Kerttu Kotakorpi on osallistunut omaksi ilokseen BirdLifen haasteeseen ’Tunnista 100 lintulajia vuodessa’. Toukokuussa oli menossa 53. lintulaji

Sään seuraaminen kuuluu useimpien suomalaisten päivittäisrutiineihin ja sääkeskustelut ovat suomalaisten suurin pikkupuheiden eli small talkin aihe. Yleisradio on tutuin ja pitkäaikaisin sääennusteiden julkaisukanava. Ylellä on myös oma säätoimitus. 

Meteorologi Kerttu Kotakorpi on yksi Ylen viidestä vakituisesta meteorologista. Tarvittaessa työhön kutsutaan myös freelance-meteorologeja, jotka tekevät osan työvuoroista. Yhdessä he toimittavat Ylen eri kanaviin sääennusteita, jotka ovat suurimmalle osalle suomalaisista tuttuja. Yhteistyökumppani Ilmatieteen laitos tuottaa meteorologeille kaiken tarvittavan säädatan, jonka pohjalta sääennusteet laaditaan.

– Iltavuorossa on aina joku, arkisin ja lauantaisin on aamussa aamuvuorolainen ja silloin tällöin on myös päivävuorolainen tekemässä toimistohommia tai muita töitä, Kerttu sanoo.

Sää koskettaa ihan jokaista. Onkin helppo arvata, että meteorologit saavat monenlaista palautetta niin säästä kuin muustakin.

– Yleisönpalvelutyötähän me teemme. Yritämme miettiä, mikä katsojia kiinnostaa ja mikä on oleellista säässä. Kyllä meille yleisöpalautettakin tulee, mutta aika vähän säähän liittyvää. Olen siinä onnellisessa asemassa, että palaute on aika positiivissävytteistä.

– Joskus kun on ollut kuivaa, niin on tullut palautetta, että pitäisi sataa vettä. Monesti tuntuu, että vaikka tulisi sellaista säätä, mitä kuvittelisi kaikkien odottavan, silti joku on sitä mieltä, että jotakin muuta pitäisi olla.

Sää on hyvin suosittu, ellei suosituin puheenaihe suomalaisilla. Moni puheenparsi aloitetaan ihmettelemällä säätä.

– On aika hassua, jos joku alkaa minulle vaikkapa bussipysäkillä puhua säästä. Mietin monesti, tietääköhän puhuja, kuka olen ja mitä teen vai puhuuko hän muuten vain säästä. Siinä täytyy yrittää pitää keskustelu tavallisen ihmisen tasolla, eikä alkaa päteä meteorologisilla faktoilla, naurahtaa Kerttu.

Mitä tulee eri vuodenaikoihin ja säätyyppeihin, meteorologinkin mielestä on varsin mukavaa, kun on lämmin kesä ja aurinko paistaa. Toisaalta hän ulkoilmaihmisenä kuitenkin pyrkii ajattelemaan, ettei säällä lopultakaan ole väliä.

– Ulkoilu on vain pukeutumis- ja asennekysymys. Lähden kyllä ulos säässä kuin säässä.

Ympärivuotinen pyöräily kuuluukin Kertun harrastuksiin ja myös haastatteluun hän tuli polkupyörällä, joka on hänen pääasiallinen kulkuneuvonsa.

– Pyöräilyssäkin on sama, että varusteet sään mukaan. Sen verran katson, etten ihan kauheassa kaatosateessa lähde ajamaan, mutta muuten kyllä. Yleensä meillä Suomessa on aika hyvät pyöräilysäät ympäri vuoden.

– Talvella vaihdan pyörään nastarenkaat, vaikka silloin en pitempiä matkoja välttämättä pyöräilekään. Lyhyet kyllä. Viime talvenakin, kun täällä oli niin sanotut hankalat säät, oli loskaa, jäätä ja vesilammikoita, pyörällä oli huomattavasti helpompi liikkua kuin kävellen.

Autoa Kertulla ei ole, eikä tule, hän topakasti napauttaa. Hän on pyrkinyt järjestämään elämänsä niin, ja onnistunutkin siinä, ettei autoa tarvitse. Sen saa tarvittaessa kyllä käyttöön muutenkin kuin ostamalla.

– Toivoisin yleisen ajattelun menevän siihen suuntaan, että varsinkin kaupunkialueilla pärjää helposti ilman autoa, kunhan vain vähän miettii omia kulkemisiaan ja ratkaisujaan ja silti elämä voi olla varsin helppoa. Ainakaan näin autottoman näkökulmasta ei auton omistaminen vaikuta kovin houkuttelevalta.

Lue lisää: Onko ilmastonmuutos huijausta?

Teksti ja kuvat: Aki Korhonen