
Eddy Tihane, 33, aloitti lumilautailuharrastuksen kahdeksanvuotiaana. Nuorempana hän osallistui paikallisiin pieniin kilpailuihin, intohimo lumilautailun ympäriltä löytyi lopulta kuitenkin enemmän videokuvaamisesta kuin muita vastaan kisaamisesta.
“Aloitin lumilautailun lähimmässä laskettelukeskuksessa, Talmassa. Syy aloittamiseen oli yksinkertaisesti se, että kaikki muut pojat näytti mun mielestä niin cooleilta lumilautojen kanssa.”
“Sompahissi koitui kuitenkin mun kohtaloksi ja jouduin ekan talven kävelemään aina sen mäen ylös, koska mä en vaan päässyt sillä hissillä mihinkään. Sitten vasta seuraavana vuonna sen oppi, kun kantapään kautta lähti vaan vetämään sillä monia kymmeniä kertoja ylös. Pannutin ja pannutin, mutta siitä se sitten lopulta lähti!”
Motivaatiota harjoitteluun Tihane sai pidettyä yllä Eero Ettalan ja Heikki Sorsan näyttäessä mallia, että myös suomalaiset pystyvät menestymään lumilautailussa maailmalla.
Vapaa kuin lintu
“Parasta lumilautailussa on se, ettei mulla ole mitään säännöllisiä treeniaikoja, voi lähteä laskemaan just silloin, kun haluaa. Kaiken lisäksi se vapauden tunne, mikä siinä tulee, sä oot kun vapaa lintu, se korostuu varsinkin vuorilla. Se vapauden tunne on se juttu!”
Vapaalasku eli merkattujen rinteiden ulkopuolella laskeminen sekä streetissä temppuilu ovat Tihasen mieleen enemmän kuin perinteinen rinnelasku. Rinnepäiviä hän pyrkii saamaan joka talvi vähintään kolmekymmentä. Joka talvi Tihane haluaa myös käydä vähintään kerran Lapissa ja kerran Alpeilla tai muilla vuorilla laskemassa.
“Nykytilannehan olisi huomattavasti parempi, jos ilmastonmuutos ei vaikuttaisi siihen, että meillä ei pääkaupunkiseudulla ole ollut lunta kunnolla melkein kymmeneen vuoteen.”

Talviurheilu takaisin maailmankartalle
“Meillä on Suomessa paljon pieniä kukkuloita, joista voisi tehdä temppuystävällisiä laskettelurinteitä, niin me saatais uusia nousevia staroja tonne maailmalle.”
Tihane arvostaa sitä, että Suomessa lasketteluvälineiden hinnat ovat laskeneet huomattavasti verrattuna siihen, mitä ne olivat esimerkiksi viisitoista vuotta aiemmin.
“Useamman on helpompi lähteä siihen alkuun. Nyt vaan enää puuttuu ne paikat, missä harrastaa, enemmän lumilautailumestoja jengille ja talviurheilu takas maailmankartalle!”
Euroopan korkeimmat vuoret käyty
“Temppuilu sijoittuu tässä iässä enemmän videoille kuvaamiseen. Ei välttämättä jaksa enää uhrata omia luita ja lihaksia siihen, että tekee vaan huvikseen ne temput, aina ne nykyään tulee otettua videolle. Se saattaa ehkä kuulostaa ylimieliseltä, mutta ei vaan enää halua rikkoa paikkoja turhan takia.”
Tihane käy Suomessa mieluiten laskemassa Ylläksellä, Sallassa ja Iso-Syötteellä. Ulkomailta hän nostaa esiin Italian ja Sveitsin rajalla sijaitsevan Matterhornin, sen kauniiden vuorimaisemien takia.
“Euroopan kaikki korkeimmat vuoret olen jo käynyt, seuraavaksi sitten kaikki maailman korkeimmat.”
Artikkelikuva: Timo Teräväinen