Nettipiratismin määrä on kääntynyt jyrkkään laskuun viime vuosina. Yksi syy tähän lienee suoratoistopalvelujen lisääntyminen. Netflixin ja muiden suoratoistopalveluiden kautta viihdettä on mahdollista kuluttaa sohvalta nousematta. Palvelut ovat suhteellisen halpoja ja helppokäyttöisiä, ja niiden valikoima on runsas.
Piratismilla on Suomessa jo pitkä historia. Moni muistaa ulkomaanmatkoiltaan parinkymmenen vuoden takaa häpeilemättömät piraatti-CD:t ja -DVD:t, joiden kannet olivat niin kielelliseltä kuin visuaaliselta asultaan huvittavia tai vähintäänkin epämääräisiä. Esimerkiksi vuonna 2002 suomalaiset toivat arviolta 3,8 miljoonaa piraattitallennetta mukanaan Virosta ja Venäjältä.
Samanaikaisesti vertaisverkot, kuten bitTorrent ja DC++, kokivat räjähtävän kasvun suomalaisissa käyttäjissä. Muutamaa vuotta myöhemmin piraattitallenteiden maahantuonti Suomeen kiellettiin kokonaan tekijänoikeuslain muutoksella.
Sama lakimuutos antoi oikeudenhaltijoille – eli esimerkiksi elokuvien tuotantoyhtiöille tai levittäjille – mahdollisuuden hakea tuomioistumesta määräystä, jolla teleoperaattori velvoitetaan paljastamaan piratismiin käytetyn internetliittymän haltijan yhteystiedot.
Vertaisverkosta lataaminen toimii kuin nyyttikestit: ladatessa elokuvaa sitä myös jaetaan eteenpäin. Oletuksen tasolla elokuvan jakaminen jatkuu myös sen jälkeen, kun se on ladattu. Lataamisesta ei jää varsinaisia jälkiä, mutta jakamisesta jää muistoksi IP- eli nettiliittymän internetosoite.
Lakimuutos antoi siis elokuvayhtiön lakimiehille mahdollisuuden saada IP-osoitteelle, jos ei kasvot, niin ainakin toinen nimi: katuosoite.
Pöljän näköiset piraatti-DVD:t jäivät pian unholaan, mutta nettipiratismin suosio jatkoi kasvuaan. Fyysisten levyjen kielto oli kansantajuisesti ymmärrettävää, mutta suurelle osalle nettipiraateista IP-osoite ei tarkoittanut mitään. Nettipiraatit eivät olleet enää mikään mielikuvien pieni, omistautunut hakkerijoukko. Vuonna 2011 suomalaisista joka kolmannen uutisoitiin olevan nettipiraatti.
Paperikirjeitä nettirikollisille
Vuonna 1979 perustettu Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK oli ensimmäisiä suomalaiseen piratismiin puuttuneita tahoja, ja esimerkiksi edellä mainitun lakimuutoksen suurimpia liikkeelle panneita voimia.
TTVK oli myös ensimmäinen taho, joka päätti lähestyä uuden ajan nettipiraatteja vanhanaikaisin keinoin, eli kirjeitse. TTVK on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka pyrkimys on yksinkertaisesti valvoa jäseniensä, kuten suomalaisten elokuvatuotantoyhtiöiden tekijänoikeuksia ja ennen kaikkea vähentää piratismia.
TTVK toimii vähän samaan tapaan kuin poliisi pilven polton suhteen: poliisin strategia on vähentää huumeiden käyttöä ja kauppaa suuntaamalla mahdollisimman lähelle ketjun alkupäätä. Tarkoitus ei siis ole napata puistossa pössyttelevää yksilöä vaan ennemmin maahantuontiorganisaatioita tai suurten erien myyjiä. TTVK:n kirjeitä saivat erityisesti suuria määriä juuri heidän jäsenyhdistystensä tuotoksia välittäneet toimijat.
TTVK:n toiminta on ollut reilua: piraatille on aina tarjottu mahdollisuutta sopia oikeudenhaltijan kanssa asiasta suoraan, ja jos tarkemmalle tutkinnalle on osoittautunut tarvetta, sen on suorittanut poliisi.
Lopuksi piraatin on tullut vakuuttaa lopettavansa laittomat puuhansa ja varmistavansa, ettei hänen liittymäänsä käytetä enää piratismiin. Kaiken lisäksi oikeudenhaltijat ovat maksaneet itse omien lakimiestensä palkkiot, jotka ovat usein tapausten suurin kuluerä.
Kiinnostus rikollisbisnekseen herää
Tämä kaikki on sangen mukavaa, mutta valitettavan harvinaista. Nettipiratismista epäilty ihminen päätyy nimittäin harvoin ongelmiin juuri TTVK:n kanssa.
