Veganismia, minimalismia, kierrätystä, vaateteollisuuden ongelmakohtien puintia. Vuonna 2016 törmäsin paljon juuri näitä aiheita käsitteleviin dokumentteihin. Otin dokumentit vakavasti, koska kaikki käsiteltävät aiheet ahdistivat suunnattomasti. Näin ainoana vaihtoehtona aloittaa kasvissyönnin, minimalisoida omaisuuteni ja opetella kuluttamaan vastuullisesti. Kaikki nämä päätökset olivat vahvasti kytköksissä omaan arvomaailmaani. Ihminenhän on uskottavimmillaan, kun hän elää arvojensa mukaisesti, eikö?
Kaikki muutokset kasvisruokavaliota lukuunottamatta tein äkkinäisesti ja täysillä. Täysin vegaaniseen ruokavalioon totuttelin pikkuhiljaa noin puolen vuoden ajan. Muiden tapojen kanssa löysin itseni vievän vanhaa ympäristölle haitallista elämäntapaa kirjaimellisesti kassitolkulla ulos ovesta. Tavaroita piti minimoida niin paljon kuin mahdollista ja kaikki vaatteet on hommattava kirpputorilta. En voi juoda juomia muovisella pillillä tai ostaa kahvia kertakäyttömukiin. En voinut ottaa itseäni todesta, ja pelkäsin, etteivät muutkaan voi, jos en lähde hommaan täysillä. Vuonna 2021 koen, että arvoni ovat edelleen samat, mutta en ajattele tai toimi tämän kaikki tai ei mitään -asenteen mukaisesti.
On syytä ottaa huomioon, että tuohon elämäntaparemontin aikaan olin aikuistumisen porteilla oleva nuori. Nuorena herätellään omia mielenkiinnon kohteita ja mennään innokkaasti niitä päin. Tämä oli myös aikaa, jolloin halusin todistaa, että pystyn pitämään päätökseni. Se on huvittava ajatus, koska mieli usein muuttuu. Se, mikä sopii elämäntilanteeseen nyt, ei todennäköisesti tule sopimaan siihen aina.
Jokaisen elämäntapamuutoksen alkuhuuman jälkeen muutos asettuu osaksi elämää. Tämän jälkeen elämä alkaa taas tapahtua, ja muutos on ‘’koeajalla’’. Tänä aikana herää kysymys, onko elämänmuutos vaivan arvoista. Esimerkiksi itselläni täysin vegaaninen ruokavalio kävi vaikeaksi kahden vuoden jälkeen. En kyennyt pitämään yllä tarpeeksi monipuolista ruokavaliota. Tiedän sen olevan täysin mahdollista, mutta itselläni eivät siihen mehut riittäneet. Nykyään syön noin 85% vegaanisesti. Käytettyjen vaatteiden metsästys on myöskin työlästä. En jaksa juosta hikisenä yksien farkkujen perässä pitkin kirpputoreja, kun sopivien löytäminen on jo valmiiksi vaikeaa. Kestävät vaatteet ovat liian kalliita ja siitä syystä ei ole aina mahdollisuutta kuluttaa eettisesti. Varmasti olisin valmis maksamaan eettisesti tuotetuista vaatteista, jos siihen olisi tarpeeksi rahaa. Ymmärrän, että kysyntä vaikuttaa tarjontaan ja sitä kautta laskee hintoja, mutta aina ei kuluttajalla ole varaa olla luomassa tätä välttämätöntä, mutta hidasta muutosta.
Niinpä saatan käydä ostamassa vaatteet pikamuotiketjusta, mutta varmistan, että ne ovat oikeasti sopivat, jotta niitä voi käyttää mahdollisimman pitkään. En osta vaatteita, joista en ole täysin varma tai jotka saattaisivat jäädä käyttämättä. Tämä on itselleni sopiva vaihtoehto. Arvojen noudattaminen jokaisessa arjen hetkessä on todella työlästä ja tässä tapauksessa usein kallista. En väitä, että se olisi mahdotonta, mutta monelle, kuten itselleni se ei ole sen arvoista. On ok löystää ja tehdä kompromisseja. Se ei ole laiskuutta.
Omatuntoni kolkutti tästä asiasta pitkään ja kolkuttelee välillä edelleen. Se kuuluu asiaan. Tuntui, että toimin omia arvojani vastaan, enkä voi luottaa omiin päätöksiini. Pelkäsin, etten voikaan olla se ihminen, joka haluaisin olla. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, että joskus elämä tulee omien periaatteidenkin tielle. On osa ihmisyyttä olla epätäydellinen. Se jättää tilaa kasvulle ja oppimiselle. On tärkeää pyrkiä toimimaan omien arvojen mukaisesti, mutta on hyvä myös olla itselleen armollinen, jos ei se aina onnistu.
Kestävää elämää tavoittelevien ihmisten on tärkeää pysyä tietoisina kulutuksen seurauksista ja lähteä rakentamaan siitä itselleen sopivia tapoja. Hyväksyn sen, että yritän parhaani. Muutos tapahtuu pikkuhiljaa. Pidän mieleni avoimena sille, että ehkä joku päivä taas palaankin täysin vegaaniseen ruokavalioon tai ostan kaikki vaatteeni kirpputorilta.
Artikkelikuva: Laura Pakkanen
