
Resonant -sarjan kappaleista Hänninen on erityisen ylpeä. Yhdestä melodiasta tuli niin koskettava, että jopa artisti itse puhkesi kyyneliin kuunneltuaan sen ensimmäisen kerran. (Kuva: Oskar Hänninen)
Oskar Hänninen eli Digital Mindz on suomalainen kansainvälisesti menestynyt hardstyle-artisti. Hardstyle on rankemman elektronisen tanssimusiikin tyylilaji. Sille on tyypillistä säröistetty bassorumpu ja nopea tempo.
Vantaalaisen 27-vuotiaan Oskar Hännisen kiinnostus musiikkiin heräsi vuonna 2008.
‘’Soitin pianoa vuoden ajan melkein päivittäin. Yläasteella selailin youtubea ja löysin musiikin tuottamista opastavia tutoriaaleja. Muistan miettineeni, miten siistiltä se näytti. Pian sen jälkeen aloitin FL Studiolla harjoittelun ja siitä kaikki sai alkunsa’’, Hänninen muistelee ensikosketuksiaan tuottamisesta.
Hardstylen Hänninen kertoo löytäneensä vahingossa. Rankemmasta elektronisesta tanssimusiikista muodostui ykkösjuttu välittömästi.
‘’Törmäsin sen aikaisten huippunimien, kuten Headhunterzin ja Showtekin tuotantoon. Tutkin läpi koko skenen mukaan lukien silloin pinnalla olleet artistit ja levy-yhtiöt’’, Hänninen kertoo ajoista jolloin innostus musiikkigenreä kohtaan räjähti.
Tie menestyväksi artistiksi
Hännisen myyntivaltteja ja vahvuuksia ovat laatu, melodiat ja vahva tunnelma. Päättäväisyys, johdonmukaisuus ja vahva tahto ovat Hännisen mukaan avaimia menestykseen. (Kuva: Oskar Hänninen)
Vuonna 2014 Hänninen koki oppineensa riittävästi ottaakseen seuraavan askeleen. Hänninen oli saanut juuri valmiiksi kappaleensa My Realm, ja päätti lähettää sen demoksi muutamalle isolle levy-yhtiölle.
‘’Odottelin vastauksia kuukausia. Yhdestä paikasta tuli kieltävä vastaus. Sitten belgialainen Dirty Workz eli maailman isoin hardstyleen erikoistunut levy-yhtiö otti minuun yhteyttä. He pyysivät kuulla lisää kappaleita, ja sattui hyvä tuuri, että olin vastauksia odotellessani saanut valmiiksi kappaleen Resonant. Pian toisen kappaleen lähettämisen jälkeen solmittiinkin levytyssopimusta’’, Hänninen kertoo tiestään kohti tähteyttä.
‘’Ulkomailla suomalainen soundi herätti kiinnostusta. Kickit eli hardstylelle tyypilliset säröistetyt bassorummut olivat matalempia ja rankempia kuin missään muualla’’, Hänninen pohjustaa kertoen, mikä johti kansainväliseen menestykseen.
Musiikkiura palkitsee, muttei ole helpoin tie
Dirty Workzin leiriin päästyään Hänniselle avautui paljon uusia mahdollisuuksia. Hänninen on kiertänyt keikkailemassa yli kymmenessä eri maassa, kuten Hollannissa Defqon 1 -festivaaleilla.
‘’Uudet ideat, onnistumiset ja itsensä ylittäminen ovat asioita, jotka motivoivat minua’’ Hänninen kertoo musiikkibisneksen mielenkiintoisimmista puolista.
Alana Hänninen kertoo tuottamisen olevan brutaalia. Tie tähteyteen ei ole ruusuinen ja höynäytetyksi saattaa joutua helposti.
‘’Genrenä hardstyle ei ole helpoimmasta päästä tuottaa. Siinä pyritään tuottamaan teknisesti haastavia tosi yliluonnollisia ääniä. Lisäksi stressaavina ajanjaksoina saattaa olla pulaa uusista ideoista. Inspiraatio ja stressi ovat kuin toistensa vastakohtia. Kun on stressaantunut, on vähemmän inspiroitunut’’, Hänninen kertoo tuottamisen hankaluuksista.
Hänninen nyt ja tulevaisuudessa
Hänninen toivoo pääsevänsä tulevaisuudessa keikkailemaan mahdollisimman paljon.
Korona ei ole vaikuttanut Hännisen tilanteeseen juurikaan. Hännisellä on oma musiikin tuottamiseen erikoistunut yritys LUJA Sound, jonka toiminta on jatkunut vakaana koronasta huolimatta.
‘’Viikonlopun Helzinki Hardstyle festivaalien keikasta olen kyllä ihan fiiliksissä. En ole aiemmin käynyt tapahtumapaikkana toimivassa Telakassa, mutta sen pitäisi tarjota keikalle loistavat puitteet’’, Hänninen kommentoi hyvin valmisteltua tulevaa lauantaitaan.
Hänninen haaveilee tulevaisuudesta Art of creation levy-yhtiön artistina.
‘’Artistielämä ja sen mukana tuleva maine eivät ole minulle tärkeintä, enkä tiedä välitänkö edes niistä. Tärkeintä minulle on yksinkertaisesti musiikki’’, Hänninen kertoo ajatuksiaan artistiudesta.