TTVK saattoi olla ensimmäinen taho, joka ryhtyi lähestymään piraatteja kirjeitse, mutta ainoaksi se ei jäänyt. Kun TTVK lähetteli kirjeitään harvoille ja valituille suurpiraateille, kiinnostuneet katseet alkoivat seurata toimintaa vaivihkaa sivusta.
TTVK:n on voittoa tavoittelematon yhdistys, mikä määrittelee sen toimintaperiaatteita. Samaan tapaan kuin poliisi, se ei saa eikä etsi yksittäistä palkkiota jokaisesta rikokseen syyllistyneestä, vaan pyrkii vaikuttamaan rikollisuuteen kokonaisuutena.
Pian kirjeitä alkoivat lähettää kuitenkin tahot, jotka olivat kaikkea muuta kuin voittoa tavoittelemattomia.
Piraatit rahaksi
On epäselvää, kuka idean alun perin sai. Kukaan ei tiedä tai suostu kertomaan. Juonen yksityiskohdat eivät kuitenkaan ole merkityksellisiä.
Luultavasti kaikki alkoi niin, että jokin suomalainen lakimies etsi ulkomaisen tuotantoyhtiön tai vastaavan oikeudenhaltijan, joka kärsi tekijänoikeusrikkomusten uhrina tulonmenetyksistä.
Sitten lakimies tarjosi palveluksiaan oikeudenhaltijalle: täällä Suomessa saa markkinaoikeudelta pyytämällä vaikka 10 000 piraatin kotiosoitteen. Otamme kolmanneksi osapuoleksi kuvioon jonkin teknisiä valvontapalveluita tarjoava yrityksen, joka hankkii tarpeeksi tarkat todisteet piraattien toiminnasta, esimerkiksi tiedostonjaoista, sosiaalisen median toiminnasta ja selaimien evästeistä. Lähetämme kaikille piraateille korvausvaatimuksen ja uhkaamme tottelemattomia oikeudenkäynnillä. Kaiken lisäksi niskuroivia piraatteja vastaan nostetaan siviilikanne rikosoikeudellisen järjestelmän läpikäynnin sijaan, jolloin tutkintaa ei suorita poliisi eikä todisteiden tarvitse olla vedenpitäviä, vaan korkeintaan todennäköisyyteen viittaavia.
Lakimiesten intressinä tuskin oli TTVK:n tapaan piratismin kitkeminen. Piraatin tuomioon päättyneet oikeudenkäynnit eivät nimittäin pyörineet millään taskurahoilla. Tekijänoikeusrikkomuksesta pyydetty korvaus oli useimmiten melko pieni, muutamasta satasesta muutamaan tuhanteen. Lakimiesten palkkioista kertyi sen sijaan usein kymmenien tuhansien eurojen suuruisia, ja toisin kuin TTVK:n kanssa, näissä tapauksissa koko lasku jäi piraatin maksettavaksi.
Uuden ajan palkkionmetsästäjät
Asianajotoimistot, kuten Adultia Oy, Tekijänoikeusvalvonta TOT ja mediassa kymmenien tuhansien lähettämiensä kirjeiden takia paljon esillä ollut Hedman Partners, alkoivat siis toimia kuin palkkionmetsästäjät villissä lännessä tai kuin yksityisetsivät, jotka nappaavat suuret voitot jokaisesta pikkurikollisesta.
Kirjeitä lähti kymmenille tuhansille epäilyille piraateille, mutta loppujen lopuksi melko pieni joukko vietiin oikeuteen saakka.
Se ei välttämättä ollut asianajotoimistojen tavoite. Toki vain muutamalla oikeudenkäynnillä tienestit nousivat helposti yli sadan tuhannen euron. Sen sijaan oikeudenhaltijoille tämä oli luultavasti täysin riittävä saavutus.
Tuskin tuotanto- ja levitysyhtiöt olivat kiinnostuneita muutamien satasten tai tuhansien suuruisista tekijänoikeuskorvauksista: sellaiset summat ovat alalla pikkurahaa. Merkityksellisempää oli varmaankin muutamista oikeusjutuista ja niiden esittelystä mediassa syntynyt pelotevaikutus: suurelle yleisölle tehtiin ensimmäistä kertaa näkyvästi selväksi, että näistä rikoksista kuka tahansa voi joutua vastuuseen.
Tuuli kääntyy
Kesällä 2017 markkinaoikeus muutti linjaansa siitä, millä ehdoin se voi määrätä teleoperaattorit luovuttamaan internetliittymien haltijoiden yhteystietoja. Piraatin tulisi levittää tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia merkittävissä määrin, jotta hänen yhteystietonsa voitaisiin luovuttaa eteenpäin.
Merkittävissä määrin on tulkinnanvarainen sanapari. Käytännössä markkinaoikeus muutti tulkintaansa ja oli kiinnostunut siitä, kuinka paljon yhtä torrent-tiedostoa on jaettu, millä nopeudella ja kuinka kauan jakoa on tapahtunut.
