Malminkartanon juna-asemalta löytyy laillisesti tehtyjä graffiteja. (Kuva: Jussi K)

Saavun harmaana lauantaina Malminkartanoon. Astuttuani ulos junasta aistin ilmassa eräänlaisen slummimaisen tunteen. Juna-asema on täynnä katutaidetta, ja lähikaupan edessä norkoilee elämän koettelemuksista kärsineitä. Mikäli Suomen sisällissota alkaisi tänään, tämä olisi loistavaa värväysaluetta  Suomen Punaiselle Kaartille.

Pienen kävelylenkin jälkeen saavun Malminkartanonhuipun juurelle. Edessäni odottaa 426 askelmaa. Paikka on aavemaisen hiljainen. Ihmisten puutteeseen saattaa vaikuttaa sateinen ilma. Aloitan nousun kohti huippua jyrkkiä portaita pitkin, jotka ovat Helsingin pisimmät. Portaita kävellessä aloitan aina kyseenalaistamaan omaa yleiskuntoani.

Mäen historia ja portaiden nousu


Matkalla ylös alan pohtimaan mäen historiaa ja sen merkitystä malminkartanolaisille. Mäki syntyi 70- , 80- , ja 90-luvuilla, kun rakentamisesta syntyneitä ylijäämämassoja alettiin keräämään mäen alueelle, joka sijaitsee Helsingin ja Vantaan rajan tuntumassa. Paikasta käytetään montaa nimeä: Täyttömäki, Täyttis, Täytemäki, Maltsun huippu, Jättäri, Jättis, Jätemäki. Mikään nimitys ei tunnu sointuvan oikein kaikkien korvaan. Imagosyistä jätemäki/jättäri-tyyppiset pitäisi unohtaa. Lähistön asukkaat tuskin haluavat myydä asuntoaan ”kaatopaikan” lähettyviltä.

Huipulle päästyäni huomaan olevani edelleen yksin, mutta unohdan sen pian, kun katson ympärilleni ja näen upeat maisemat mäen ympärillä. Yhdessä suunnassa näkyy asfaltti- ja öljyteollisuuden rakennelmia. Toisaalla näkyy asuintaloja, ja koko mäkeä ympäröivät kauniit luonnonmaisemat.

Tunnelmaa aistiessani paikalle saapuu kaksi kulkuria. Kulkurit heittävät nuuskapussit huulestaan maahan, istuvat penkille alas, ja aloittavat tupakoimaan. Tuppaudun heidän seuraansa, pummin tupakan ja utelen paikan merkityksestä heille.
– Me ollaan täällä vaan haukkaamassa raitista ilmaa, jos se auttaisi tähän krapulaan, aloittaa toinen kulkureista huulessaan Marlboron punainen sätkä. 

 – Minulle jättäri on tärkeä paikka sekä porrasjuoksun että alamäkipyöräilyn tiimoilta. Täällä on tullut molempia lajeja harjoiteltua satoja tunteja tässä vuosien aikana, täydentää toinen kulkuri. 

Kun kysyn heiltä, miten aluetta voisi parantaa, molemmat jakavat saman mielipiteen.

– Valaistusta pitäisi lisätä ja portaita leventää.

Rakkauden Symbolit

Pienen juttutuokiomme jälkeen lähdemme samaa matkaa kävelemään portaita alas. Matkalla alas huomaan useita munalukkoja kiinnitettynä portaiden kaiteeseen. Lukoissa on suurimmaksi osaksi päivämääriä, nimikirjaimia, ja paikkojen nimiä ikuista rakkautta julistamassa. Vasta tällä hetkellä minulle valkenee paikan merkitys paikallisille. Malminkartanon huippu on niin suuressa osassa paikallista identiteettiä, että se toimii viattomimman ja vahvimman tunteemme eli rakkauden tyyssijana. Rakkauden kuuluu olla ikuista, ja paikalliset selvästi uskovat mäen olevan paikallaan vielä pitkään, lukitsemalla rakkautensa symbolin kaiteeseen. 

Alas päästyämme hyvästelen haastateltavani, ja jatkamme omia reittejämme eteenpäin. Koin matkani Malminkartanoon olleen onnistunut. Opin paljon uutta ja ymmärsin viimein Malminkartanon huipun merkityksestä lähistön asukkaille. Alue toimii urheilupaikan lisäksi myös virkistysalueena ja ikuisen rakkauden linnakkeena.

Jussi Kontola