Koululiikunnan oikea tarkoitus on unohtunut yhteiskunnassamme. Arvosanakeskeisyys pilaa pala palalta nuorten ihmisten liikuntainnostusta. Lapselle koululiikunta ei ole enää hauska hetki eri urheilulajien parissa, se on numero.
Koululiikunta arvosteltavana aiheena ei ole mitenkään verrattavissa muihin kouluaineisiin, luovia aiheita lukuunottamatta. Arvostellaan taitotasoja yli kymmenessä lajissa ilman minkäänlaista harjoittelua. Ei matikan opettaja oleta oppilaiden osaavan kertotaulua ennen kuin sitä on harjoiteltu monta viikkoa. Harjoittelun jälkeen vasta testataan osaamisen taso kokeissa. Se on reilua, toisin kuin koululiikunnassa. Heti pitäisi osata pelata jalkapalloa, jääkiekkoa ja lentopalloa, että opettaja antaisi edes hyvän arvosanan.
Arvosanan merkitys on suuri. Koululiikunta voi olla ala-asteella olevalla lapselle ainoa kosketus liikkumisen maailmaan. Ainoana hänen tasoaan mittaavana tekijänä on numero, joka lukee todistuksessa. Onko koululiikunnan rehellinen tarkoitus arvioida nuoria liikkujina vai kannustaa heitä liikkumaan?
Kannustamaan tämä nykysysteemi ei ainakaan ole luotu. Se ei palvele ketään. Hyviä liikuntanumeroita saavat lapset liikkuvat jo koulun ulkopuolella erilaisissa harrastuksissa. Heitä ei tarvitse kannustaa liikkumaan. Huonompia arviointeja saavat pitävät itseään surkeina liikkujina ja alkavat vertaamaan itseään näihin “parempiin liikkujiin”. Jos ensimmäiset liikuntakokemukset ovat alusta alkaen alemmuuskompleksia tuottavia, miten nuori ikinä innostuisi siitä? Lapset tykkäävät tehdä asioita, joissa tuntevat olevansa hyviä.
Urheilun ja liikunnan positiiviset mielikuvat pienestä pitäen vaikuttavat pitkälle loppuelämään. Terveydelliset vaikutukset ovat kiistattomat. Liikkuva nuori säästyy vanhemmalla iällä monilta tuki- ja liikuntaelimistösairauksilta. Nuorena liikunnan aloittaneet myös todennäköisimmin liikkuvat koko elämänsä. Se muodostuu elämäntavaksi, eikä pakkopullaksi.
Jatko-opiskelun kannalta en näe liikunta-arvosanalla myös mitään merkitystä. Lukioita sekä ammattikouluja, joissa sisään pääsy olisi millään tavalla kiinni liikuntanumerosta on todella vähän. Itse olen käynyt juuri tällaisen lukion. Olen Mäkelänrinteen lukion alumni ja minua ei otettu kouluun erinomaisen liikunta-arvosanan takia. Valintaani vaikutti enimmäkseen juniorimaajoukkuepelit sekä omaan ikäluokkaani parhaimpien joukkoon kuuluminen jalkapallossa. Peruskoululiikunnalla ei ollut mitään funktiota valinnassa. Miksi liikunnasta täytyy antaa arvosanoja? Sillä on hiuksenhieno positiivinen merkitys lapsen koulunkäyntiin, mutta mahdollisesti valtava negatiivinen vaikutus liikuntatottumuksiin.
Suomalainen koulunkäynti on menossa koko ajan enemmän ja enemmän arvosanoja tuijottavaan suorituskeskeiseen liukuhihnatyöhön, jossa viimeisetkin luovuuden rippeet revitään irti nuoresta. Onko liikuntaa pakko tuoda tähän mukaan? Koululiikunnan tärkein tavoite on opettaa lapsia nauttimaan liikkumisesta. Heille pitää antaa onnistumisen tunteita taitotasosta piittaamatta. Opettajien täytyy toimia enemmän kannustajina kuin arvioijina. Monia asioita kannattaa opettaa, mutta kaikkia ei tarvitse arvioida. Voitaisiinko ne arvosanat ottaa pois ja innostetaan lapsia liikkumaan muilla tavoilla kuin numeroilla.
Artikkelikuva:(pikist.com)
