Elokuussa 2020 uutisoitiin Iltasanomissa kahdesta nuoresta helsinkiläisäidistä, jotka olivat viettäneet yhdessä iltaa molempien lasten ollessa kotona. Yöllä äidit olivat saaneet päähänpiston lähteä yhdessä baariin ja jättivät 2-3-vuotiaat lapset yksin kotiin nukkumaan. Toisen 2-vuotiaan lapsen isä oli viestitellyt äidin kanssa ja ymmärtänyt viesteistä, että pienet lapset saattoivat olla asunnossa keskenään. Lopulta poliisipartio tuli isän soitosta paikan päälle ja poliisit järjestivät oven auki. Lapset olivat olleet itkuisia ja kastelleet sänkynsä. Syyttäjän laskelman mukaan lapset olivat olleet ilman aikuista noin 2,5 tuntia. Äidit tuomittiin maksamaan kärsimyskorvauksia 800 euroa kullekin lapselleen ja tämän lisäksi heille lankesi maksettavaksi 80 euron rikosuhrimaksu (Mäkinen, R. 27.8.2020.)
Minusta on käsittämätöntä, että lapsen heitteillejätöstä joudutaan maksamaan pelkkiä rahallisia korvauksia. Jutussa ei selvinnyt, ottiko lastensuojelu asiaan kantaa, otettiinko lapsia huostaan vai annettiinko äideille anteeksi rahallista korvausta vastaan. Mielestäni mikään ei korvaa sitä pelkoa, jota lapsi joutuu tuntemaan yksin kotona ollessaan, ja jossa hänen itkuunsa ei vastata. Lapsi kokee turvattomuutta ja hänen kiintymyssuhteensa järkkyy.
Minulle on tullut edellisessä ammatissani vastaan tapauksia, joissa lapsilla ei ole säännöllistä rytmiä, läksyt ovat jääneet tekemättä, lapset myöhästelevät koulusta jatkuvasti ja näpistelevät. Pieniä alakoululaisia hengaa metroasemilla, he polttavat tupakkaa ja kiroilevat. Olen kuullut juttuja, joissa lapset ovat olleet yömyöhään kotona yksin ja saaneet huutia, kun kotityöt mukaan lukien siivoaminen, pyykinpesu ja ruoanlaitto, ovat jääneet tekemättä. Lapset oireilevat psyykkisesti, joka johtuu vain turvattomuuden tunteesta. Olen tehnyt useita lastensuojeluilmoituksia elämäni aikana ja tuntuu, ettei asioille koskaan tehdä mitään. Missään lastensuojelulaissa ei ole kirjattuna, milloin on sopivaa tulla kotiin ja kuinka pitkäksi aikaa lapset voi jättää keskenään. Minusta tämä tulisi kirjata lastensuojelulakiin. Lastensuojelu nuhtelee vanhempaa huonosta käytöksestä, mutta tälle annetaan useita uusia mahdollisuuksia. Mukaan otetaan tukimuodoksi perheneuvola, jossa voidaan käydä keskustelemassa yhteisistä kasvatuslinjoista ja siitä, mikä on suotavaa käytöstä vanhemmalta.
Historian saatossa olen kohdannut lastensuojelun moneen otteeseen ja nähnyt, mikä on realismia. Resursseja on heikosti ja yhdellä sosiaalityöntekijällä saattaa olla satoja asiakkaita kontollaan, koska tarpeeksi ammatillista henkilökuntaa ei ole. Onko kyse siis vain siitä, että paikkakuntakohtaisesti tapauksia on liian monta ja niitä ei pystytä hoitamaan ja tapauksia yritetään priorisoida juurikin siihen, kenellä on hengenhätä? Mielestäni asioihin täytyisi tarttua, ennen kuin lapsia otetaan huostaan tai heistä tulee psyykkisesti sairaita tai pahimmassa tapauksessa lapset syrjäytyvät ja joutuvat isommaksi kasvettuaan päihde-ja rikoskierteeseen.
