Tuttu näky Padel Housessa

           

Haastateltavakseni sain tennis- ja padel-valmentajan Mikko Rouvalan,23v.

Pääsin samalla myös tutustumaan Suomen suurimpaan padel-keskukseen Padel Houseen, mikä sijaitsee Espoossa. Rouvalan intohimo ja omistautuminen padeliin ja tennikseen on ihailtavaa. Astuessani halliin sisään näin iloisesti hymyilevän Rouvalan. 

 Milloin aloitit valmentamisen?

“  Yläasteikäisenä, taisi olla vuosi 2015, kun tenniskoutsaus alkoi Talissa ja Taivallahdella Helsingin Verkkopalloseuran riveissä”.

 “Padel-koutsaus alkoi puolitoista vuotta sitten, kun Padel House avattiin.” 

 “Koutsaus on ollut isossa osassa aina, mutta halu kehittyä pelaajana ei ole kadonnut mihinkään”, Rouvala painottaa.

Rouvalan padel ja tennistausta on kattava.

“Padelia olen pelannut viimeisen kolmen vuoden aikana epäsäännöllisen säännöllisesti.”

“Kun Padel House valmistui puolisentoista vuotta sitten marraskuussa, niin löysin padelin uudella tavalla, joka sitten säteili valmennukseen.”

“Tennispelaajaura alkoi 9-vuotiaana tenniksessä,lajissa kiehtoi yksilölaji ja lajin taktisuus.”

“Urheilulukiossa oli tenniksen suhteen totisinta aikaa 8-12 treeniä viikkoon ja kisat päälle, elämä pyöri tenniksen ja liikunnan ympärillä”, Rouvala painottaa. 

Tennisuran kohokohtina Rouvala nostaa nelinpelin SM-kultamitalin vuodelta 2018 ja SM-hopeamitalin nelipelistä ulkokentillä vuonna 2020.

Mikä valmentamisessa kiehtoo?

“Valmennettavien halu kehittyä ja kun pelaaja tuo treeneihin hyvää energiaa mukaansa, sellaista fiilistä on vaikea saada muualta.” 

Rouvalaa sytyttää myös valmennettavien tunteiden näyttö kentällä, myös yhteisöllisyys ja hyvä energia ovat tärkeitä arvoja.

“Kun pelaaja tekee täysillä ja parhaalla mahdollisella tavalla päivän treenin, siinä kokee onnistuvansa”. Rouvala lisää. 

Rouvala on nähnyt huippuvalmentajia läheltä ja näin saanut hyvää esimerkkiä omaan valmentamiseen. Lajin tiivis seuraaminen on myös edesauttanut valmentamista eteenpäin. 

Rouvala tiivistää hyvän valmentajan piirteet seuraavasti.

“Hyvä valmentaja kuuntelee pelaajaa ja osaa olla tarpeeksi vaativa.” 

“ Hyödyllisiä piirteitä ovat vielä oma näkemys pelitilanteisiin, hyvä tsemppi ja hyvän energian avulla kaivaminen tuo myös hyvän fiiliksen treeniin”.

Jokapaikanhöylä

Ennen koronaa Rouvalan päivät täyttyivät tenniksen ja padelin parissa. Päiviin sisältyi treenejä viikonloppuisin pelejä molempien lajien osalta. Päivät kuluu silti halleilla edelleen. Rouvala on mukana  seuratoiminnan kehittämisessä ja hallitoiminnassa.

“Molemmat lajit ovat nyt hyvin trendikkäitä, korona on edesauttanut lajien nousua harrastetasolla.” 

Rouvala kokee tenniksen ja padelin tukevan toisiaan ja ei näe, että lajit kilpailisivat keskenään.

Onko sinulla noussut padel-intohimoa lajin kasvun myötä?

“Intohimo padelia kohtaan on noussut kasvavin määrin, laji on niin uusi ja olen nähnyt lajin kasvun hyvin läheltä.” 

“Padelissa kiehtoo lajin kehittyminen ja mihin suuntaan laji vielä menee, oma peli ja valmennustaito kehittyy koko ajan.” 

Mailoja löytyy, joka lähtöön

Yhteisöllisyys

“Padelissa ja tenniksessä kiehtoo yhteisöllisyys ja iso lajiperhe, koutsaamisen ja pelaamisen lisäksi, ollaan myös järkätty isoja peli- ja turnaustapahtumia”.

“Kun korona väistyy tieltä, niin suunnitteila on vielä isompia padel- ja tennistapahtumia, Rouvala painottaa.

“Toivottavasti koronatilanne rauhoittuu mahdollisimman nopeasti, jotta saadaan nämä mahtavat lajit oikeisiin arvoihin, pallo peliin”, Rouvala naurahtaa.