1945 . Tanssit Käpylän VPK:n tanssilavalla (KUVA: Väinö Kannisto / Helsingin kaupunginmuseo)

Suomalainen tanssilavakulttuuriperinne ulottuu 1800-luvulle. Tanssilavat ovat edelleen suosiossa ainakin yli 30-vuotiaiden keskuudessa. Tanssilavoilla on paljon porukkaa kesäisin ja se on ihana kesän perinne, jota pitäisi vaalia.

Nyt lavat pitäisi saada takaisin nuorten suosioon.

Suomessa on jopa yli 300 toiminnassa olevaa tanssilavaa ja -taloa. Itse aloitin tanssilavoilla käymisen noin viisi vuotta sitten, ja käyn tansseissa edelleen. Oli hyvä, että ensimmäisellä kerralla oli kaveri mukana, josta sai tanssiparin. Nykyään tilanteet ovat rennompia.

Tunnelma tanssilavoilla on tosi upea. On kaunis kesäilta, loistava esiintyjä lavalla ja odotat, että kunpa tänään olisi tanssitaitoisia ja ruutupaitaisia nuoria miehiä tanssittamassa. Todellisuudessa siellä on naisia tyrkkyrivissä toisiaan tönimässä ja vanhoja miehiä hakemassa tanssimaan.

Minua harmittaa, kun katson vanhoja suomifilmejä ja kuuntelen isovanhempieni ja vanhempieni tarinoita siitä, kuinka ennen lavoilta löydettiin tuleva aviopuoliso tai kesän suurin romanssi. Lavoilla oli aina kaikista kovimmat pippalot. Mietin, että miksi vuonna 2018 tanssilavakulttuuri ei ole voimissaan nuorten keskuudessa samalla tavalla kuin se oli joskus ennen. Nykyään suurin osa nuorista rellestää yökerhoissa kännissä aamuun asti. Lavatansseja pidetään vanhojen ihmisten juttuna.

Olen huomannut, että lähivuosina on tullut muotiin uusi tanssityyli. Siinä ei enää tanssita perinteistä vaihtoaskelta kiinni tanssiparissa. Siinä vedetään vaikeita pyörähdyksiä ja askeleita niin, että viereisten tanssijoiden pitää varoa, ettei saa kädestä tai jalasta päähän. Nopeutta on myös lisätty kymmenen kertaa enemmän. Taitavaa tanssia on mukava katsoa, mutta samalla se karkottaa perinteisempien tyylien tanssijoita lavoilta pois.

”Ei tanssilavoille enää kehtaa mennä, kun on tämä uusi tanssityyli”, sanoo moni iäkkäämpi sukulaiseni.

Nykypäivänä tanssiminen lavoilla on muuttunut tiukkapipoiseksi urheiluksi. Siellä vedetään hiki valuen ja tekniset urheilupaidat tiukasti päällä. Ennen miehillä oli suorat housut ja kauluspaita. Naisilla puolestaan kesämekot hulmusivat. Lavatansseja ei tarvitsisi ottaa niin vakavasti.

Ainoa tapa oppia tanssia tuntuu olevan joko vanhojen tanssit lukiossa tai tanssiharrastuksen aloittaminen. Vain marginaalinen osa nuorista aloittaa paritanssin harrastuksena ja vanhojen tansseistakin jää usein tönkkö olo. Ennen tanssiaskeleet kulkivat veren perintönä sukupolvelta toiselle.

En kuitenkaan sano, että nuorten suhteen toivo olisi menetetty. Esimerkiksi tänä vuonna näin paljon enemmän tanssilavoilla nuoria kuin ennen. He eivät hallitse tanssiaskeleita kaikista parhaiten, mutta he silti yrittävät. Tätä lisää!