…Rumia juttuja, joista on parasta vaieta. Tai niin mitättömiä, ettei kannata latoa uutista. Kauniaisissa kiipeää kissa puuhun. Palokunta pelastaa sen palotikkaiden avulla. Sanomalehtimiehet ovat paikalla, ja puussa kyykkivä kissa – ei sen tarvitse olla rotukissa – valokuvataan. Lehdessä on takasivun uutinen. Merkillistä. Merkillinen kissa. Karkasi kotoaan, kiipesi koivunlatvaan eikä halunnut tulla alas. Se oli pelastettava, ja juttu ladottiin Aamulehteen. Siitä sen saattoi lukea Ruotsissa, Norjassa tai Amerikassa asuva suomen kieltä taitava työmies, sihteeri tai nyrkkiporuri.

Mutta tänä aamuna Hampparilaaksoon kuollut Liekkimies ei ollut kauniaislaisen kissan arvoinen, vaikka hän teki enemmän kuin tuo kissa. Hän kuoli. Kuoli niin varmasti, ettei häntä pelastanut suusta suuhun -menetelmäkään. Tai ei olisi pelastanut. Kuka helvetin sairaanhoitaja, lääkäri tai talonmiehen akka olisi sitä yrittänytkään.

Mieshän lemusi kissankuselta ja elävältä paskalta.” 

Oheinen pätkä on lainattu eräästä Johan Knut Harjun kirjoituksesta. Teksti on otsikoitu nimellä “Mies on kuollut Laakson kallioille”. Harjun kirjoitus ei kuitenkaan ole fiktiivinen. Tarinan “Liekkimies” oli oikea ihminen, ja Hampparilaakso on oikea paikka.  

Johan Knut Harju syntyi vuonna 1910 ja kuoli vuonna 1976. Hän oli helsinkiläinen itseoppinut kirjailija ja perinteenkerääjä. Kuvaukseen voisi lisätä termin “kadunmies”, sillä eläessään hän vietti aikaansa kaduilla, vankilassa, hoitokodeissa sekä siltojen alla. Alkoholin kulutuksella oli osansa Harjun elämässä.

Elämäntyylistään huolimatta Harjun kirjoitukset kertovat yksityiskohtaisia tarinoita pääasiassa 60-70 -luvuilta. Ne eivät käsittele hyvinvointia vaan laitapuolen Helsinkiä. Kodittomia, pikkurikollisia, prostituoituja, viinatrokareita, juoppoja sekä yömajoissa ja hoitokodeissa asuvia ihmisiä.

Harjun tekstit eivät saaneet arvostusta hänen elinaikanaan. Asiaan tuli muutos loppuvuodesta 2019. Helsingin kaupunginmuseoon avattiin Pullopostia Kurvista -näyttely, jossa Harjun kirjoituksia on esillä. Niiden lisäksi näyttelyyn kuuluu muun muassa paljon valokuvia 60-70 -lukujen Helsingistä sekä tunnelmaa luovia lavasteita ja äänimaisemia.

Karut kuvat


Pullopostia Kurvista -näyttelyn valokuvat vetävät katsojansa heti kättelyssä sisään laitapuolen elämään. 

Eräässä kuvassa on esimerkiksi rivistö roskalaatikoita. Yksi laatikoista on auki, ja siellä makaavan henkilön kävelykengät pilkistävät laatikon reunalta. Kuva on vuodelta 1977, ja sen ottaja on tuntematon. 

Yhdessä kuvassa näkyy muutaman miehen ryhmä makoilemassa nurmikolla. On vaikeaa sanoa, että ovatko he sammuneet vai muuten vain makuuasennossa. Kuvan on ottanut tunnettu valokuvaaja Eeva Rista. Vuosi on 1970. Kuvauspaikaksi on merkitty Hampparilaakso, Tokoinranta.

Toisessa kuvassa näkyy lumesta ja kallellaan olevasta soutuveneestä kyhätty maja. Aukosta pilkistää ihminen. Kuvan on ottanut valokuvaaja Simo Rista vuonna 1970. Paikka on Pohjoisranta Hakaniemensillan kupeessa

Monissa muissakin kuvissa näkyy kadunmiehiä, jotka ovat jalkeilla viettämässä aikaa. Erityisesti ajatuksia herättää värillinen valokuva, jossa koditon nukkuu rähjäisen viltin alla alikulkutunnelissa. Kuvan on ottanut Juha-Pekka Inkinen vuonna 1985. Paikaksi on merkitty alikulkutunneli Kulosaaren sillan ja Suvilahden voimalaitoksen kaasukellon luona.

