Novak Djokovic rikkoo ennätyksiä. (kuva: Joshua Sadli / Wikicommons)

Tenniskansan on alettava hyväksymään Novak Djokovicin vastustamattomat tilastot.

Parisen viikkoa sitten päättynyt tenniksen Australian avointen Grand Slam -turnaus meni jälleen serbialaisen Novak Djokovicin, 33, nimiin. Finaalissa kaatui 25-vuotias venäläispelaaja Daniil Medvedev. Nuori venäläinen on ollut viime aikoina kovassa vireessä ja noussut maailmanlistan sijalle 4. Tasaiseksi odotetusta ottelusta muodostui kuitenkin täysin suvereeni esitys serbialaisen eduksi.

Mestaruus oli Australiassa jo Djokovicin kahdeksas. Kaiken kaikkiaan miehellä on kasassa jo upeat 18 Grand Slam -turnausvoittoa. Hänen edellään ovat enää Espanjan Rafael Nadal, 34, ja Sveitsin Roger Federer, 40. Kyseisillä herroilla on molemmilla ansioluettelossa 20 voitettua Grand Slamia. 

Federeristä puhutaan monesti kaikkien aikojen parhaana pelaajana. Olisi kuitenkin sopivaa jo nostaa pikkuhiljaa Djokovic keskustelussa sveitsiläisen yläpuolelle. Federer saattaa lopettaa uransa mahdollisesti jo tällä kaudella, sillä hän on kärsinyt parin viime kauden ajan vaikeista loukkaantumisista. Hyvällä syyllä voidaankin olettaa, etteivät Federerin paukut enää riitä pitkän ja raastavan Grand Slam -turnauksen voittamiseen. Ikä ei tule yksin. 

Keskusteluissa ei sovi myöskään sivuuttaa Nadalia. Espanjalaisen erityisominaisuus on kuitenkin massakenttien yksinvaltainen dominointi. Peräti 13 Nadalin Grand Slamien voitoista on tullut massakenttien Ranskan avointen turnauksesta. Vaikka Nadal on maailman parhaita jokaisella alustalla, hän ei silti ole yhtä tasainen suorittaja kuin Djokovic. 

Djokovicilla on erinomaiset edellytykset nousta uransa aikana eniten Grand Slameja voittaneeksi pelaajaksi. Juuri tappavan tasainen voittotahti jokaisella alustalla on omiaan auttamaan Djokovicia tilaston kärkeen. Serbi onkin alkukauden aikana korostanut isoimpien turnauksien voittojen merkitystä itselleen, jonka takia hän on karsinut tämän kauden kalenteristaan pienempiä turnauksia pois. 

Ehkä suurin syy siinä, miksi Djokovicista ei välttämättä puhuta yleisön keskuudessa maailman parhaana, on hänen “värittömyytensä”. Hänen pelityylinsä ei ole kovinkaan viihdyttävä, mutta tulosta Djokovic tekee loistavalla peruspelaamisellaan. Suosiota verratessa hän onkin muita maailman pelaajia selkeästi alempana. 

Djokovicista tulee tällä viikolla pelaaja, jolla on eniten viikkoja maailmanlistan kärjessä. Hänellä ja Federerillä on tällä hetkellä 310, mutta Federer ei tule paikalle koskaan enää nousemaan. Vastaavasti Djokovicin on vaikea nähdä tippuvan alaspäin listalla pitkään aikaan. Serbialaiseen kriittisesti suhtautuvan tenniskansan on alettava nyt hyväksymään Djokovicin erinomaisuus ja nostettava hänet jopa maailman kaikkien aikojen parhaaksi tennispelaajaksi.