Kuva: pxhere
Viime keväänä olin parantumassa suolistoleikkauksesta, vietin kolmatta vuotta sairaslomalla ja lähestyin 37-vuotissyntymäpäivää. Tulevaisuuteni oli minulta hämärän peitossa. Tuntui kuin makaisin ojan pohjalla vain odottamassa, että jotain tapahtuu. Jotain, joka toisi elämääni onnellisuutta. Löytäisin kyvyn nähdä tulevaisuuteen ja saisin sinne jonkun konkreettisen tavoitteen. Mutta onnellisuutta ei pelkällä naama kurtussa odottelulla saavuteta.
Pitäisikö onnellisuutta odottelun sijaan tavoitella?
Amerikkalainen fysiologi ja terapeutti, Russ Harris, kertoo kirjassaan The Happiness Trap (suom. onnellisuusansa) siitä, kuinka nykyajan ihminen jatkuvasti tavoittelee onnellisuutta. Janotaan rikkautta, kauneutta, menestystä, vaikutusvaltaa… Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Mutta mikään ei tunnu riittävän ja tämä voi johtaa ansaan; jatkuva tavoittelu estää meitä tunnistamasta ja sen myötä kokemasta onnellisuutta.
Vertaamme itseämme median kautta julkisuuden henkilöihin ja sosiaalisen median kautta ystäviimme. Itse syyllistyn etenkin tähän jälkimmäiseen. Aikuisiällä elämästäni on mennyt arviolta kuusi vuotta sairasteluun. En ole perustanut perhettä, luonut pitkää uraa jollain tietyllä alalla tai matkustellut ympäri maailmaa. Nämä ovat ehkä tärkeimmät asiat, joita kadehdin muiden elämistä. Viime keväänä päällimmäinen tunne oli se, että lähestyn neljääkymmentä, enkä mitään ole saanut aikaiseksi.
Kun syntymäpäivä toukokuun alussa koitti, sain Facebookin välityksellä monia onnitteluja. Käydessäni onnittelijoita läpi huomasin, kuinka monta vaihetta elämääni on jo mahtunut. Miksi en ole tajunnut antaa niille arvoa? Koska mielessäni olen tavoitellut lähes jatkuvasti jotain enemmän.
Opetellaan kyky pysähtyä tähän hetkeen
Vuosi sitten 97-vuotiaana poisnukkunut isoisäni, Veska-pappa, tapasi sanoa: “Tämäkin piti vielä nähdä”. Tässä piilee mielestäni hieno asenne; jokaisen eletyn hetken saamme kokea. Se pätee niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvät kokemukset tuovat sitä onnellisuuden tunnetta ja kannattelevat eteenpäin. Huonoista voi oppia jotain, jonka myötä ne vahvistavat.
Kuva: Wikimedia
Lasketaan kurkottavat kädet alas ja pysähdytään tähän hetkeen. Tottakai tulevaisuutta saa ja kannattaa suunnitella, mutta se ei saa viedä mennessään. Mikäli onnellisuutta tavoitteleva mieli lähtee laukalle, sanotaan sille: “shh…”. Mennään joko jooga-asentoon, sohvalle makoilemaan tai vaikkapa metsään halaamaan puita ja nautitaan hetkestä.
Viime keväänä hetkeen pysähtyminen vaati minulta kykyä hyväksyä sen hetkinen elämäntilanteeni. Se ei ollut helppoa, mutta aika ajoin sain ympäriinsä poukkoilevan mieleni rauhoittumaan. Tänä päivänä elän aivan uutta elämää. Opiskelen itselleni unelma-ammattia ja terveydentila on vakaampi kuin vuosiin. Haastavammissa hetkissä eräs tuttu fraasi tuntuu turhanpäiväiseltä ja voi jopa ärsyttää, mutta nyt voin sen ihan rehellisesti sanoa: “Kaikella on tapana järjestyä”.
Onnellisuus on nyt ja tässä.
Artikkelikuva: pickpik
