YleX:n musiikkitoimittaja-juontaja Katri Norrlinin työstä välittyy vahva ammattitaito, sekä intohimo ja rakkaus musiikkiin. Neljä ja puoli vuotta kestäneen uransa aikana Norrlin on päässyt toteuttamaan musiikkijournalismia laajasti eri alustoille, kirjoitetusta journalismista omaan Youtube- kanavaan. 

Musiikkitoimittaja Katri Norrlinin rakkaus musiikkiin ja esiintymiseen syttyi jo lapsena. Lahdesta lähtöisin olevan Norrlinin lapsuudenkodissa musiikkia kuunneltiin paljon.

“Musiikki on aina ollut tosi läsnä. Halusin jo pienenä esitellä kavereille mitä musiikkia olen löytänyt ja voittaa kaikki levyraadit”, Norrlin kertoo.

Matkaansa musiikkitoimittajaksi Norrlin kuvailee kouluorientoituneeksi. Jo lukiossa toimittajan ammatti alkoi kiinnostaa ja lukion jälkeen Norrlin hakeutui Lahden kansanopiston journalistilinjalle. Vuoden mittaisen koulutuksen aikana kiinnostus media-alaan kasvoi entisestään.

“Vuoden aikana silmät avautui sille, miten paljon erilaisia tehtäviä ja erilaisia alustoja media-alalla onkaan. Sitä kautta päädyin sitten hakemaan Metropoliaan Radio ja tv- tuotannon linjalle.”

Kuva: Juuli Aschan / YleX


Hyväksytyn koulupaikan myötä tie vei Helsinkiin opiskelemaan ja työ YleX:llä alkoi koulun työharjoittelun kautta. Nyt neljä ja puoli vuotta kestäneen uransa aikana Norrlin on päässyt työskentelemään monilla eri osa-alueilla. Tällä hetkellä hän tekee muunmuassa musiikkiaiheista ohjelmaa YleX:n Youtubeen, sekä juontaa Uuden musiikin viikkoa lauantaisin radiossa. Hän juonsi myös juuri päättynyttä YleX Nosteessa- sarjaa yhdessä tubettaja Miska Haakanan kanssa. 

“Olen saanut mahdollisuuden osoittaa pätevyyteni ja kiinnostukseni ja sitä kautta päässyt tekemään erilaisia siistejä juttuja”, Norrlin hehkuttaa.

Yksi Norrlinia harmittamaan jäänyt tapaus tältä vuodelta on Euroviisujen peruuntuminen; hänen oli määrä jakaa Suomen pisteet Euroviisujen suorassa lähetyksessä. Muuten töitä ja projekteja on riittänyt poikkeustilanteesta huolimatta. Päivittäisten työtehtäviensä lisäksi Norrlinin syksyyn on kuulunut muunmuassa erilaisia tehtäviä Uuden musiikin kilpailun parissa. Hän toivoo myös pääsevänsä kehittämään ja ideoimaan Youtube- kanavaansa uudelle tasolle. 

Katri Norrlinin Uuden musiikin viikko– ohjelma YleX:n taajuudella joka lauantai klo 11-13.
Musamaailman kuumimmat ilmiöt Youtubessa YleX Music- kanavalla.

Kuuntele koko haastattelu alta:

Artikkelikuva: Juuli Aschan / YleX