Matias Hänninen on pelannut yli 200 sarjapeliä HFK:n paidassa ja nähnyt joukkueen hyvät ja huonot kaudet. Opettajankoulutukseen syttyi kipinä erityisluokan sijaisuudesta. Unelma on tulla urheilutoimittajaksi.
Tavoitteena jatkaa Veikkausliigassa
Laitapuolustajana pelaavalla Matiaksella on monen vuoden kokemus HIFK:n riveissä. Hän on tämänhetkisen joukkueen pitkäaikaisin pelaaja. Yli kymmenen vuoden uransa aikana hän on ehtinyt kokea paljon. Tavoitteita ja unelmia löytyy silti yhä.
“Tavoite on pelata niin korkealla kuin mahdollista, Suomessa tai ulkomailla. Viisi vuotta on nyt pelattu Veikkausliigassa ja tavoite on jatkaa. Motivaatio on edelleen korkealla.”
“Lapsena aina ennen saunaa katsottiin Englannin liigaa, joten se on aina ollut unelma. Ulkomailla olisi siistiä pelata, Italiassa tai Espanjassa niin, että voisi syödä välillä muutakin kun nuudelia. Vaikka käydä ihan ulkona syömässä. En minäkään mikään vanhus vielä ole, mutta mun juna ulkomaille on jo varmaan mennyt eikä niitä junia kauhean usein lähde. Mutta menisin,jos pyydettäisiin,”
40 vuoden jälkeen takaisin Veikkausliigaan
Kysyttäessä hienointa hetkeä jalkapallon parissa, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.
“Tottakai 4. lokakuuta 2014, Kun noustiin 40 vuoden tauon jälkeen Veikkausliigaan. Se on ehdottomasti tähänastisen elämäni onnellisin päivä. Siitä alkoi aika monen päivän pippalot, joista ei olla vieläkään palauduttu,” Matias kertoo se enempää kainostelematta
“Isot miehet itkivät”
“Henkilökohtaisesti isoin pettymys oli koko 2017- kausi. Tiputtiin Valioliigasta ja omalta osalta se oli kokonaisuudessaan huonoin kausi. Silloin futis ei ollut kivaa, itseluottamus oli huono ja kaikki meni päin helvettiä. Kun on yhtäkkiä sarjan huonoin, niin kyllä siinä isot miehet itkivät”
Pelaajana Matias ei ole kentän aggressiivinen huutaja, mutta ei kiellä tekevänsä pieniä koiruuksia.
“Pelaajana olen todella voitontahtoinen. Oli se sitten Kimble tai futispeli niin pakko on voittaa. Sanotaan, että urheilussa on kaikki sallittua, kunhan ei jää kiinni. Haluan katsoa kaikki kortit, ja saatan tehdä jotain pieniä koiruuksia, niin etteivät muut pelaajat tai tuomarit näe,”
Nyrkkiä naamassa ja sylkeä poskella, silti parasta on erilaiset työpäivät
Matias aloitti opettajankoulutuksen Helsingin Yliopistossa vuonna 2013. Tämän jälkeen hänellä on ollut oma luokka Meilahden peruskoulussa. Realistinen tavoite on viettää ensi kesänä valmistujaisia ja 30-vuotissyntymäpäiviä.
“Äiti oli perhepäivähoitaja ja olen aina tykännyt lapsista. Intin jälkeen 2011 aloin tehdä sijaisuuksia eri kouluissa ja huomasin, että vitsi tää on kivaa. Sitten sain neljän kuukauden sijaisuuden erityisluokan opettajana, jonka jälkeen hain kouluun,” Matias kertoo.
“Opettajana olen huumorintajuinen. Välitän jokaisesta ja minua kiinnostaa jokainen oppija. Haluan tutustua kaikkii oppilaisiin ihmisenä. Kun tuntee kunnolla, on helpompi reagoida ja ymmärtää, jos vaikka jokin on huonosti. Parasta opettajana olemisessa on se, että jokainen päivä on erilainen,”
“Välillä kaikki tulee niskaan samaan aikaan. Milloin on nyrkkiä naamassa tai sylkeä poskella. Kyllä sitä silloin miettii, että mitä mä teen täällä. Miksen näppäile tietokonetta jossain toimistossa. Mutta kaikissa ammateissa on omat huonot puolensa,” Matias toteaa.
Luokka on kuin jalkapallojoukkue
Jalkapallossa ja opettamisessa Matias näkee todella paljon samaa. Luokka on kuin joukkue jossa kaikilla on samat, yhteiset tavoitteet.
“Koulussa se on yhteinen tavoite on opetussuunnitelma ja jalkapallossa taktiikka. Opettaja on vähän kuin valmentaja. Haluan, että luokassa on hyvä yhteishenki, niin ne yhteiset tavoitteet on helpompi saavuttaa,”
“Jos oppilaiden tai joukkuelaisten välillä tulee ongelmia, se vaikuttaa niihin yhteisiin tavoitteisiin ja taktiikkaan. Hyvä yhteishenki on todella tärkeää,”
Kysyttäessä, missä Matias on viiden vuoden päästä, vastaus ei ole täysin selkeä.
“Viiden vuoden päästä olen 34 vuotta. Toivon, että pelaisin edelleen futista niin korkealla tasolla kuin mahdollista. Oli se sitten kakkosdivarissa tai harrastesarjassa. Niin, että nauttisin siitä,”
“Opehommiakin haluan vielä tehdä ja ehkä valmentaa. Unelmana olisi olla urheilutoimittaja, en kuitenkaan näe itseäni vielä viiden vuoden päästä tällä tiellä,” Matias miettii.
Entä kuka on Matias, kun ei tarvitse potkia palloa tai opettaa?
“Omasta mielestäni olen tietenkin hauska. En stressaa kauheasti, mutta en kuitenkaan ihan välinpitämätön ole. Välillä olen vähän laiska pitämään huolta ihmissuhteista. Ja siivoamisessa,” Matias kertoo naurahtaen.
