Kuvituskuva: Pixabay

Sen todistaminen tuntuu olevan ihmisyyden mittari tai ainakin ympäristölleen hyödyllisen ihmisen mittari. Olemme tärkeitä, kun on menevä tunnelma ja lento päällä. Työhuoneeni ovelle ilmaantuva henkilö lähes aina aloittaa tiedustellen onko minulla kiire. Mitä vastaisin, jotta saan pitää kasvoni merkittävänä ihmisenä ja yhteisön osana. Pitäisikö minun vastata, että ”juu aikamoinen kiirus, mutta kerro toki.” Samalla siirrän oleellisen tai olemattoman kiireeni vierailijalleni.

Ympäristömme ruokkii meitä erilaisin toivein ja vaatimuksin. Osalle vaatimuksista on aikataulu ja osasta vaatimuksista haluamme itse eroon tehokkaasti ja mieluiten heti. Aikataulutamme elämälle ja olemme tyytyväisiä, kun sudoku onnistuu. Pidätämme päivittäin hengitystä jännittäen, kuinka kaikki sujuukaan. Mitään yllättävää ei saisi ilmaantua, mikä horjuttaisi tarkoin rakennettua korttitaloamme. Moni varmasti pohtii, että ”ehdin juuri tuonne ja tänne ja välillä ruokin lapset tai lenkitän koiran. Oikeastaan minulla ei olisi aikaa koiralle. Jos olen rehellinen, ei juuri lapsillekaan.”

”Mitä sinulle kuuluu?” ”Kiirettä, kiirettä” on usein meidän monen vastaus. Miksi toistuvasti kerron kuulumisinani kiireen? Senkö vuoksi, että voisin osoittaa olevani tärkeä, ettei pomo osa-aikaistaisi minua tai työkaverit pitäisi laiskana. Vai tarvitsenko itse paineen tai suoranaisen paniikin saadakseni parhaan tuottavuuteni irti. Syitä on lukemattomia.

Stop.

Todellisuudessa stressitasoni nousee kun mainitsen sanan kiire aivojeni kuullen. Stressihormonia erittyy välittömästi ja kiireentuntu saa pulssini hakkaamaan. Samalla tuotan itselleni epätoivon tunteita ja lisäksi ympäristöni stressaantuu. Stressitason noustessa kaikkien osapuolten vastustuskyky alenee ja sen seuraukset ovat huonot.

On tutkittu, että jokainen stressaantuminen ja hermostuminen vie alkukantaisen sisäisen eläimemme veren ja energian kohti suuria lihasryhmiä. Taistele tai pakene –toiminto tarvitsee kaiken veren suuriin reisilihaksiimme. Immunoglobuliini -tasomme laskee ja vastustuskykymme on alas ajettuna neljän tunnin ajan. Neljän tunnin ajan! Saan hermostua, pettyä tai muutoin stressaantua vain kuusi kertaa päivässä saadakseni vastustuskyvyn alas koko vuorokaudeksi. Mitä krooninen stressi ja kiire aiheuttavatkaan meissä?

Toisaalta kiire on vain huonoa suunnittelua.

Kehtaanko myöntää, että olenkin laiska ja tuijotan seinää liian pitkiä ajanjaksoja. Tai olen aikaoptimisti ja sanon kaikille ja kaikkeen kyllä. Rajat ja rakkaus pätee siis aikuisillekin lääkkeenä henkiseen kasvuun kohti rauhallista ja varmaa otetta elämästä. Kiireellä kehuskelu tuntuukin samalta kun kehuskelisi sillä, ettei ole koskaan käynyt suihkussa.

Niin, se henkilö siinä työhuoneeni ovella kysyy, että onko minulla kiire.

Ei ole.

Ei enää koskaan.

Kaikkea ei silti tarvitse hoitaa heti. Asiat priorisoidaan ja elämään jätetään väljyyttä tapahtumille.

Annu Kuusisto.