Eilen uutisoitiin maailman vanhimman miehen, espanjalaisen Saturnino de la Fuente Garcían, kuolemasta. Mies olisi täyttänyt helmikuussa jo 113 vuotta.
Fuente García ehti pitää maailman vanhimman miehen titteliä hallussaan 130 päivää. Tällä hetkellä maailman vanhin elävä ihminen on japanilainen Kane Tanaka, 119-vuotias nainen, ja vanhimman miehen titteli puolestaan siirtynee nyt Venezuelaan, Fuente Garcíaa 100 päivää nuoremmalle Juan Vicente Pérez Moralle.
Muistan elävästi, kun vuonna 1997 uutisoitiin yhä tänäkin päivänä kaikkein pisimpään eläneen ranskalaisen Jeanne Calmentin kuolemasta. Hän ehti elää 122 vuoden ikään asti. Olin 13-vuotias ja juuri siinä iässä, jossa aloin pohdiskella elämää pidemmän päälle. Koulussa kyseltiin urahaaveista, joista en saanut lopulta selkoa ennen kuin vasta reilusti yli kolmikymppisenä, kokeiltuani ensin laajahkosti vähän sitä sun tätä alaa. Siinä iässä aloin myös kysellä isovanhempieni nuoruudesta ja elämästä. Miten erilaista se oli ollut kuin omani silloin.
Calmentin elämäntarina kiehtoi minua silloin, ja se kiehtoo minua yhä tänä päivänäkin. Luin kaiken tiedon hänestä, minkä löysin. Valokuvissa näkyi hymyileväinen, herttaisen näköinen rouva, joka haastatteluissaan oli aina niin kovin iloisen ja myönteisen kuuloinen, vaikka oli kokenut varsin kovia elämänsä varrella, menettänyt suurimmaksi osaksi näkökykynsä ja kuulonsa, ja vieläpä aivan kaikki läheisensä. Silti hän vitsaili ja naureskeli haastatteluissaan iästään, tulevaisuutensa kestosta ja muusta. Hänellä pysyi pää hyvin terävänä aivan loppuun asti. Nainen nautti portviinistä, suklaasta ja tupakasta. Vielä 114- vuotiaana hän esiintyi elokuvassa itsenään Vincent van Goghista kertovassa elokuvassa Vincent et moi.
Palataan vielä hetkeksi Saturnino de la Fuente Garcían elämään. Mies syntyi vuonna 1909, välttyi sotimasta Espanjan sisällissodassa lyhyen pituutensa (150 cm) vuoksi, ja työskenteli sen sijaan menestyksekkäästi kenkäkauppiaana. Mies valmisti sotilaillekin kenkiä ja oli työssään taitavana tunnettu. Hän oli aikanaan innokas jalkapallon harrastaja, ja häntä kaipaamaan jäi seitsemän lasta, 14 lastenlasta ja 22 lastenlastenlasta. Mies oli selvästi yhteisössään hyvin pidetty henkilö.
Kun menetin omat isovanhempani, jäin katumaan etten dokumentoinut tarkemmin heidän ainutlaatuisia tarinoitaan yhtään enempää. Niin paljon olisi vielä kysyttävää heidän nuoruusajoistaan ja elämänkulusta. Eri vuosisadoilla eläneiden ihmisten erilaiset elämäntarinat ovat mielenkiintoa herättäviä, kutkuttavia kertomuksia, jotka muuttuvat todemman tuntuiseksi, kun tarinan takana onkin pölyisen kirjan sijaan ihan oikean ihmisen kasvot. Historian ja yhteiskunnan tapahtumat – niin isot kuin pienetkin – niin sanotusti ihan tavallisen, aidon ihmisen kokemana, herättävät ne henkiin ja luovat niille uudet kehykset.
Ihminen kertoo tarinaansa yleensä ihan mielellään, kun joku vain hoksaa sitä kysyä. Ja jokaisen elämässä, ihan tavallisessa vain, on jotakin hienoa kerrottavaa.
