Ihmiset ovat alkaneet kiinnittää enemmän huomiota omaan omaisuuteensa, sen laatuun sekä määrään. Marie Kondo on luonut sisustus metodin nimeltä konmaritus, jonka ideana on luopua kaikesta, mikä ei tuota iloa. Konmarituksesta on julkaistu Netflix-sarja Marie Kondo: Kodit järjestykseen. Sarjassa näytetään, kuinka Marie menee auttamaan erilaisia ihmisiä toteuttamaan konmaritusta. Sarjassa Marie suosittelee kyseistä tekniikkaa kaikille, mutta otetaanko metodissa huomioon asioiden tarpeellisuus sekä järjellisyys? Mitä tehdä, kun käytännöllisyys ja onnellisuus ovat ristiriidassa?
Metodin pohjautuminen puhtaasti siihen, tuovatko esineet ihmisille onnellisuutta aiheuttaa ristiriitaa. Ongelmana ilmenee se, että käytännöllisyys sekä tarpeellisuus eivät aina ole yhdessä onnellisuuden kanssa. Esimerkiksi harvalle ihmiselle siivoustarvikkeet tai hygieniatuotteet tuottavat onnellisuutta, mutta siitä huolimatta tarvitsemme niitä elämäämme. Konmaritus korostaa myös omaisuuden vähentämistä minimiin, mutta aina vähemmän ei ole enemmän. Esimerkiksi yksin asuvalle ihmiselle on käytännöllistä omistaa useampi lautaspari, vaikka hän ei pystykään syömään kuin yhdeltä lautaselta kerrallaan.
Konmaritus ei myöskään ota huomioon sitä, että onko ihminen maksimoija vai minimoija. Maksimoija on usein henkilö, joka kokee onnellisuutta vaihtoehtojen määrästä. Kuitenkaan tämä ei tarkoita sitä, että heillä olisi tarve käyttää kaikkea omaisuuttaan. Esimerkiksi maksimoija voi omistaa useita eri pareja kenkiä, mutta tästä huolimatta käyttää vain kahta kenkäparia. Se että hän tiedostaa, että hänellä on mahdollisuus valita kengistä, tekee hänet onnelliseksi. Minimoija on taas maksimoijan vastakohta. Minimoija usein nauttii yksinkertaisuudesta; esimerkiksi siitä, että kirjahyllyllä on myös tyhjää tilaa. Miten pystymme olettamaan, että näin joustamaton metodi toimisi kaikille?
Olin lapsena maksimoija, josta kuoriutui ajan saatossa minimoija. Ihmiset usein kommentoivat tavaroideni vähäisestä määrästä, mutta tästä huolimatta koin konmarituksen älyttömänä. Opiskelen sisustusartesaaniksi sekä olen suuri sisustusmedian kuluttaja. Katsoin edellä mainitun Netflix-sarjan heti, kun se julkaistiin. Olin aluksi erittäin kiinnostunut kyseisestä metodista, kunnes mitä pidemmälle pääsin sarjassa, sitä enemmän järkytyin. Kysymyksen ei kuuluisi mielestäni olla, tuoko tämä minulle onnellisuutta, vaan onko tämä tarpeellista. Voisiko olla mahdollista mukauttaa esinettä niin, että se toisi myös iloa? Jokaisen ihmisen kannattaisi pohtia, onko onnellisuus kytkettynä heidän tavaroihinsa vai elämäänsä.