Hedman Partnersin asianajaja Joni Hatanmaa kertoo, että heidän piraateille lähettämiensä kirjeiden määrä on vähentynyt linjanmuutoksesta lähtien, kuten myös niihin liittyvät oikeusjutut. Hän kuvailee markkinaoikeuden tietojenluovuttamisehtojen olevan ristiriitaiset ja epäselvät.
Yöstä päivänvaloon
Piratismi on vähentynyt radikaalisti. Eräs lakimies kuvaa vuosien 2010 ja 2020 tilanteiden olevan ”kuin yö ja päivä”.
Syitä vähentymiselle on monia: kenties edellä mainittujen tapausten pelotevaikutus, todennäköisemmin suoratoistopalveluiden yleistyminen. Netflixien avulla viihdettä on mahdollista saada sohvalta nousematta suhteellisen halvalla ja vaivattomasti, ja valikoima on runsas.
Mahdollisesti oikeustapausten pelotevaikutuksesta johtuen piratismikaan ei ole enää monelle ilmainen harrastus. IP-osoitteita piilottavat VPN-ohjelmat ovat välttämättömiä apuvälineitä piraatille, joka ei halua jäädä kiinni, ja niiden käytöstä maksetaan usein saman suuruisia kuukausimaksuja kuin suoratoistopalveluistakin.
Piraatilla on siis nykypäivänä turvalliset oltavat, mutta ei ilmaiseksi. Eräs lakimies nimittäin muistuttaa, ettei voi ammatistaan johtuen antaa neuvoja, jotka auttavat laittoman toiminnan harjoittamisessa. Hän mainitsee kuitenkin ohimennen, ettei tiedä yhtään piratismiin liittyvää oikeusjuttua, jossa piraatilla olisi ollut käytössään VPN-ohjelma.
Toisaalta tuotantoyhtiöllä ynnä muilla oikeudenhaltijoilla on yhä paremmat oltavat, kun katsojat ovat siirtyneet suoratoistopalveluihin, jotka maksavat sisällöistä tekijöilleen.
Surkealta tilanne näyttää oikeastaan vain asianajotoimistojen kannalta. Niistä useimmat ovat joko lopettaneet kirjeiden lähettämisen tai liiketoiminnan kokonaisuudessaan. Hedman Partners ei paljasta, kuinka paljon piratismitapauksia he edelleen hoitavat, mutta mainitsevat suurimman osan yrityksen töistä liittyvän täysin muihin aiheisiin, kuten liikejuridiikkaan.
Loppu hyvin, kaikki hyvin?
Seilaavatko piraatit siis tästedes myötätuulessa lempeän auringon alla? Eräs haastateltava maalailee myrskypilviä horisonttiin.
Hänen mukaansa piratismijuttuja käsittelevät asianajotoimistot ovat ottaneet uuden strategian käyttöön. Oikeuteen on viety tapauksia, jotka he ovat arvanneet häviävänsä. Tapauksia on hävitty eräänlaisena sijoituksena linjausten hahmottamiseksi. Lopulta oikeuteen saataisiin juuri sopiva juttu, josta tulisi ansaintamahdollisuudet mullistava ennakkotapaus.
Aikaisemmin ongelmia on aiheuttanut internetliittymän haltijan yhteystietojen saamisen lisäksi todisteet siitä, kuka liittymän kautta piratismia on harjoittanut. Useissa tapauksissa yksittäistä langatonta verkkoa on käyttänyt esimerkiksi kahden eri perheen vanhemmat ja lapset, ja on osoittautunut vaikeaksi osoittaa, kuka verkon käyttäjistä elokuvat on ladannut ja jakanut.
Tämän kaltaisia juttuja siis hävitään kerta toisensa jälkeen, kun yritetään etsiä yksittäistä tapausta, jossa käyttäjän identiteettiä ei voitaisi määrittää, mutta tuomio annettaisiin suoraan liittymän haltijalle.
Tämän kaltainen ennakkotapaus muuttaisi asetelman täysin. Ongelmiin ja korvausvelvolliseksi voisi joutua asumalla kerrostalossa ja omistamalla langattoman netin, jossa on helposti murrettava salasana tai ei salasanaa ollenkaan. Tai kävelemällä kaupungilla taskussaan puhelin, jossa on wifi-yhteyspiste auki, samalla tavalla helposti liityttävänä. Tai kadottamalla Mokkulan julkiselle paikalle. Vaihtoehtoja on paljon.
Nauti siis myötätuulesta, piraatti – kun vielä voit.
Artikkelia varten on haastateltu seuraavia ihmisiä:
Jussi Kari, lakimies
Joni Hatanmaa, asianajaja, Hedman Partners
Jaana Pihkala, toiminnanjohtaja, TTVK ry
Herkko Hietanen, lakimies, Turre Legal
