
Herttoniemen entisen hyppyrimäen kupeessa sijaitsevat Majavatien portaat tarjoavat hikisiä, mutta samalla myös hienoja hetkiä portaiden käyttäjille. Portaat tarjoavat liikkujille upeat puitteet nostaa kuntoaan ja ihailla maisemia. Ylätasanteelle päästyään voi pysähtyä katselemaan upeita maisemia, jotka kantavat Vanhankaupunginlahdelta Helsinginniemelle asti.
Majavatien portaat on suosittu kohde porrasjuoksusta kiinnostuneille, mutta samalla myös kävelijöille. Paikalle saavuttua pystyi aistimaan rauhallisen tunnelman, kunnes lopulta rauhallisuus rikkoutuu laivan torven töräykseen. Kauempaa Helsingin kaupungista kuuluvat äänet eivät näytä paikalla olevaa väkeä haittaavan, sillä uusia treenaajia saapuu jatkuvasti paikalle lisää. Vaikka itse en ole valmis vielä portaita kokeilemaan, polvesta johtuen, antavat rappuset huiman motivaation lisäyksen jalan kuntoon saamista kohtaan. Nyt ainakin tietää, mihin tulla juoksemaan, kun paikat ovat taas kunnossa
Tavoitan rappusten yläpäästä lenkkeilijän, joka on tullut juoksemaan rappusia ennen töidensä alkua. Hän toteaa rappusten ylläpitävän kuntoa ja muutenkin rappuset vaikuttavat todella hyviltä. Hän myös toteaa, että porrasjuoksubuumi on kasvamaan päin.
“Tykkään tosi paljon, tässä on hyvä vetää treenit ja tulee varmasti kunto kasvamaan, jos käy tässä tarpeeksi.”

Maisemat vievät mukanaan

Rappusten, joita oli laskujen mukaan 182 askelmaa, yläpäästä löytyy hieno kallio, josta avautuu mielettömät näkymät. Kallion vierestä löytyy myös pieni pöytä ja istumapaikat, joissa voi pitää vaikkapa evästauon kovan treenin jälkeen tai muuten vain pysähtyä ohikulkumatkalla katselemaan ja nauttimaan maisemista. Täytyy myöntää, että oli itsekin pakko pysähtyä istumaan paikalle hetkeksi ja tuntea vain, kun pieni tuulen henkäys käy kasvoille.

Portaiden vierestä löytyvältä kalliolta löydän Magnuksen, joka on parhaillaan kuvaamassa maisemia yläilmoista dronen avulla. Magnus on näkymiin todella tyytyväinen, vaikka portaiden takana sijaitseva lumenkaatopaikka hieman muokkaakin maisemaa. Kehuja saa myös koko Viikin luonnonsuojelualue. Kesällä katseet kannattaakin suunnata kohti Majavatien portaita.
“Tää entinen lumikasa on ikävän näköinen, mutta muuten tämä koko Viikin luonnonsuojelualue on erittäin hieno. Varsinkin kesällä auringonlaskut ovat tosi hienoja täällä.”
Myös Magnus tykkää juosta portaita ja parhaimmillaan Magnus onkin juossut portaita jopa viisi kertaa viikossa.
“Mä olen huomannut, että se on aika tehokasta treeniä juosta”, Magnus pohtii.
Yrittäjänä toimivana Magnuksella ei ole aina aikaa käydä treenaamassa, mutta on hän löytänyt toimivan ajan porrastreenille aamusta.
“Mä käyn aamulla ennen kun syön aamupalaa, olen huomannut, että siihen olen löytänyt aikaa”, Magnus tarkentaa.

Noin 70 metriä alempana
Kalliolla vietetyn hetken jälkeen suuntaat katseet kohti portaiden alapäätä. Sää paranee entisestään ja vielä puoli tuntia sitten ilmassa leijaileva sumu on kadonnut ja tilalle on vaihtunut aurinkoinen, mitä mahtavin ulkoilu- ja porrasjuoksusää. Vaikka maisemat ja näköalapaikat alueella ovat mitä erinomaiset, yksi asia kiinnittää huomioni keskellä kalliota, nimittäin roskis. Jos tämä häiritsevä yksityiskohta voitaisiin siirtää, olisi paikka vielä piirun verran kauniimpi.
Parin minuutin matkanteon jälkeen, olen saapunut noin 70 metrin korkeudesta portaiden alkupäähän ja huomaan paikalle saapuneen Arjan, joka on tullut juoksemaan portaita. Kun kysyn Arjalta, sopivatko portaat tälle paikalle, vastaus on hyvin selkeä.
“Nämä on hyvässä käytössä ja todella hyvin sopii”.
Vaikka Arja ei itse aina portaita käytäkään, hän näkee, että portaille on käyttöä.
“Silloin kun tässä menee, kävelee tai juoksee, kyllä näille käyttöä on ja porukat hyödyntää sitä”, Arja tuumaa.

Portaiden suosio ja muutenkin kasvava porrasjuoksubuumi on tuonut paikalle paljon uusia juoksijoita. Vaikka nyt paikalla oli arviolta noin neljä henkilöä käyttämässä samaan aikaan portaita, on tilanne ollut viimeisen vuoden aikana myös toinen.
“Nyt viimeisen vuoden aikana täällä on pitänyt vähän alkaa katsomaan, että kyllä siellä nyt on porukkaa ollut ja hyvä niin. Vähäsen täytyy miettiä sitten, että ei mene pahimpaan ryysikseen”, Arja selventää.
Arja kuitenkin toteaa, että lähtökohtaisesti ruuhka ei ole oikea syy jättää porrasjuoksua välistä.
“Se ei ole syy, että sinne ei menisi, että siellä ei olisi tilaa, mutta se syy voi olla sitten joku muu”, Arja toteaa naurahtaen.

Lopputuloksena voin todeta, että Majavatien portaat on kokemisen ja näkemisen arvoinen paikka, olit sitten tulossa treenimielessä tai nähtävyyksien takia. Plussaa pukkaisi myös siitä, että hieman jo kovia kokeneet portaat tultaisiin jossain vaiheessa kunnostamaan, vaikka kylläkin portaat olivat nytkin toimivat. Itse aion ottaa määränpääksi portaat heti uudestaan joku päivä ja toivottavasti myös jossain vaiheessa niitä pääsisi myös itse kokeilemaan juoksun muodossa.
Nautinnollisia ja hikisiä hetkiä kaikille, Majavatien portaat odottavat, nimittäin vielä on kivuttava takaisin ylös ihailemaan hetkeksi maisemia, ennen kun on aika jättää portaat taakse, ainakin toistaiseksi.