Liekkihotelli

Näyttelytilan seiniltä löytyy myös valokuvia erään laitoksen sisätiloista. Kyseinen paikka tunnettiin aikoinaan nimellä Liekkihotelli. Se toimi alkoholistien hätämajoitustilana.

Nimi tulee edellä mainitusta liekkimies-termistä. He ovat miehiä, jotka juovat liekkiviinaa. Juoma tunnetaan myös nimellä tenu. Viralliselta nimeltään juoma on taloussprii, kotitalouskäyttöön tarkoitettu denaturoitu alkoholi.

Talousspriipulloja

Laitoskuvien vieressä on Harjun piirustuksia. Niissä kuvataan esimerkiksi hätämajoitustilan oloja. Miehet makaavat lattialla.

Harjun piirrustus

Liekkihotelliin liittyvässä kirjoituksessa kuvataan erästä huonetta, jota kutsutaan Sumpuksi.

Liekkihotellissa on huone johon kerätään kaikki humalaiset. Huone on iso, toista sataa kännistä voi nukkua vierekkäin siinä. Jos mies, vaikka sillä olisi petipaikka muissa huoneissa, tulee ympärikännissä, hänet ohjataan Sumppuun, joka on myöskin kuin putka. Kovalevyn saa allensa ja sillä siisti. Huonetta ei pidetä lukossa ja ulos pääsee koska haluaa, mutta ei niihin huoneisiin, missä asuvat selvät ja vähemmän känniset. Saa mennä sillan alle naukkaamaan lisää tenua, jos huvittaa…”

Samaan aikaan näyttelyä katsomassa ovat ystävykset Ella ja Jarmo. 

“Musta on hienoa, että kadunmiehen näkökulma tulee esille. Hyvä, että kaupunginmuseo laittoi tämän esille tällaisena. Kirjoitukset kertovat aidosta elämästä. Näyttely ei myöskään ole ylenkatsova”, Ella pohtii.

“Olen syntynyt 60-luvulla, joten ikäni vuoksi 70-luvun Helsingistä otetut valokuvat herättivät muistoja. Jänniä tunteita ja erilaisia mielikuvia aikakaudesta. Lähes nostalgisia mielikuvia. Isän kanssa tuli nuorena vierailtua Helsingissä, asuimme muualla. Aina niitä reissuja odotti”, Ella jatkaa.

Kysyttäessä onko näyttely tähän mennessä muuttanut kadunmiehiin kohdistuvaa asennetta suuntaan tai toiseen, he vastaavat seuraavasti.

“Ei kauheasti, vastaavaa meininkiä on varmasti aina ollut”, Jarmo toteaa.

“Sympatia heräsi. Olen ollut eri syistä tekemisissä vastaavanlaisen maailman kanssa. Kuka tahansa voi ajautua samaan tilaan”, toteaa puolestaan Ella.

Tilasuunnittelu on tehnyt tehtävänsä

Tilasuunnittelijoiden panostus näkyy. Seiniin on tehty virtsaläikkiä ja hometahroja ilmentäviä lavasteita. Lattialla on rytistyneitä sanomalehtikasoja, joiden seassa on tyhjiä liekkiviinapulloja. Patjalla, viltillä ja tyynyllä varustettu rähjäinen nukkumapaikka lojuu nurkassa.

Nukkumapaikka

Huomiota herättää raitiovaunua simuloiva rakennelma, joka tarjoaa virtuaalisen ratikka-ajelun. Reittiä pitkin pääsee Harjun äänen selostamana Helsingin laitamille. Tällä kertaa virtuaalitodellisuuslasit olivat epäkunnossa.

Näyttelyssä on myös mahdollisuus katsoa erillisessä tilassa videopätkiä nykyajan Helsingistä. Taustalla Hima & Stradan asunnottomuusaktivistit lukevat Harjun tekstejä ääneen.

Yleinen äänimaisema koostuu muun muassa liikenteen hurinasta. Joissakin kohdissa kuuluu, kun sade ropisee ja valuu räystästä pitkin. 

Vaikutuksen teki erityisesti lavastettu asumus, joka kuvailee kadunmiesten ajanviettopaikkaa. 

Asumus

“Oon päässy täällä aika hyvin siihen mielentilaan, joka näillä kadunmiehillä on ollut”, sanoo juuri lavasteista ulos tullut Staffan.

