Iltalehti kertoo, miten The Reds on dominoinut jalkapallon Englannin Valioliigaa kaudella 2019-2020. Liverpool on voittanut tällä kaudella pelaamastaan 25:stä Valioliigan ottelusta 24. Ainoa pistemenetys on 1–1-vierastasurista Manchester Unitedia vastaan lokakuulta. Manchesterilaiset kaatuivat kuitenkin numeroin 2–0 Anfieldilla tammikuussa. Voitolla Liverpool kasvatti myös tappiottomien Valioliiga-otteluiden putkensa 42 otteluun. Kaikkien aikojen ennätys, Arsenalin 49:n ottelun tappioton putki on kahdeksan tappiottoman ottelun päässä.

Liverpool voitti myös viime vuonna ehkä arvostetuimman seurajalkapallotittelin, Mestarien Liigan. Tällä hetkellä Liverpoolin punaiset johtavat Valioliigaa ylivoimaisella 22:n pisteen erolla. Kahden viime kauden mestari Manchester City on laitettu polvilleen. Valioliigaa on pidetty pitkään Euroopan tasaväkisimpänä sarjana. Tänä vuonna se ei sitä ole, ei missään nimessä.

Pitkä odotus on tulossa päätökseen. Liverpool ei ole voittanut mestaruutta 30 vuoteen. Jamie Carragher entinen Liverpoolin pelaaja, nykyinen jalkapalloasiantuntija pitää tätä joukkuetta seuran historian parhaimpana.

Miten tähän on tultu?

Vastaus on monella sama. Valmentaja Jürgen Klopp. Räiskyvä ja pidetty persoona saapui Saksasta joukkueen peräsimeen vuonna 2015. Polku ei ole ollut helppo, eikä menestystä tullut heti. Klopp lähti rakentamaan joukkuetta omannäköiseksi heti alusta alkaen. Ensimmäisinä vuosina peli oli viihdyttävää ja hyökkäyspeli toimi, mutta puolustuksessa oli ongelmia. Tällä hetkellä Liverpool on sarjan ylivoimaisesti täsmävalmennetuin joukkue. Liverpoolissa pelaa tällä hetkellä isoja tähtiä. Ero muihin seuroihin on, että Liverpool on tehnyt pelaajistaan tähtiä. Monet joukkueen tämän hetken runkopelaajat ovat kasvaneet Jürgenin alaisuudessa supertähdiksi, joiden markkina-arvo on noussut tähtitieteellisiksi.

Talksportin mukaan hyökkäystrio Sadio Mane, Roberto Firmino ja Mohamed Salah ostettiin joukkueeseen 36-miljoonalla punnalla. Tällä hetkellä jokaisen kolmen pelaajan hinnan arvioidaan olevan sadassa miljoonassa punnassa. Koko joukkueen markkina-arvo arvioidaan olevan tällä hetkellä 1.83-miljardia puntaa, kun se oli 2015 vielä noin 360-miljoonaa. Koko joukkueen arvo on noussut viidessä vuodessa 500 prosenttia.

Footballfancast kirjoittaa pelaajien palkkojen olevan kuitenkin isoja, mutta ei verrattuna Manchesterin kahteen suurseuraan. Isoimmat palkkakulut ovat Unitedilla, 164-miljoonaa puntaa. Cityn palkkoihin menee vuodessa 146-miljoonaa. Liverpool pärjää palkan maksussa 114-miljoonalla punnalla. Ero sarjan pienimpiin palkanmaksajiin on valtava. Sheffield United maksaa pelaajilleen vuosittain noin 13-miljoonaa puntaa. Saksalaisen päävalmentajan sopimus ulottuu aina vuoteen 2024. Onko Englannissa alkanut uuden dynastian aikakausi, sen aika näyttää.

Päävalmentaja Jürgen Klopp. (KUVA: Wikipedia)



Lähteet:

https://www.iltalehti.fi/valioliiga/a/ddebfc76-eef7-48af-8ed2-386de044bef2

https://www.footballfancast.com/exclude/every-premier-league-clubs-wage-bill-in-2019-2020