”Kaverin kanssa juokseminen on mukavaa”, kertoo noin 1000 kilometriä vuodessa juokseva Kirsi Koukku.

Juoksukaverin löydyttyä Kirsi Koukulle juoksuharrastuksen aloittamisesta tuli mielekkäämpää.

”Kaverin kanssa juokseminen on mukavaa”, kertoo noin 1000 kilometriä vuodessa juokseva Kirsi Koukku.

”Olen aina pitänyt juoksemisesta ja aloitin kolme vuotta sitten. Haaveilin silloin juoksukaverin löytämisestä ja se löytyikin pojan jalkapalloharrastuksen kautta. Aloimme silloin juoksemaan poikani joukkuetoverin äidin kanssa kerran viikossa. Hänen lopetettua jatkoin juoksemista toisen kaverini kanssa myös kerran viikossa. Hän oli juossut pidemmän aikaa tavoitteellisesti”, kertoo Kirsi.

Juoksukoulusta apua harrastuksen aloittamiseen

– Olen käynyt työpaikallani keväisin järjestettävissä juoksukouluissa kolme kertaa aloittaessani juoksemisen. Ne ovat olleet todella hyviä. Juoksu on helppo ja halpa liikuntalaji. Helppo aloittaa, mutta puutteellinen juoksutekniikka voi altistaa rasitusvammoille.

– Aloittaessani juoksemista minulle tuli niin kutsuttu juoksijan polvi. Vaivan aiheutti kireä IT-jänne. Säännöllinen hierojalla käynti auttoi tähän vaivaan. Luulin, että olisin joutunut lopettamaan juoksemisen, mutta onneksi näin ei käynyt.

– Juoksen nykyään 2 – 3 kertaa viikossa ja viikonloppuina, joko lauantaina tai sunnuntaina. Joka päivä ei voi juosta. Välillä täytyy antaa kehon levätä. ”, Kirsi Koukku kertoo.

Juoksukello mittaa juostut kilometrit

”Teen toimistotyötä ja oltuani tietokoneen ääressä koko päivän lähden suoraan työpäivän jälkeen juoksemaan. Alkuun ensimmäiset 10 minuuttia ja joskus pidemmän aikaan juokseminen tuntuu raskaalta. Keholla kestää jonkun aikaan ennen kuin se pääsee juoksuun mukaan. Sitten, kun juoksu lähtee sujumaan, niin tunne juoksemisen aikana ja sen jälkeen on todella hyvä”, Kirsi kertoo.

”Juoksukelloni mukaan juoksen noin tuhat kilometriä vuodessa. Juoksen arkisin yksin ja viikonloppuna kaverini kanssa. Juoksulenkit kestävät noin 1,5 tunnista – kahteen tuntiin. Kaverini kanssa juoksemme Pirkkolan ja Paloheinän metsissä. Yksin juoksen Vantaanjoen varrella. Vaikka juoksenkin useaan kertaan viikossa, niin minun ei ole silti pakko päästä juoksemaan joka päivä. Välillä tulee muita menoja ja juokseminen jää väliin”, Kirsi kertoo.

”Jos en juoksisi, niin kävisin ryhmäliikuntatunneilla”, kertoo Kirsi.

Juoksukisat tuovat haastetta harrastukseen

”Olen osallistunut kymmeneen juoksukisaan. Vuoden 2018 omat ennätykseni juoksukisoissa olivat puolimaratonilla ja Helsinki10 -juoksussa. Puolimaratonilla matka oli 21 kilometriä ja aikani oli 1 tunti 45 minuuttia. Helsinki10 -juoksukisassa matka oli 10 kilometriä ja juoksin sen aikaan 45 minuuttia. Siinä kisassa naisten yleisessä sarjassa olin omassa ikäluokassani, 45 – 50-vuotiaat, neljänneksi paras. Osallistun 26.9.2020 pidettävään Helsinki10 -juoksuun. Tavoitteenani on juosta kisa alle 50 minuuttiin”, Kirsi kertoo.

Onko sinulla muita harrastuksia?

”Lihaskuntojumppa ja kehonhuolto. Olen purjehtinut joskus, mutta nyt juoksen. Jos en juoksisi, niin kävisin ryhmäliikuntatunneilla. Pidän myös sohvalla löhöilystä ja sarjojen katsomisesta televisiosta”, kertoo Kirsi.

Teksti ja kuvat: Hannele Ågren