Kirjoittaja toivoisi kaikkien iloitsevan niin suurista kuin pienistäkin saavutuksistaan. (KUVA: pixabay.com)

Kun nykyajan maailmassa lähes kaikki on mahdollista ja asiat tapahtuvat entistä nopeammalla temmolla, on vaikeaa pysähtyä nauttimaan elämässä jo saavutetuista asioista.

Kuluneena viikonloppuna juoksin ensimmäistä kertaa maratonin. 42:nen kilometrin ja lähes viiden, hikisen tunnin jälkeen tuntui maaliviivan ylittäminen aivan uskomattoman hienolta. Vanhempani olivat hirveän ylpeitä minusta ja jopa puolitutut onnittelivat sosiaalisessa mediassa. Tunsin leijailevani onneni kukkuloilla.

Tätä iloa kesti arviolta lähes kaksi tuntia.

Maratonin jälkeen juhlimme saavutusta perheeni kanssa hyvällä ruoalla ja juomalla. Ravintolan terassilla aurinko paistoi ja kaikilla oli kivaa. Samalla yritin hiljentää pienen, ärsyttävän äänen pääni sisällä, joka rauhattomasti kyseli minulta “mitä seuraavaksi?”

Niin, missä voisinkaan seuraavaksi haastaa itseni?

Ihmismielellä on taipumus käsitellä tunteita melko nopeasti. Se on evoluution kannalta hyödyllinen piirre ja säästää meitä muutenkin liialliselta asioiden vatvomiselta. Päivittäin koemme lukuisia, erilaisia tunteita, jotka heittelevät suurella skaalalla aina ilosta suruun ja innostuksesta turhautumiseen. Illalla emme muista näistä enää puoliakaan.

Samaan tapaan unohdamme aikanaan myös tavallista merkittävämmät asiat. Lottovoittajien, poptähtien ja vastarakastuneidenkin arki tasaantuu aina ennemmin tai myöhemmin kutkuttavan alkuhuuman jälkeen.

Olen kuitenkin huomannut ilmiön, joka ei mielestäni välttämättä ole aivan tätä tavallista, nopeatahtista tunteidenkäsittelyä. Sen sijaan uskon sen liittyvän enemmänkin nyky-yhteiskuntamme hektisyyteen ja nopeaan kehitykseen.

Aikakautena, jolloin 3D-tulostimella voidaan halutessa tulostaa vaikka kokonainen kerrostalo ja internetistä tilata aitoa ihmistä muistuttava ystävärobotti yksinäisiä iltoja piristämään, ei mikään oikeastaan tunnu enää miltään.

Oma isoäitini kertoi minulle joskus, miten jännittävää oli, kun hänen kotikaupunkiinsa Vaasaan avattiin ensimmäinen jäätelökioski. Sitä lähdettiin oikein porukalla testaamaan, ja kaikki olivat aivan häkeltyneitä tuosta valkoisesta, suussa sulavasta ihmeaineesta. Miten mikään pystyi maistumaan näin hyvältä?

Selatessani kännykällä Facebookia tai Instagramia, huomaan hyppiväni rauhattomana postauksesta toiseen. Ahaa, Salla vietti jälleen täydellistä kesäpäivää poikaystävänsä purjeveneellä ja Olli hyppäsi laskuvarjohypyn. Pysähdyn hetkeksi serkkuni julkaisun ääreen, jossa hän kertoo pitkäaikaisen unelmansa, oman yrityksensä perustamisesta. Lisään kommenttikenttään sydämen ja pian kuva jo hukkuu jonnekin bittiavaruuteen, uusien postausten alta pois.

Myös itselläni on jatkuvasti kauhea kiire elää ja kokea. Tuntuu, etten oikein saa kunnolla otetta mistään, enkä osaa nauttia jo saavuttamistani asioista. Kahteenkymmeneen ikävuoteeni mennessä olen kuitenkin ehtinyt jo julkaisemaan Spotifyssa omaa musiikkiani, tehdä töitä vieraassa maassa ja matkustellut ympäri maailmaa. Tämän kesän tavoitteenani minulla oli oppia golffin ja surffauksen alkeet sekä kehittyä akryyliväreillä maalaamisessa. Ja juosta maraton.

Sain laittaa rastin check-listani jokaiseen ruutuun. Miksi en siltikään ole täysin tyytyväinen itseeni?

Toisaalta pidän halua kokea ja oppia uusia asioita, äärimmäisen positiivisena asiana. En minä tietenkään haluaisi kokea itseäni vielä valmiiksi ihmiseksi ja on sanomattakin selvää, että yhteiskunnan on jatkuvasti mentävä kehityksessään eteenpäin.

Sen sijaan toivoisin yksinkertaisesti osata iloita maailman eteeni tuomista asioista, samalla tavalla kuin isoäitini kavereineen tekivät ensimmäistä jäätelöä syödessään. Yhtä lailla kuin he makustelivat jäätelöitä, haluaisin voida kunnolla fiilistellä juoksemaani maratonia. Olihan se nyt oikeasti ihan todella siisti juttu!

Eikä fiilistelyn tarvitse rajoittua ainoastaan niihin elämän suurimpiin kohokohtiin, vaan nauttia voi myös esimerkiksi hyvän kirjan lukemisesta kynttilän valossa tai sateen jälkeisestä tuoksusta takapihalla.

Ehkä asioiden äärelle pysähtyminen ja niistä nauttiminen voisi olla seuraava, meidän kaikkien yhteinen tavoitteemme?

Nea Lundström