Olin 16 vuotta vanha, kun sain ensimmäistä kertaa kuulla, että ihmiset pystyvät kuvittelemaan mielikuvia. Keskustelimme hyvän ystäväni kanssa lukemisesta. En ole koskaan ollut suuri lukija toisin kuin ystäväni. Kysyin häneltä, kuinka hän jaksaa päivä toisensa jälkeen lukea. Sitten hän totesi lauseen, joka muutti maailman kuvaani: “Lukiessani saan nähdä kyseisen maailman juuri, niin kuin kuvittelen sen toisin kuin elokuvia katsoessa.” Kun kerroin hänelle, etten pysty näkemään päässäni mitään, hän oli aivan järkyttynyt.
Tämän seurauksena aloin kyselemään muilta ihmisiltä, pystyvätkö he kuvittelemaan mielikuvia. Ei kestänyt kauaakaan kunnes älysin, että se olin minä, joka oli erilainen muihin verrattuna eikä ystäväni. Aloin tutkimaan asiaa ja sain selville, että ihmisten kyky kuvitella mielikuvia vaihtelee asteikolla niin sanotusti nollasta kymmeneen. Enemmistön kyvyt sijoittuvat puolesta välistä ylöspäin. Ihmiset, joiden kyky on erinomainen, pystyvät esimerkiksi sulkiessaan silmänsä näkemään valitsemansa esineen tai asian kolmiulotteisesti, liikuttamaan sitä sekä katsomaan sitä eri kuvakulmista.
Sen sijaan itse en kykene näkemään sitten yhtikäs mitään. Sulkiessani silmät en näe muuta kuin vain mustaa, vaikka kuinka yrittäisin. Esimerkiksi pelkän pisteen kuvitteleminen on täysin mahdotonta minulle. Sain tutkiessani selville, että minulla on erittäin harvinainen neurologinen sairaus nimeltä Aphantasia. Henkilö, jolla on aphantasia ei kykene kuvittelemaan mitään mielikuvia. Maapallon väestöstä on arvioitu, että 1-3 prosentilla on Aphantasia. Teoria aphanesta eli toiselta nimeltään mielen sokeus nousi esille ensimmäisen kerran vuonna 1985, kuitenkin harvinaisuutensa takia yhä tietoisuus sen olemassa olosta on erittäin pieni.
Olen syntymästä asti ollut erittäin luova ihminen. Olen aina rakastanut tanssimista, piirtämistä, kirjoittamista, näyttelemistä sekä musiikin soittamista. Kuitenkin usein kuvataiteen tunneilla pyydettiin kuvittelemaan teos ennen sen aloittamista lähdin suoraan tekemään teosta. Sain usein moitteita siitä, etten ole vielä kuvitellut tarpeeksi. Sitten, kun yritin selittää opettajalle, etten ymmärtänyt mitä hän tarkoitti kuvittelemalla, sain siihen vastukseksi, etten ole vain yrittänyt tarpeeksi kovaa. Pystyn hyvin piirtämään jo olemassa olevia asioita ja kopioimaan, mutta uusien asioiden luominen tuntuu aivan mahdottomalta.
Mielen sokeudesta huolimatta pyrin nykyään kuitenkin lukemaan kirjoja mahdollisimman paljon. Moni ihmettelee, että miten jaksan lukea kirjoja, jos en edes kykene näkemään mitään? Kirjan valitseminen on huomattavasti haastavampaa, mutta voimakkaita tunteita herättävien kirjojen lukeminen on helpompaa. Nämä tunteet vetävät minut mukaansa, vaikka en kuitenkaan pysty kuvitella kirjan maailmaa ympärilläni. Tämän takia usein päädyn lukemaan enimmäkseen runokirjoja, jotka keskittyvät pääasiassa tunteiden ilmaisuun. Myös kirjat, jonka aiheet rinnastuvat jotenkin omaan elämään, ovat helpompilukuisia.
Välillä löydän itseni pohtimassa, kuinka erilaista olisi, jos kykenisin kuvittelemaan mielikuvia. Onneksi elokuvat ja erilaiset tv-sarjat auttavat jonkin verran korvaamaan mielen sokeutta. Mielen sokeudesta huolimatta pystyn kuitenkin näkemään unia. Vaikka Aphantasiaa ei ole mahdollista hoitaa, en koe, että sille olisi tarvetta. Ainut asia, mitä toivoisin olisi, että tietoisuus sen olemassaolosta leviäisi niin, ettei tulevaisuudessa kenenkään tarvitsisi väitellä siitä, onko kyse haluamisesta vai kyvystä.
