Usein sanotaan, että matka on tärkeämpi kuin sen määränpää. Lonnan Hyväntuulenkeidas keksi konseptin, jolla yhdistää molemmat: meriseikkailun vanhan purjelaivan matkassa sekä iloisen illallisen ravintola Adlerfeltissa Suomenlinnassa. 

Helsingin Pohjoisrannassa sijaitseva Halkolaituri on m/aux Ingeborgin kotisatama. Vuonna 1947 rakennettu, 29 metriä pitkä ja 7 metriä leveä moottoriavusteinen porvoonjaala on vanha rahtilaiva, joka rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen korvaamaan Suomen sotakorvauksena Neuvostoliitolle menettämää merenkulkukalustoaan. Tänä päivänä Fregatti Oy:n hallussa olevan aluksen voi tilata erilaisia tilaisuuksia varten.
Ingeborgissa on rento kolmihenkinen miehistö: alusta ohjaava kapteeni Pekka sekä nuoret kansimiehet Otto ja Kasperi. 
Tänään sää suosii seilaajia, sillä syyskuinen perjantai-ilta on poikkeuksellisen leuto. Mukana merimatkalla on nelisenkymmentä hyväntuulista vierasta.
Kun kävelysilta saadaan nostetuksi ja köydet laiturista irrotetuiksi, matka Suomenlinnaan voi alkaa. 
Ketterät kansipojat esittelevät kanssamatkustajille merimiestaitojaan purjeiden parissa. Kun takapurje on saatu nostettua, on jo kiire avata etupurje.
Nuorten miesten yhteistyö on saumatonta. Kun Otto setvii vetoköysiä, Kasperi nousee keulapuomille avaamaan purjetta.
Nyt tarvitaan vapaaehtoisten vetoapua!
Välttämättömiin merimiestaitoihin kuuluu myös oikeaoppisten solmujen tekeminen. Purjeveneessä köydet on pidettävä siististi omilla paikoillaan ja helposti saatavilla. 
Ilta-auringon maalaamassa maisemassa aviopari Anni ja Johannes nojaavat kannella kajuutan kylkeen. Anni on tekstiilitaiteilija, jota saaristo inspiroi erityisesti. Hänellä onkin suunnitelmissaan saada joskus oma saaristoaiheinen näyttely Suomenlinnaan. Johannes muistelee seilanneensa Ingeborgilla muutaman kerran aikaisemminkin. Idea ravintolaillasta oli Annin siskon, joka on töissä Lonnassa. Kun lapsenvahtikin järjestyi, pariskunta pääsi treffeille ihan kahdestaan.
Kun purjeet on nostettu, alus seilailee verkkaisesti kohti määränpäätään. Tunnin matka ei ole pitkä, mutta ymmärrettävästi joillekuille aika vain merta katsellen voi käydä pitkäksi.
Suomenlinnan satamaa lähestyttäessä auttavia käsiä tarvitaan taas, jotta purjeet saadaan alas.
Adlerfeltin ravintolatoimenjohtaja Tanja Aromäki (oikealla) lähti tällä kertaa itsekin illalliselle ja kutsui seurakseen ystäviään. Illan jo härmärtyessä Petra, Ila ja Jukka lähtevät yhdessä nauttimaan illallista. Mitäköhän Baba-pandan ruokalistalla on?
Ravintola Adlerfelt tarjoaa matkan päätteeksi tunnelmallisen miljöön. Iloinen meriseikkailu -menu on neljän ruokalajin illallinen: Alkupalaksi on suloista punajuurikeittoa ja lakucrumblea. Pääruuaksi tarjoillaan päivän mainiota graavattua kirjolohta ja punapippurikreemiä sekä lempeää paistettua siikaa, kukkakaalia ja paistettua voita. Makuelämyksen kruunaa jälkiruoka, joka on maukas mustaherukkajuustokakku.

KUVAT: Tua Sysimiilu