Moni vanhus jää yksi nykyään. (kuvaaja: Hermaion, Pexels)

Miksi yhä useampi vanhus jää yksin? Ilman juttuseuraa, ihan oikeaa ihmistä jolle puhua ja kertoa asioistaan.

Olin sunnuntaina uimassa uimahallissa. Pääajatuksena oli uida reipasta tahtia joku hetki. Altaaseen pulahtaessani satuin huomaamaan altaan toisessa päässä olevan vanhan miehen, joka oli myös tullut sunnuntai-iltapäivä uinnille. Hän jumppasi selvästi hyödyntäen veden vastusta. Uin toiseen päähän, jossa vastassa oli iloinen hymy. Käännyin ympäri ja olin juuri jatkamassa takaisin, kun takaa kuului:

“Voin kyllä antaa vauhtiaallot tästä!”, mies sanoi ja tuuppasi vettä eteenpäin käsillään.

Naurahdin ja jatkoin matkaani. Saapuessani toisen kerran samaan päähän miehen kanssa, kysyi hän iloisesti, olinko harjoittelemassa olympialaisiin, kun treenasin niin kovaa. Naurahdin taas miehen kommentille ja siirryin häntä lähemmäksi. Kerroin harrastavani CrossFit:ä ja se vaati myös uinnin yhdeksi lajikseen. Kyseinen vanha herra innostui puhumaan minun kanssa seuraavat 20 minuuttia. Sain kuulla kaiken niin veteraanikerhon keilausseurasta, Teneriffan matkasta aina aiemmin saatuun sydänkohtaukseen ja siitä johtuvaan vesiurheiluun. Lopulta ehdotin, että voisi olla hyvä, jos jatkaisimme uintia, mitä olimme tulleet alun perinkin tekemään.

Päästyäni uimahallin kahvioon, istuin pöydän ääreen. Jäin pitkäksi aikaa miettimään, että kylläpä sain kuulla paljon asiaa yhden pienen hetken sisään. Kotimatkalla tajusin, että minä saatoin olla miehen ainut puhekaveri koko päivänä. Tai mistä sitä tietää, vaikka koko viikkona. Vaikka aluksi minua ärsytti, että uintiin käyttämäni aika jäi hyvin kesken, tajusin, että oikeastaan minä olin tehnyt sen kuuluisan “päivän hyvän työn”. Se 20 minuuttia, joka tuntui minulle ikuisuudelta käyttää puhumiseen ventovieraan kanssa, oli nautinnollinen juttuhetki tälle herralle. Yhä useampi vanhus jää yksin, mutta miksi unohdamme tämän faktan, kun he yrittävät ottaa meihin kontaktia? Vanhustyön keskusliiton mukaan, joka kolmas vanhus kokee yksinäisyyttä. Meidän on helppoa ajatella, että jos ikääntyvän ihmisen siirtää hoitokotiin, niin asia korjaantuu. Onko se kuitenkaan ratkaisu asiaan? Ei, ei ole.

Yhdessä eteenpäin

Vanhusten yksinäisyyttä vastaa myös toinen ikäryhmä, nuoret aikuiset. Ihmiset joiden elämä pyörii eniten työn ja arjen tasapainottelun ympärillä, eikä sosiaalisille suhteille jää aikaa. Britanniassa tähän on keksitty ratkaisu. Tuodaan vanhukset ja nuoret yhteen. Molemmat saavat juttuseuraa ja kokea olonsa vähemmän yksinäiseksi. Tämä on lisännyt myös monen nuoren ja ikäihmisen välistä kanssakäymistä. Molemmille luodaan myös mahdollisuus ymmärtää toistensa ajatusmaailmaa.

Vanhuksilla on sama oikeus kokea itsensä tärkeäksi ja tarvituksi. Monille riittää, että joku edes hetken kuuntelee heitä. Joten seuraavan kerran, kun sinua vanhempi henkilö istuu viereesi tai kertoo sinulle, niin yritä antaa heille hetki ajastasi. Sillä voi olla pieni merkitys sinulle, mutta suuri merkitys asian kertojalle.

 

 

TEKSTI:

Saana Hintikka

KUVA:

 Hermaion, Pexels