Jokaisella työllä on omat varjopuolensa, autoalan varjopuoli on tasa-arvon puute. Autoala on täydellinen leikkikenttä keski-ikäiselle, oman elämänsä mestarikategoriaan menevälle miehelle, mutta mitä se on naiselle?
Olen työskennellyt autoliikkeessä myynnin oheistehtävissä kolmisen vuotta. Aloitin työni juuri 18 vuotta täyttäneenä. Elämän intoa puhkuen otin uuden aluevaltauksen täysin rinnoin vastaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni työskentelin isossa firmassa suuren vastuun alaisena. Tämä oli unelmani. Automyyjät käyskentelivät pikkutakit yllään showroomin lattialla, he kerskuivat maireasti keskenään myyntisaavutuksillaan. Asiakkaat hakivat uutuutta kiiltävät autonsa luovutushallista, automyyjä antoi asiakkaalleen lämpimän kädenpuristuksen kiitokseksi saadessaan tältä nimen paperiin, myyntitavoitteet piirrettiin tauluun ja kaikki tämä oli nyt minun maailmaani. Olin tästä onnellinen.
Tulin taloon tietämättä alasta tai autoista yhtään mitään. Minun täytyi opetella kaikki alusta. Aloin oppimaan, miten asiakkaita täytyy palvella. Suurin osa asiakkaistamme olivat miehiä, keski-iän tuolla puolen. Nämä miesasiakkaat halusivat tulla kohdelluksi miehisinä miehinä, mitä se sitten tarkoittaakaan. He halusivat myyjältään egoa nostattavia kommentteja kuten: “Mitä mestari?” ja “Etsitään mestarille auto hyvään hintaan”. Opin, että he kokivat sopivaksi kommentoida minun ulkonäköäni, että he kokivat oikeudekseen käskyttää minua ja tytötellä, olinhan vain assistentti.
Vuoden jälkeen tiesin autoalasta enemmän kuin olisin ikinä uskonut tietäväni. Olin ylpeä omista opituista taidoistani ja karttuneesta kokemuksestani. Aloin törmätä uuteen ilmiöön. Miesasiakkaat lähestyivät sanoilla: “Et varmaan tiedä vastausta, mutta kysynpä silti”. He odottivat minulta sitä, etten osaa vastata heidän kysymykseen. He halusivat nöyryyttää minua, mutta mitä kävi, kun osasinkin vastata heidän kysymykseen? He kokivat egonsa kolhiintuneen.
Suurin osa autoliikkeissä asioivista renkaanpotkijoista on miehiä. He tulevat autoliikkeeseen pyörimään, koska kokevat tämän ympäristön itselleen turvalliseksi. He heittävät nasevat kommenttinsa uusista automalleista, he pääsevät näpäyttämään nippelitiedoillaan. Kuitenkin nainen asioimassa autoliikkeessä on lähes aina varmempi ostava asiakas kuin mies. Silti nainen ei herätä automyyjissä samaa huomioita ja arvostusta kuin mies.
Kun olin ollut kaksi vuotta alalla töissä, löysin nuoren naiskollegani itkien, shokissa. Puolet vanhempi miesmyyjä oli kokenut oikeudekseen ehdotella hänelle sopimattomuuksia, miksi? Miksi miesmyyjä koki tämän olevan hyväksyttävää, lähestyä oman tyttärensä ikäistä kollegaansa asiattomasti?
Kolmas vuosi autoliikkeessä vierähti käyntiin. Firman pikkujoulut, nämä alkoholihuurteiset juhlat etenivät nopeasti. Automyyjä kollegan käsi vaelsi hameeni alle. En omalla käyttäytymiselläni ollut antanut tilaa haaveajattelulle. Hän suuttui minulle, kun tein selväksi, etten halua minua kohdeltavan näin. Hän siirtyi seuraavaan nuoreen naiseen ja tätä jatkui.
Nyt, kun hahmotan kolmivuotisen urani kokonaisuudessaan, olen hyvin hämmästynyt siitä, että vielä tänäkin päivänä autoalan tilanne on näin surullinen. Haluaisinkin nyt kysyä asianomaisilta, milloin tasa-arvo löytää autoalan?
