja ymmärtäisi niiden kuuluvan elettyyn elämään.

Jäljelle jää iso kasa kysymyksiä. Onko vika minussa? Onko kestävä, mahdollisesti kymmeniä vuosia kestävä parisuhde menettänyt merkityksensä tässä ajassa? Mikseivät ihmiset enää näe samanlaista vaivaa parisuhteen eteen? 

Nuorten, lisääntymisikäisten naisten onneksi esimerkiksi ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut, mikä taas antaa mahdollisuuden seikkailla tuossa ihmeellisessä nykyajan deittailumaailmassa jos minkälaisia mörrimöykkyjä kohdaten. Toki sekä hyvät että huonot kokemukset opettavat ja vievät meitä eteenpäin kohti onnellisempaa Disney-loppua.

Ei siis ole ihme, että moni kokee kisaväsymystä tämän päivän parinmuodostuksen syvissä vesissä. Esimerkiksi brittiläisen Cosmopolitan-lehden teettämän kyselyn tuloksissa naiset kertoivat pelkäävänsä, että he päätyvät pitkäaikaiseen parisuhteeseen väärän ihmisen kanssa. Mielenkiintoista oli myös se, että 81 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että heidän suhteiden ulkopuolinen elämänsä hyötyy sinkkuna pysymisestä.

Milleniaalien onneksi aikamme on jo hyväksyvämpi sinkkustatusta kohtaan. Voimme valita miten ja millaiseksi elämämme rakennamme. Sinkkujen ymmärretään nyt voivan elää aivan yhtä hyvää ja mielekästä elämää kuin parisuhteessa olevien. Vielä kun se suvun jääräpäisinkin täti ymmärtäisi lopettaa kyselyt pariutumisesta ja lapsisuunnitelmista.