“Meillä on tapana onnistua. Onnistuminen ei ole sattuman kauppaa. Se on uuden polun löytämistä, pysyvää tapaa toimia toisin, joka johtaa monenlaiseen hyvään – sekä keholle että mielelle”, kertoo Forever-kuntoklubin verkkosivut.
Lähdin etsimään uutta polkua omaan kuntokuuriini Vantaan Varistosta. Minun kuntosalin vaihtaminen Foreverille ei myöskään ollut sattuman kauppaa, vaan siihen oli tällä kertaa hyvä syy. Päätös ei ollut helppo, koska olinhan ollut edellisessä paikassa jo useamman vuoden. Rakkaat ystäväni puhuivat pääni pyörryksiin, eikä sen jälkeen asiassa ollut enää epäselvyyttä.
Vaihtelu virkistää
Matkasin Vantaan Varistoon, josta löytyy kuntosali nimeltään Forever Varisto. Kyseessä oli suurikokoinen rakennus muutamassa kerroksessa. Ajoin automobiilini rakennuksen parkkihalliin, joka on jo heti iso plussa kuntosalin vaihtoa ajatellen. Pimeänä ja sateisena pakkasiltana on kiva lähteä kotiin edes vähän lämpimämmällä autolla.
Oikeaan kerrokseen tepastellessani minut otti vastaan iloinen ja pirtsakka asiakaspalvelija nimeltään Pilvi. Hän on työskennellyt Foreverillä puolisen vuotta. Nopeasti laskin, että se on ollut juuri sitä aikaa, kun tämä koronatilanne oli saanut alkunsa. Tästä oli pakko kysyä fiiliksiä.

“Oli se kyllä rankkaa, koska mä olin just ehtinyt aloittaa työt ja mut heti lomautettiin. Mä en ehtinyt olla töissä kuin hetken aikaa ja mun koulutuskin jäi sitten kesken. Lomautus kesti kahdesta kolmeen kuukautta”, Pilvi kertoi.
Koronan jyllätessään pahimmillaan uutisistakin pystyi seuraamaan, kuinka kuntosaleja laitettiin kiinni ripotellen pitkin kevättä. Tämä tapahtui myös Foreverille.
“Sali oli jonkun aikaa kiinni ja avattiin sitten jossain vaiheessa, mutta vastaanotossa oli pienennetyt aukioloajat ja vain yksi työntekijä. Ryhmäliikuntatunteja ei myöskään ollut vähään aikaan.”
Pilvi kertoi myös, että koronan aikana oli hyviäkin hetkiä.
“Kun oltiin jo menty kiinni, niin meillä oli täällä sellaisia yhteisiä siivouspäiviä työntekijöiden kanssa ja sit meidän klubin johtaja tilasi meille kaikille pizzaa. Hengailtiin täällä vain työntekijöiden kanssa ja siivoiltiin”, Pilvi kertoi hymyillen.
Varaa valita
Oli aika jatkaa eteenpäin ja käydä tutustumassa kuntosaliin tarkemmin. Paikka näytti tilavalta, mikä oli tietysti minun mieleeni. Huoneita oli useita erilaisia, joista yksi oli esimerkiksi alkulämmittelyä varten. Sieltä löytyi mm. porraslaitteita, kuntopyöriä sekä soutulaitteita.

Vaikka minulla ei vielä omia lapsia olekaan, niin oma henkilökohtainen suosikkini oli lapsiparkki eli “Lasten maailma”, jossa pikkuisille keksitään rutkasti tekemistä vanhempien treenien ajaksi. Upeat maalaukset lapsiparkin seinille on tehnyt Kansallisoopperan ja -baletin lavastamotyöntekijä, John Holten. Maalausvaiheessa hän jopa asui kyseisessä huoneessa useita päiviä.


Sitten oli yleinen, suurempi alue, josta löytyy kaikki laitteet sekä pieni teline, jossa pystyy rykimään vaikkapa vapailla painoilla. Vapaita painoja ajatellen oli vielä erillinen crossfit-harjoittelua varten rakennettu huone, jossa lattia oli pehmustettu sekä rutkasti tilaa esimerkiksi kyykky- tai maastavetotreenille.
Lojaalius on hyve
Kierroksella asteli vastaan myös yksi tämän kuntosalin vakioasiakas, Tuomas. Hän kertoi omia ajatuksiaan Foreverin kuntosalista.
“Olen ollut asiakkaana kahdeksan vuotta. Tämä on ollut ihan hyvä sali. Täällä on tilaa ja henkilökunta on ollut mieleinen alusta asti.”
Tuomas kertoi myös, että on joskus käyttänyt ryhmäliikunnan palveluita, vaikka siitä tovi onkin jo vierähtänyt.
“Nyt en ole pitkään aikaan käynyt niissä, mutta joogaa on tullut kokeiltua. Olen ollut niihin tyytyväinen ja tulee kyllä helpommin tehtyä esimerkiksi lihashuoltohommat. Mä pidän itse kuntosalista enemmän ja jos nyt jostain crossfitistä tykkää, niin voihan sinne sitten mennä”, Tuomas kertoi.

Forever Varisto on ollut samoissa tiloissa jo 12 vuotta ja paikka on pysynyt erittäin hyvässä kunnossa. Koko tämän kierroksen aikana fiilis oli tosi hyvä. Henkilökunta mukavaa sekä asiakaspalvelu miellyttävää. Vaikka tällä kertaa en ehtinytkään treenata, palaan pelipaikalle varmasti jo hyvinkin pian.