Meidät nuoret on opetettu vähättelemään itseämme. Nöyryyshän on hyvä piirre, mutta, mitä, jos sillä osuu omaan nilkkaan kilpailutilanteessa? Millaista on olla aikuinen, kun se on toisinaan vaatimus ja toisinaan mahdottomuus.
On äärimmäisen haastavaa olla itsevarma ja uskoa itseensä, kun muut eivät usko sinuun. 19-vuotiaana naisena minulta vaaditaan usein kypsyyttä, mutta siitä huolimatta minua ei kohdella kuin aikuista. Miten voin osata toimia ja käyttäytyä kuin aikuinen jos minulla ei ole minkäänlaista pohjaa siitä, millaista on olla aikuinen?
Me nuoret olemme osa-aika-aikuisia. Täysi-ikäinen on tarpeeksi vanha äänestämään, mutta ei tarpeeksi vanha olemaan oikeassa. Kotona olen tarpeeksi vanha huolehtimaan itse itsestäni, mutta riitatilanteessa en tiedä mistään mitään. Nuoret kokevat paljon vähättelyä ja ennakkoluuloja. Joskus vähättely on aiheellista ja totuudenmukaista, sillä on totta, että vasta lukiosta valmistunut ei todennäköisesti tiedä vanhemmuudesta vanhempaa enempää.
Vähättely koskee kaikkia nuoria, mutta tytöttely vain naisia. Täysi-ikäisen tytöttelyllä on yleensä tarkoitus osoittaa, että nuoren naisen paikka on tytöttelijää alempana. Tytöttelijä saa valta-aseman tekemällä selväksi sen, että nainen ei ole yhtä älykäs ja kykenevä kuin hän itse on. Tytöttelyä on kuitenkin vaikeaa ymmärtää, sillä naiset kutsuvat itse itseään tytöksi. Miksi se on väärin, kun se tulee miehen suusta? Siksi, että kun nainen sanoo itseään tytöksi, hän ei tarkoita sillä mitään negatiivista. Minä olen tyttö. En ole kuitenkaan se tyttö, jota ei tarvitse ottaa vakavasti ja josta ei ole mihinkään.
Koulutus- ja sosiaalipolitiikassa nuorille asetetaan jopa ylipääsemättömiä vaatimuksia. Heiltä vaaditaan aktiivisuutta ja vastuullisuutta, mutta heitä pidetään passiivisina, epäkypsinä ja tietämättöminä. Tämä asettaa nuoret mahdottomaan tilanteeseen.
Olen itse juurtunut niin syvälle tähän ajatukseen, että saatan lähteä jo valmiiksi sillä asenteella, etten voi pärjätä tai olla hyvä tässä, koska olen niin nuori. Usein olen kuitenkin huomannut, että iällä ei ollut mitään merkitystä tilanteen kannalta. Olin ryhmähaastattelussa varhaiskasvatuksen sijaispalveluun ja mietin heti, kun näin muut haastateltavat, etten voi millään saada tätä työtä. Täällä on oikeita aikuisia vastassa ja kuka antaa lapsen hoitaa toisia lapsia? Haastattelun edetessä tajusin, että olen paras hakijoista ja pahin vastustajani olen minä itse, sillä olin ampunut itseäni alas vähättelemällä omaa osaamistani. Kaikki tämä vain, koska minut on opetettu ajattelemaan, että ikäni määrittää kykyni.
