Minna Tervamäki ja Hannaleena Heiska avoimissa harjoituksissa Kaapelitehtaalla. (Kuvat ja teksti Margit Marjokivi)

Mikä jälki jää taiteesta?

 

 

Helsinki sykkii. Kaupunki on täynnä taiteilijoiden näyttelyjä, performansseja sekä työpajoja. Ihmiset parveilevat kaduilla, puistoissa ja ostoskeskuksissa etsien jotain, mikä sävähdyttäisi, jotain, mikä pysäyttäisi katseen ja herättäisi mielenkiinnon. On jokavuotisen Taiteiden yön aika, joka on osa Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoa. Tämä Suomen suurin monitaidefestivaali tuo yhteen taiteen eri alat ja tekijät, tarjoten niin kotimaiselle kuin ulkomaiselle yleisölle ainutlaatuisia taide-elämyksiä.

Ilta alkaa hämärtyä Kaapelitehtaalla, mikä on vain yksi festivaalin lukuisista tapahtumapaikoista. Turbiinisalin avonaisesta ovesta sujahtaa sisään ihmisiä. Valkoiset seinät reunustavat salin toista päätyä, yleisön asettuessa penkeilleen. Kaikkien päät ovat kääntyneet kohti lavalla olevia naisia, joista paistaa innostus. Tanssija-koreografi Minna Tervamäki ja kuvataiteilija Hannaleena Heiska valmistautuvat illan ohjelmaansa: Jälki-teoksen avoimiin harjoituksiin.

 

Tervamäki ja Heiska: kuva-ja tanssitaiteilijan liitto

 

Tervamäki tunnetaan ehkä parhaiten Suomen kansallisbaletin tähtitanssijana, vaikka nykyisin hänen toimintansa on painottunut poikkitaiteelliseen työhön koreografina. Taiteellisen työn ohella Tervamäki toimii myös luennoitsijana yrityksissä, yhteisöissä ja seminaareissa, tuoden puheissaan esille ajattelutaitoja ja käyden läpi muutosten rakentavaa kohtaamista. Valmistuttuaan kuvataideakatemiasta vuonna 2006, Heiska puolestaan on esiintynyt aktiivisesti kansainvälisissä näyttelyissä, kuten Espace Louis Vuitton Galleryssa Tokiossa. Vuonna 2011 hän oli Ars Fennica-ehdokas. Helmikuussa 2019 hänen yksityinen näyttelynsä avautuu Turun taidemuseossa ja nyt Heiskalla on yksityisnäyttely Helsinki Contemporary:ssa.

Tervamäen ja Heiskan teos on yhdistelmä maalaus- ja tanssitaidetta, värin ja kehon symbioosia sekä tekijöidensä syvällistä vuorovaikutusta. Jälki on teos, joka syntyy ja kehittyy ajassa ja tilassa, korostaen taiteen eri lajien kohtaamista ja hetkellisyyttä.

 

Teoksen syntyprosessi

 

Tervamäellä oli hallussa teoksessa käytetyt valkoiset seinät, jotka olivat osa täysin toista produktiota. Espoon modernin taiteen museossa EMMA:ssa esiintyessään hän alkoi pohtimaan mitä seinien kanssa voisi luoda ja museon isot työt synnyttivät idean yhteistyöstä kuvataiteilijan kanssa. Tervamäki etsi kuvataiteilijaa, joka uskaltaisi tehdä isoja teoksia, heittäytyä, olla esillä sekä esiintyä. EMMA ehdotti Tervamäelle Heiskaa yhteistyöhön, mistä alkoi Jäljen luomisprosessi taiteilijoiden vuorovaikutuksessa.

”Minna sitten soitti minulle ja olin aluksi hieman skeptinen. Maalaaminen yleisön edessä tuntui haastavalta, koska yleensä työskentelen yksin työhuoneellani. Minna oli kuitenkin hyvin vakuuttava ja sovimme tapaamisen. Työskentelymme tuntui heti alusta saakka luontevalta, koska ilmaisutavan erilaisuudesta huolimatta meillä on hyvin samankaltainen tapa työskennellä”, Heiska kommentoi.

Tervamäki ja Heiska löysivät samanlaisen työskentely tavan ja taiteellista jälkeä lähdettiin siis hakemaan tekemisen kautta. He toimivat toistensa inspiraation lähteinä, ammentaen omasta avoimuudestaan ja taidehistoriasta. Jälki muotoutui neliosaiseksi kuvataide- ja tanssiteokseksi, joka sai ensi-iltansa EMMAssa 2016. Alkuperäisessä suunnitelmassa teoksessa piti olla mukana sävelletty tai live musiikkia, mutta vasta nyt he ovat valmiita yhteistyöhön muusikon kanssa.

