Michaela Söderholm
(KUVA: Juho Tirkkonen)

Laajasalon Opiston ruokalassa käy kova kuhina, sillä keittiö on juuri aloittanut iltapäivän kahvitarjoilun. Ruokalan perällä pöydässä istuva nuori nainen on pukeutunut rennosti isoon mustaan huppariin, ihmisvilinään sulautuen. Kenestäkään ihan tavallisesta opiskelijasta ei kuitenkaan ole kyse. Teetä nauttiva 26 -vuotias opiskelija on hallitseva Miss Suomi, Michaela Söderholm.

Michaela on aloittanut syksyllä opiskelunsa Laajasalon opiston journalismi ja viestintä -linjalla.

”Työmäärä yllätti, mutta onneksi positiivisesti. Joka päivä pääsee tekemään kunnolla hommia”, hän kertoo hymy huulillaan.

Kova tahti ei kuitenkaan nuorta naista haittaa, sillä hän on jo ensimmäisten viikkojen aikana todennut olevansa juuri oikealla alalla.
”Vaikka olen tehokas työskentelemään yksin, muiden ihmisten äärellä omat parhaat puoleni tulevat esille”, hän kertoo.

Tulevaisuuden tavoitteet tähtäimessä

Tulevaisuudessa Söderholm haluaisi työskennellä media-alalla, mutta tiedostaa että työpaikat alalla ovat kiven alla.
”Tahdon kuitenkin uskoa siihen, että hyvälle tekijälle löytyy töitä”, Söderholm kertoo.

Ensimmäinen työharjoittelupaikka hänellä onkin jo selvillä, ja hän suorittaa kuukauden mittaisen harjoittelujaksonsa media-alan näköalapaikalla.
”Upeaa tässä on se, että työhaastattelussa katsottiin minun konkreettista osaamistani, eikä titteliä. Tässä kohtaa opintoja tämänlaisen harjoittelupaikan saaminen on kuin lottovoitto”, Michaela summaa.

Toimittajaopiskelija on myös aikaisemmin kertonut havittelevansa uutisankkurin urasta, mutta tietää, että sen eteen hänen tulee tehdä paljon töitä.
”Aika näyttää, mihin oma polku vie. Olen kuitenkin valmis laittamaan itseni likoon sataprosenttisesti”, hän jatkaa.

Opintojensa aikana Söderholm on joutunut myös pohtimaan millaiseksi toimittajaksi hän haluaa itse profiloitua.  Omien kokemustensa kautta hänelle on muodostunut käsitys siitä, mikä on hyvää journalismia. Koulussa toimittajan etiikkaa käydessä läpi hän alkoi pohtia asiaa tarkemmin.
”Olen tavannut monia hyviä ja ammattitaitoisia toimittajia, ja ehkä muutaman toisenlaisenkin. Eräs toimittaja keskeytti haastattelun ja totesi ärsyyntyneenä, että jos et ole menossa naimisiin, kihloihin, ole raskaana tai eronnut, niin häntä ei kiinnosta”, Michaela kertoo kokemuksistaan. ”Toinen toimittaja puolestaan puhisi kiukkuisena kuinka tylsä olen”.

”Julkisuustasosta riippumatta toivoisin, että kaikkia kohdeltaisiin inhimillisesti. Tässäkin olisi toiminut paremmin, jos toimittaja olisi vain todennut että kiitos, tämä riittää minulle”, Michaela huokaa kevyesti.

Kokemukset ovat saaneet hänet peilaamaan omaa mediaseksikkyyttään julkaistuihin juttuihin.
”Olen miettinyt syitä sille, mikä myy ja miksi. Päätin kirjoittaa koulussa kolumnin aiheesta. Missä vaiheessa toisten epäonnistuminen, kampittaminen sekä nurkkaan ajaminen on muodostunut viihdearvon mitaksi? – teemalla”, Michaela kuvailee.

Michaela Söderholm
(KUVA: Juho Tirkkonen)

Oman itsensä löytäminen 

Söderholm kertoo missivuoden olleen hänelle kasvutarina. Hän uskoo, että vasta sitten, kun kruunu on jo annettu seuraavalle, pystyy hän sitten kunnolla prosessoimaan mitä kaikkea vuoden aikana on tapahtunut. Vaikka uudistuneissa Miss Suomi -kisoissa tärkeässä roolissa on missikandidaattien ”koutsaaminen” tulevaan vuoteen, ei julkisuuteen ole voinut etukäteen valmistautua.
”Se on vain asia, joka tulee itse kokea, ja löytää se oma paikkansa”, hän toteaa.

Tärkein neuvo jonka hän on saanut, on olla oma itsensä. Se ei kuitenkaan ole ollut itsestäänselvyys Söderholmille, joka on joutunut kokemaan koulukiusaamista.
”Kouluajoilta oli jäänyt vahvasti ajatus siitä, että en halua herättää huomiota, jotta en antaisi vahingossakaan syytä kiusaamiselle. Menneisyyden ikävät kokemukset saivat minut ajattelemaan, että jos olen vain hiljaa ja näkymätön, niin säästyn pahalta. On vaatinut paljon töitä, että olen uskaltanut avata itseäni julkisuudessa”, Söderholm kertoo.

Vaikka kruunun luovuttaminen seuraajalle on yhden tarinan loppu, on se samalla uuden alku.
”Tästä Michaela Söderholmin tarina vasta alkaa”, kaunotar kertoo.

 

 

Emmi-Lotta Smedberg