Ilona Ikonen on harrastanut urheilua koko ikänsä. Lapsuuden säännöllinen jalkapalloilu kuitenkin väistyi täysi-ikäistymisen myötä muutamaksi vuodeksi muiden mielenkiinnon kohteiden tieltä. Joukkueurheilun mentävä aukko täyttyi seuraavan kerran vasta tammikuussa 2016, kun aiemmin lajin aloittanut kaveri alkoi julistaa Ilonalle roller derbyn evankeliumia.
“Sattumalta kävin vielä Vaasankadun Jam in the Boxissa shoppaamassa vaatteita, ja kaupan silloinen omistaja alkoi esitellä minulle luistimia”, Ilona muistelee.
Derbyssä Ilonaa viehätti pelillisyyden ja kovan kontaktin lisäksi myös ajatus siitä, että aikuisena aloittanutkin voi edetä huipulle saakka.
Tie kohti huippua on kivetty lukemattomin treenitunnein
Huipulle Ikonen tähtääkin.
“Tavoitteeni ovat kovat: haluan päästä pelillisesti niin korkealle kuin mahdollista!” hän julistaa.
“Lähin konkreettinen tähtäimeni on olla osana seuraavaa maajoukkuetta – kun sellainen joskus taas kootaan”, hän linjaa määrätietoisesti.
Ainakaan motivaatiosta tämä tuskin jää kiinni: normaaliviikkona treeniä kertyy helposti 12-15 tuntia.
“Olen aina käynyt kaikissa luistelutreeneissä, joita meillä järjestetään.”
Silti koronan myötä myös Ikosen harjoitteluohjelma meni uuteen uskoon. Hän hyödynsi pakollisen kolmen kuukauden treenitauon rakentamalla entistäkin vankempaa kestävyyskuntoa lenkkeillen ja salitreenillä. Samaan aikaan täysipäiväinen työ vaihtui opiskeluun ja arkeen ilmestyi aiempaa enemmän tunteja.
“Tämä on elämäni tilaisuus! Kerrankin ehdin nukkua ja syödä kylliksi”, Ikonen virnistää.
Lajin tulevaisuus huolettaa
Euroopassa jotkin seurat ovat jo varovaisesti alkaneet hahmotella tulevia pelejä. Suomessakin SM-sarjan käynnistymistä on kaavailtu mahdollisesti loppuvuoteen, mutta maailmalla tilanne näyttää yhä pahalta. Jenkkivetoisen lajin arvokisat pelataan pääsääntöisesti yhä Amerikan ehdoilla, eikä esimerkiksi Briteissäkään koronatilanne vielä varsinaisesti kirvoita hurraahuutoja.
Kysymys derbyn tulevaisuudesta saa myös Ikosen vakavoitumaan.
“Korona ei pelota, mutta lajin tulevaisuus kylläkin. Tosi vaikea ennustaa, miten tässä vielä käy. Euroliiga saattaisi olla ensiapu tähän – oikeastaan jopa toivon sen käynnistyvän”, hän pohdiskelee.
Derbyseurat ympäri maailman kantavat huolta siitä, jaksavatko harrastajat odottaa mahdollista seuraavaa kautta vai keksivätkö he vapaa-ajalleen muuta täytettä. Sama kehitys näkyy Ikosen mukaan myös Suomessa.
“Monet luistelijoista ovat harrastaneet lajia jo pitkään ja nyt epävarma tilanne tuntuu tarjoavan luontevan eläköitymistilaisuuden. Toisaalta taas ne, jotka ovat päättäneet jatkaa, vaikuttavat olevan sitäkin motivoituneempia”, Ikonen pohtii ja jatkaa oman seuransa ytimen tiivistyneen:
“Tilanne tuntuu tuoneen jäljellä olevat ihmiset yhteen. Seura tuntuu nyt vahvemmalta ja yhtenäisemmältä kuin ennen. Alkeiskurssillekin oli tulijoita enemmän kuin saatoimme ottaakaan!”
Oheistreeniä ja stressinhallintaa
Poikkeuksellisina aikoina oman tekemisen keskiöön nousee stressin hallinta ja kyky käsitellä vastoinkäymisiä.
“En ole törmännyt motivaatio-ongelmiin. Olen käyttänyt korona-ajan harjoitellen stressin sietämistä ja hallintaa”, Ikonen kertoo.
Monet joukkueet kääntyvät pelien puuttuessa sisäänpäin ammentamaan voimaa omiensa keskuudesta. A- ja B-joukkueissa luistelemisen lisäksi Ikonen myös valmentaa C-joukkuetta. Hän pyrkii olemaan omiensa parissa aktiivinen ja helposti lähestyttävä innostaja, niin luistimilla kuin ilmankin:
“Houkuttelen joukkuekavereita kaikenlaisiin oheispuuhiin: milloin seinäkiipeilemään, milloin pyöräilemään. Monet innostuvat tosissaan ja jatkavat omaehtoista treenaamista alkusysäyksen jälkeen itsekseenkin – silloin koen onnistumisen iloa”, hän riemuitsee.
Lisätreenin ja innostamisen ohella Ikonen haluaisi kuitenkin palata taas pian radalle.
“Kaikkein parasta olisi kuitenkin päästä taas pelaamaan oikeasti”, hän huokaa haikeana.
