Maratonin lähdössä tunnelma tiivistyy. Kuva: Vantaan Maraton

 

Vantaan Maraton on Suomen perinteikkäimpiä maratontapahtumia, se juostaan lauantaina 12. lokakuuta Tikkurilassa. Vantaalainen maratonperinne täyttää samalla 50 vuotta. 1969 juostiin ensimmäinen Korson Suurmaraton ja järjestelyvastuu siirtyi Tikkurilaan 1994 Vantaan Maratonille. Kilpailukeskuksena toimii Tikkurilan Urheilutalo ja uimahalli.

 

Maratonin lisäksi muitakin matkoja kaiken kuntoisille

Maratonjuoksutapahtumat ovat muuttuneet vuosien saatossa. Kun 1969 oli mahdollisuus juosta vain maraton, 42195 m, on vaihtoehtoja tänään enemmän. Maratonin sijasta voi juosta puolimaratonin, 21,1 km, joka nykyisin onkin osanottomäärältään suurin. Maratonin voi myös juosta viestinä, sillä Vantaalla juostaan noin kymmenen kilometrin kierroksia. Vaihto tapahtuu sujuvasti uimahallin edessä. Neljäs vaihtoehto on FunRun, neljännesmaraton, 10,55 km.

 

Arvokisavoittajiakin mukana

Tapahtumassa on ollut nimekkäitä osanottajia. Vuoden 1972 olympiavoittaja USA:n Frank Shorter on juossut Vantaalla 70-luvulla Korson maratonilla. Myös Rooman 1974 Euroopan mestari Iso-Britannian Ian Thompson on juossut Korsossa. Suomalaisista olympiamitalisteista Kaarlo Maaninka on kokeillut maratoniloa maamme neljänneksi suurimmassa kaupungissa. Vantaan maraton on yksi Suomen vanhimmista massamaratoneista, 50 vuotta samaa tapahtumaa, vain kerran 70-luvulla jouduttiin maraton perumaan päällekkäisten tapahtumien vuoksi. Suomen mestaruudesta maratonilla on Tikkurilassa juostu vuosina 2008 ja 2012. Seuraavan SM-maraton järjestetään 2020 kilpailun yhteydessä. 2012 Lontoon olympialaisissa kävellyt Anne Halkivaha on aktiiviuransa jälkeen testannut kuntonsa vuosittain täysmaratonilla juoksijana.

 

Osanottomäärät suurimpia Suomessa, tunnelmaa kiitellään

Osanottajamäärä nousi 2000-luvun alussa vuosi vuodelta, mutta 2012 jälkeen se on tasaantunut noin 1600 juoksijaan. Se on juuri sopiva määrä reitille, joka kierretään useasti. Iltapäivällä juoksijoita on tasaisena nauhana, joten innokkailla kannustajilla, joita Vantaalla riittää, on koko ajan kannustus päällä. Parhaina vuosina kympin kierroksella on ollut jopa neljä musiikkipistettä, joissa osassa LIVE-esityksiä.

Nopea reitti

Kolmen tunnin alituksia juostaan Vantaan maratonilla yleensä eniten Suomessa juostuista maratoneista.  Lewis Koririn reittiennätys 2.13,36, on Suomen kaikkien aikojen 13. nopein tulos maratonilla. Korir juoksi sen voittaessaan Suomenmestaruuden 14.10.2012. Sitä nopeammin Suomessa ovat juosseet vain Pertti Tiainen Helsingin MM-kilpailuissa 1983 ja Harri Hänninen EM-maratonilla 1994, niin ikään Helsingissä. Suomen ennätys on Janne Holmenin 2.10,46 vuodelta 2008.

Naisten paras tulosnoteeraus löytyy puolimaratonilta, Oona Kettunen 1.14,08. vuodelta 2013, Suomen kaikkien aikojen tilaston seitsemäs tulos.

 

Sää suosii lokakuun tapahtumaa

Kymmenen viime vuoden aikana vain yhtenä vuonna on satanut. Pitkän ajan säätilastoissa lokakuun toinen viikonloppu on sateeton ja viileä säähän on parasta maratonjuoksijoille, joille harrastuksessa tulee aina lämmin. Maalissa euforisen tunteen kruunaa pullakahvit, jotka on tarjottu perinteisesti maalintulon jälkeen ansaittu osanottomitali kaulassa.

 

 

 

Juha Kylänpää