Paul Mattssonilla, 32, taiteilijanimeltään Matinpoika, on pitkä historia Suomen räppiskenessä. Hän on räpännyt vuodesta 2004 lähtien ja hänen ensimmäinen julkaisunsa oli mixtape vuonna 2005. Ensimmäinen levy, Vasta kohta, julkaistiin vuonna 2010, jonka jälkeen hän vieraili ahkerasti muiden artistien tuotannoilla, mukaan lukien Pyhimys, Juno, ja Heinis. Vuonna 2015 hän julkaisi vielä EP:n nimeltä Nostalgia.

Sen jälkeen tuli monen vuoden hiljaiseloa musiikin saralla, kunnes hiljaisuus katkesi Luulit et mä lopetin -singlellä, jonka hän julkaisi joulukuussa 2019. 

Vuoden 2015 jälkeen sinulle tuli noin viiden vuoden tauko musiikinteosta. Mitä tapahtui?

“Mulla syntyi poika 2014 ja samoihin aikoihin ryhdyin yrittäjäksi, niin päätin että mä nyt keskityn näihin asioihin.”

“Mutta kyllä siinä vuosien varrella alkoi runosuoni taas sykkimään. Luulit et mä lopetin oli myös vastaus kaikille heille, jotka kyselivät, et teenkö enää musiikkia. Asenteella takaisin sisään tauon jälkeen.”

Matinpoika kotinurkillaan.

Sanoit että sinusta tuli yrittäjä vuonna 2014, mitä aloit tehdä?

“Lähdin media-alalle tekemään kaikenlaista – valokuvausta, videokuvaamista ja editointia, kuvitusta, ja äänisuunnittelua. Sellainen yhden miehen jokapaikanhöylä. Nykyään oon ihan päivätöissä valokuvaliikkeen myymäläpäällikkönä, mutta yritystoiminta jatkuu siinä sivussa.”

Mainitsit kuvituksen, joka liittyy vahvasti siihen, mitä nyt teet.

“Kyllä, mulla on ollut tällainen Matintarrat- projekti, joka on jatkunut jo monta vuotta. Teen tusseilla erilaisia kasvomalleja, tällä hetkellä niitä on yli 500 erilaista. Niistä oon sitten tehnyt esimerkiksi tarra-arkkeja, huppareita, palapelejä, mukeja… Niiden pohjalta tehtyjä tauluja on myös ollut esillä näyttelyssä. Sen lisäksi oon vielä käyttänyt niitä kuvituksena musiikkivideoissa ja tällä tavalla yhdistänyt graafisen puolen musiikkiin.”

“Oon tehnyt näitä myös yhteistyönä toisten artistien kanssa. MC Rambon kanssa tehtiin pieni painos huppareita, jotka myytiin kaikki loppuun. Sairas T:lle piirsin monet eri kasvot ja teimme niistä vaatteita ja oman kupin.”

“Tämä oli hyvä tapa tukea toisiamme varsinkin näin korona-aikoina. Kaikki saavat näkyvyyttä ja tuotot laitetaan puoliksi. Samalla fanit saavat mahdollisuuden tukea artisteja, #supporttaalokaalii ja näin.”

Hankkimassa uusia työkaluja Molotow Finlandista.

Olet siis jatkanut skenessä muilla tavoin kuin pelkästään musiikilla. Kuinka yleistä on että räppärit siirtyvät pois musiikinteosta?

“Me artistit ollaan vähän tuuliviirivekkuleita – yhtenä päivänä masentaa, eikä tuu tehtyä mitään, toisena pusketaan maanisena ulos musiikkia. Räppi on muutenkin sellaista, että välillä se kiinnostaa ja välillä vähemmän.”

“Mutta noin yleisesti, niin ihmiset vanhenevat, tulee perhettä, pitää käydä oikeissa töissä ja tienata oikeeta rahaa… Musiikin tekeminen on todella aikaa vievää – biisi pitää kirjoittaa, sitten nauhoittaa ja vielä mainostaa sitä. Kun elämäntilanne muuttuu, niin aikaa ei vain ole.”

Mitä tulevaisuudessa on luvassa Matinpojalle?

“Matintarrat jatkuvat kuolinvuoteelle asti, minua kiinnostaa nähdä, mihin suuntaan lähden vielä jalostamaan niitä. Niistä on tulossa 7.11. uusi näyttely ravintola Om’puun, joten tällä hetkellä oon tekemässä tauluja sitä varten.”

“Näyttelyn jälkeen suunnitelmana on palata vahvasti musiikkiin. Parin vuoden sisällä on tarkoitus julkaista levyllinen uutta musiikkia.”

Matinpojan musiikkia löytyy Spotifysta ja hänen tuotoksiaan voi seurata Instagramissa @matin_gram ja osoitteessa www.matin.fi.

Kuvat: Björn Elmgren