Lavasteiden sisällä ihmetellessä ja siellä olevaa Harjun kirjoitusta “Luusoppaa Verkkosaaressa” lukiessa pääsee varmasti samoille aaltopituuksille Staffanin kanssa. Kyseinen kertomus loppuu seuraavasti.

“…Mutta Verkkosaaren soppapata kummittelee vieläkin ja siksi sen kirjoitinkin, että häipyisi kuin pieru Saharaan koko hökötys.”

Urbaania tunnelmaa luodaan myös perinteisellä puistonpenkillä sekä monelle yöelämästä tutulla grillikioskilla. Esikuvana on käytetty Kurvin makkarakioskia, josta Harju on myös kirjoittanut.

Kurvin makkarakioski

Esittelen tässä v. 2965- ihmiselle Kurvin makkarakioskin. Se on Helsingissä, Hämeentien ja Helsingin- että Vaasankadun yhtymäalueella. Mielestäni kioski on- tai olisi turistinähtävyys yöllä klo 12 (24) jälkeen aina aamuun saakka….

Tilaan on luotu Harjun työpistettä esittävä lavaste. Pöydällä on kirjoituskone, hyllyssä on kirjoja sekä vanhoja sanomalehtiä. Seinälle on ripustettu vanhoja asiakirjoja sekä Harjun pidätyskuva. 

Työpiste

Pöydällä lojuu vanha lehtileike, joka kuvaa aikaansa erityisen hyvin. Sen mustavalkoisessa kuvassa lapset istuvat pulpeteissaan. Otsikkona on “Viiden päivän kouluviikko häämöttää”.

Lehtileike

Lavasteiden, kirjoitusten ja valokuvien yhteensopivuus on vaikuttavaa. 

Harju on kirjannut ylös niinkin yksityiskohtaisia asioita kuten katutyttöjen ja -poikien lempinimiä. Muun muassa “Sörkän Ruusu”, “Satama Sylvi”, “Jatsari Unski”, “Frällä” ja “Keklu-Ema” kuuluivat alkoholinkieltolain aikaan Neumin Pumppu -nimiseen rikollisjoukkoon, josta Harju on myös kirjoittanut.

Yksityiskohtaisuus näkyy myös Harjun Holisti naamoja 1966 -piirrustuksessa sekä kartassa, johon on merkitty kirjoituksissa käsiteltäviä paikkoja. Helsingin nykyisen kantakaupungin tunteva henkilö osaa mitä luultavimmin paikantaa Harjun kertomusten miljööt.

Holistinaamoja 1966

Ihmisten ajatuksia

Näyttelyssä pyöriessäni vanhempi seurue saapuu katsomaan karttaa. Kuuntelen heidän keskusteluaan sivukorvalla. He muistelevat nuoruuttaan kantakaupungissa. Osa jäsenistä tunnistaa karttaan merkittyjä paikkoja.

“Kyllä niissä pyöri sellaisia, tavallaan yhteiskunnan ulkopuolisia porukoita”, arviolta jo jonkin aikaa eläkkeellä ollut herra sanoo ystävälleen.

Kartta

Vieraskirjasta huomaa, että näyttely on vaikuttanut ihmisiin. Useat kävijät ovat jättäneet myötätuntoisia viestejä.

“Kaikki me ollaan ihmisiä, kiitos näyttelystä.”

“Tärkeitä muistoja omasta nuoruudesta, kiitos.”

“Anteeksi yhteiskunnan puolesta…”

Varhaisaikuisuuttaan elävät Laura ja Krista ovat juuri lähdössä näyttelystä. Heillä on myös herännyt ajatuksia ja tunteita näyttelyn takia.

“Sääliä ja surua”, Krista kertoo.

“Mutta näyttely oli myös yllättävä! Aika yllättävän samanlaista menoa kuin nykyään Kalliossa. Voisi kuvitella, että joku nykyajan kadunmies kirjoittaisi samalla tavalla kuin Harju”, Laura pohtii.

Muuttiko näyttely laitapuolen kulkijoihin kohdistuvaa asennetta suuntaan tai toiseen?

“Ei oikeastaan, aina säälittää”, Krista toteaa hieman alakuloisesti.

“Muuttui, yleensä vain kävelee ohi, jos näkee kadunmiehen. Ehkä tulevaisuudessa voisi käydä vaikka sen kanssa ruokakaupassa”, Laura pohtii.