Oodi joulukuussa 2018.

Hip hip hurraa, Oodi on valittu maailman parhaaksi uudeksi kirjastoksi! Yksi hieno sulka lisää Suomen maailman paras se ja se -ansioluetteloon. Ylen mukaan kuluneen vuoden aikana Oodissa on käynyt jo yli kaksi miljoonaa vierailijaa, eli käytännössä lähes joka toinen suomalainen. Eikä vielä ole edes kunnolla syksy! 

Mietitäänpä mistä Oodin voitossa ja menestyksessä on kyse. Tietenkin Oodi on helsinkiläinen ja rakennettu verrattain suurella rahalla, ja sen ympärille on luotu upea brändi. Nämä seikat sekä selittävät, miksi voittaja on juuri Oodi, että ärsyttävät ärsyyntymiseen taipuvaisia. Mutta löytyykö Oodin menestyksen taustalta jokin suurempi pohjavire?

Oodi on kirjasto. Toisella kotimaisella, Biblioteket Ode. Nimensä mukaisesti keskiössä on kirja, olkoon pyhä taikka maallinen. Mutta voiko Oodista todella sanoa, että kirjat olisivat sen konseptin ytimessä? Bänditreenitiloineen, leikkipaikkoineen ja ompelukonepisteineen Oodi on helpommin luonnehdittavissa monitoimitaloksi, jonka yksi kerros toki on pyhitetty kirjallisuudelle.

Ei, Oodi ei ole lähelläkään sitä kirjastoa, joka on sukua huopatossutehtaalle. Ja hyvä niin, sillä juuri siinä piilee Oodin suosio.

Oodissa on uskallettu, politiikan termein, ottaa askel taaksepäin ja tarkastella suurempaa kuvaa: mitä ihmiset oikeasti tarvitsevat? Miten kirjasto voi vastata näihin tarpeisiin? Hankkeet, joissa loppukäyttäjille suodaan mahdollisuus ilmaista näkemyksensä eivät ole tavattomia, mutta hankkeet, joissa näkemys myös kuullaan ja otetaan huomioon toteutuksessa ovat harvassa. Oodi on suunniteltu aidosti yhteistyössä asiakkaiden kanssa.

Asiakaslähtöisyydestä puhuttaessa olisi väärin olla tarkentamatta, ettei Oodi nyt kuitenkaan keksinyt pyörää ensimmäisenä. Kirjastot ympäri Suomen ovat olleet palvelumuotoilun pioneereja julkisrahoitteisten tahojen keskuudessa.

Maakuntakirjasto ottaa vastaan torin laidalla itsensä palelluttaneet teinit, kun nuokkari on auki vain joka toisen viikon keskiviikkona ja kotona on paskaa. Suurkaupungin kirjasto tarjoaa helpotuksen pissahätään joutuneelle ja neuvoo turistille reitin. Monelle kirjasto on ainoa paikka, jossa päivittäisen ihmiskontaktin luominen onnistuu riittävän matalalla kynnyksellä.

Parhaimmillaan kirjastot ovatkin tasa-arvon keitaita, turvapaikkoja keskellä kaupunkia – tai metsää. Olkoon Oodin voitto kunnia ja oodi niille kaikille!

Mutta miten pitkälle kirjasto voi etääntyä alkuperäisestä tehtävästään, ennen kuin se muuttuu pysyvästi joksikin muuksi? Entä sääteleekö kirjaston perusluonnetta jotkin moraaliset rajoitteet?

Oodia on kritisoitu meluisuudesta ja tungoksesta. Kritiikki ei ole aiheetonta, mutta asian voi nähdä myös osoituksena siitä, että Oodin kaltaisille tiloille on todellista kysyntää. 

Perinteisesti kirjastot ovat olleet epäkaupallisia tiloja, mutta viime vuosina trendiksi on tullut rakentaa uudet kirjastot kauppakeskusten yhteyteen. Perusteluna on halu tuoda palvelu sinne, missä asiakkaatkin ovat, ja tehdä kirjastossa piipahtamisesta näin mahdollisimman helppoa. 

Kirjastofunktion elinvoimasuuteen vaikuttanee paljon myös asiakaspalvelun laatu – siinä voi olla hyväkin ottaa mallia kaupalliselta puolelta. Koulujen alkamisviikolla perheemme tuore lukiolainen meni viettämään elämänsä ensimmäistä hyppytuntia kirjastoon. Koska se oli lähellä koulua eikä maksanut mitään. Iltapäivällä nahkeasti lukuharrastukseen suhtautuva tyyppi saapui kotiin Agatha Christien dekkari mukanaan. Kuulemma kirjastotäti oli suositellut, vaikkei hän ollut pyytänyt mitään, istuskellut vain. 

Maanantaihin mennessä kirja oli luettu ja uusi noudettu tilalle.

Suuri kiitos sille tädille!

Polina Semenova