”On yllättävää, miten askel askeleelta täytyy edetä, koska elementtien paljous voi myös johtaa sekasortoon”, Tervamäki pohtii keskittyneesti.

” Nyt, kun olemme saaneet yhteisen teoksemme kasaan, olemme valmiita lisäämään uuden taiteen ulottuvuuden teokseen”, Heiska jatkaa.

EMMA:n jälkeen teos on kiertänyt kaksi vuotta kansainvälisillä lavoilla, muun muassa Lontoossa ja Berliinissä. Taiteilijat ovat myös samaa mieltä siitä, että teosta tullaan vielä näkemään ja sen jälki tulee elämään ja kehittymään.

”On jännä, ettemme itsekään tiedä mihin suuntaan teos on menossa, koska se on joka kerta vähän erilainen. Se tuo esille teoksen performatiivisuuden”, Tervamäki sanoo.

Heiskan mukaan prosessi säilyttää jatkumonsa, koska he työstävät ja vievät teosta eteenpäin aina seuraavaan näytökseen asti. Teos onkin muuttunut alkuperäisestä EMMAssa esitetystä versiosta, lukuun ottamatta muutamia pieniä yksityiskohtia.

Avoimet harjoitukset Kaapelitehtaalla

 

Kaapelitehtaan Turbiini Sali hiljenee. Puhtaanvalkoiset seinät hohtavat huoneessa. Heiska astelee tummanvihreässä samettihaalarissa seiniä kohti, kohottaa kätensä ja maalaa mustalla maalilla viivan. Toisen. Intensiteetti lavalla nousee ja saavuttaa huippunsa Tervamäen tullessa yleisön eteen. Hänen katseensa voima ja liikeratojen dynaaminen laajuus yhdistettynä Heiskan määrätietoiseen rauhallisuuteen luovat täydellisen taiteellisen yhdistelmän, kokemuksen, joka kohottaa sykkeen. Jokin teoksessa saa yleisön otteeseensa, synnyttäen polttavan tunteen vatsanpohjaan. Jälki on odottamaton, ennalta-arvaamaton performanssi, jota ei pysty täysin selittämään – se täytyy kokea.

 

Taiteen jälki

 

Eniten Tervamäen ja Heiskan teos saa pohtimaan taiteen ajallista ulottuvuutta, taiteen tuottamaa jälkeä. Mitä oikeasti jää taiteesta? Onko se jokin konkreettinen tuotos, kuten maalaus, vai kenties mielikuva, jonka voi varastoida muistojen syövereihin?

”Teemme teosta, joka on performatiivinen. Se on olemassa vain siinä hetkessä, kun me olemme tekemässä sitä. Vaikka teoksesta jää jälki seinään, se ei ole enää sama teos, kuin sillä hetkellä, kun olemme yhdessä sitä tekemässä. Teos tutkii aika paljon sitä, mikä jälki taiteesta jää ihmisen mieleen ja kokemusmaailmaan, ja minkä jäljen me jätämme toisiimme ihmisinä tai taiteilijoina”, Tervamäki pohtii.

Taiteilijoiden keskinäinen vuorovaikutus ja dynamiikka näkyvät katsojille. Avoimissa harjoituksissa, Tervamäen ja Heiskan katseiden kohdatessa syntyy jotain taianomaista, joka vetää puoleensa.

Vaikka yleisö vaihtuu performanssin edetessä ja kohtausten vaihtuessa, jännite ja tunnelma pysyvät. Innokkaat kasvot tarkkailevat taiteilijoita keskittyneesti, antaen Tervamäen ja Heiskan piirtää jälkensä heidän mieliinsä. Molemmilla taiteilijoilla on myös äärimmäinen kyky ottaa yleisö huomioon, mikä on nähtävissä jatkuvana vuoropuheluna katsojien kanssa.

Jäljen harjoitukset ovat yksi Taiteiden yön kiinnostavimmista performansseista sekä taatusti sen parhaimmistoa. Baletin pehmeä liikekieli yhdistyy raakaan voimaan, rentouteen ja ennustamattomaan lopputulokseen, maalien tanssiessa valkoisten pintojen päällä. Teoksen avoimet harjoitukset tallentavat ainutlaatuisen hetken, jonka aitous koskettaa. Performanssi, itse taide, on sidottu hetkellisyyteen, ajalliseen funktioon, joka muuttuu Tervamäen ja Heiskan vuorovaikutuksen mukana. Muutos ei kuitenkaan tuhoa teosta, vaan luo sille uutta kasvualustaa ja voimistaa tanssin ja kuvataiteen rakkaustarinaa.