”Koen lammastalouden eettisenä ja ekologisena tuotannonalana. Haluaisin kehittää muutakin maataloutta siihen suuntaan”, kertoo Marjo Simpanen.

Suomen Lammasyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Marjo Simpanen on tullut yhdistyksen toimintaan mukaan vuoden 2017 alussa.

”Minulla on maatalouden koulutus eli olen agronomi ja kotieläinten jalostustiede oli pääaineenani opiskeluissa. Lähdin yhdistyksen toimintaan mukaan, koska koen lammastalouden eettisenä ja ekologisena tuotannonalana. Haluaisin kehittää muutakin maataloutta siihen suuntaan”, kertoo Marjo Simpanen.

”Helsingissä pidettävillä Villapäivillä ja sosiaalisessa mediassa näkyvillä Villaviikoilla haluamme tuoda esille suomalaisen villan tunnettavuutta ja arvostusta”, kertoo Suomen Lammasyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Marjo Simpanen.

Villalangat ovat helposti värjättäviä ja käsiteltäviä.

Suomalaisen villan arvostus on ollut vähäistä viime vuosikymmeninä

Suomen Lammasyhdistys ry:n järjestämät yhden päivän kestävät Villapäivät järjestettiin nyt toista kertaa Helsingin Kansalaistorilla. Sosiaalisessa mediassa näkyivät kolmatta kertaa järjestetyt Villaviikot. Tapahtumien tarkoituksena oli tuoda esille enemmän suomalaisen villan tunnettavuutta ja arvostusta.

”Itselläni ei ole lampaita, mutta hevosia on ja kasvatan myös koiria, snautsereita. Lampaiden kasvattaminen on todella sitovaa ja raskasta työtä ja siksi en ole lähtenyt siihen mukaan”, Simpanen kertoo.

”Suomessa ei ole osattu aikaisemmin arvostaa kotimaista villaa. Vasta nyt on alettu ymmärtämään kotimaisen villan arvo. Suomalainen villa on lyönyt läpi Japanissa ja muuallakin Aasiassa. Iso kiitos siitä kuuluu myös Myssyfarmille suomalaisen villan tunnetuksi tekemisestä niin kotimaassa kuin maailmallakin”, kertoo Simpanen.

Myssyfarmi on maatilalähtöinen designyritys Pöytyän Vistolan kylältä. Kaikki Myssyt neulotaan käsin paikallisten Myssymummojen puikoissa paikallisten suomenlampaiden luonnonmukaisesta villasta.

Lähde: myssyfarmi.fi

Villatuotteet ovat käytössä ekologisia ja pitkäikäisiä.

Britanniassa on pitkät perinteet lammastaloudessa

Suurin osa suomalaisesta villasta pesetetään Britanniassa, ja myös Gotlannissa on iso villapesula. Ongelmana on ollut villan lajittelu ja pesettäminen, koska Suomessa ei ole niin isoja laitteita suuren villamäärän pesemiseen. Britanniassa on myös pitkät perinteet lammastaloudessa.

”Suomessa Pirtin Kehräämössä on suurin pesukapasiteetti, mutta sielläkin pestään lähinnä vakioasiakkaiden ja lampurien omia villoja. Mahdollisuus Suomessa oman suurpesulan investoimiseen on pieni ja sellaisia isoja tiloja villapesulan perustamiseen Suomessa ei ole. Lammaskatraat ovat pieniä, liikevaihto on pientä ja työvoimaa on vähän. Lomittajia on joillain alueilla myös vaikea saada, koska on vähän sellaisia jotka osaisivat hoitaa lampaita”, Simpanen kertoo.

Villapäivän kävijät halusivat kannattaa suomalaisen villan tuotantoa ja nähdä lampaiden keritsemisnäytöksen.

Sirpa

”Neulon paljon ja villalangat kiinnostavat. Olen ensimmäistä kertaa täällä ja tämä näyttää hyvältä. Tulin myös keritsemisnäytöstä katsomaan”, kertoo Sirpa.

”Neulon paljon ja villalangat kiinnostavat”, kertoo Sirpa.

Toni

”Olen ensimmäistä kertaa täällä. Löysin kutomisen noin kolme vuotta sitten ja tulin tänne sen takia, koska haluan tukea kotimaista villaa. Nyt on ihana ilma ja on kiva päästä höpöttelemään kauppiaitten kanssa” Toni kertoo.

 ”Löysin kutomisen noin kolme vuotta sitten ja tulin tänne sen takia, koska haluan tukea kotimaista villaa”, kertoo Toni.

Suomen Lammasyhdistys ry

Suomen Lammas- ja Vuohenhoitoyhdistys perustettiin vuoden 1918 lopulla huolehtimaan lampaiden ja vuohien jalostuksesta. Sekä yhdistyksen nimi että toimenkuva ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa. Vuonna 1988 yhdistyksen nimi muuttui nykyiseen muotoonsa Suomen Lammasyhdistys.

Näkyvimpinä toimintamuotoina ovat viisi kertaa vuodessa ilmestyvä Lammas ja vuohi -lehti sekä suuren suosion saavuttaneet Valtakunnalliset Lammaspäivät, jotka järjestetään kaksi kertaa vuodessa eri puolilla Suomea. Yhdistys toimii myös suomalaisten lammaskerhojen ja lampureiden yhdyssiteenä.

Yhdistys ei harjoita elinkeinoa tai muuta ansiotoimintaa eikä pyri hankkimaan välitöntä taloudellista etua jäsenilleen.

Lähde: Suomen Lammasyhdistys ry

lammasyhdistys.fi

Villapäivät Helsingin Kansalaistori 27.9.2020

Villaviikot sosiaalisessa mediassa 27.9. – 3.10.2020

facebook.com/Suomen Lammasyhdistys/

info@lammasyhdistys.fi

Teksti ja kuvat: Hannele Ågren