Suomen ensimmäinen leipäjonomessu on alkamassa Helsingin Diakonissalaitoksen kirkossa 20.9.2018. Kirkko valmistui vuonna 1897, mutta se avattiin ”suurelle yleisölle” vasta viime vuonna.

Helsingissä Diakonissalaitoksen kirkossa järjestettiin 20.9.2018 leipäjonomessu. Kyseessä oli jumalanpalvelus, joka ei kuitenkaan noudattanut perinteistä jumalanpalveluskaavaa. Palveluksessa muun muassa muotoiltiin yhdessä ruoka-aiheisia rukouksia ja pohdittiin auttamisen erilaisia ulottuvuuksia.

Suomen ensimmäinen leipäjonomessu

Diakonissalaitoksen kirkon värikkäät lasimaalaukset ovat taidokasta työtä. Kuvassa on Greta Hultin (1901–1985) maalaus Antakaa lasten tulla minun tyköni (1923).

Suomalaisen aatelisnaisen Aurora Karamzinin (1808−1902) perustama Helsingin Diakonissalaitos on jo 151-vuotias. Vuonna 1867 alkaneen toiminnan lähtökohta on alusta asti ollut lähimmäisenrakkauteen pohjautuva ihmisten auttaminen. Siksi ei olekaan yllättävää, että juuri Diakonissalaitoksen kirkossa järjestettiin 20.9.2018 Suomen ensimmäinen leipäjonoon osallistuville tarkoitettu jumalanpalvelus. Osallistujilla oli mahdollisuus ennen leipäjonomessua osallistua myös yhteisruokailuun.

Jo kirkkoon astuessa huomasi, että tilaisuus poikkesi normaalista jumalanpalveluksesta: kirkon penkit oli aseteltu perinteisten rivien sijasta ympyröiksi ikään kuin ryhmätyöskentelyä ennakoiden. Messua oli ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa keskeisesti neljä pappia: Diakonissalaitoksen yhteisöpappi Elina Jokipaltio, Sininauha-säätiön Kellarikirkon pappi Pasi Marttinen, K-market ruokakaupan pappi Outi Hänninen sekä Helsingin seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijä Kimmo Kajos. Yhteensä jumalanpalvelukseen osallistui järjestäjineen noin kolmekymmentä ihmistä. Tilaisuuden keskeiseksi nimittäjäksi nousi yhteisöllisyys ja osallistaminen: kuinka osallistujat voivat itse luoda jumalanpalvelusta pelkän papin saarnaamisen kuuntelemisen sijaan.

Leipäjonomessuun kuului osana pienryhmäkeskustelut, joissa luotiin yhdessä rukouksia Raamatun säkeiden pohjalta.

Tilaisuus eteni kiteytettynä siten, että aluksi järjestäjät toivottivat osallistujat tervetulleiksi. Sitten osallistujat jaettiin kunkin neljän papin vetämiin pienryhmiin keskustelemaan tietystä ruokaan ja auttamiseen liittyvät Raamatun jakeesta, kuten Matteuksen evankeliumin (25:35) ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa.” Jakeen synnyttämän keskustelun pohjalta kukin ryhmä muovasi oman Jumalalle suunnatun rukouksensa, jonka kyseistä ryhmää vetävä pappi luki koko kirkkoväelle. Yhdeksi rukouksien teemaksi nousi se, että toisen auttaminen on ihmiseltä ihmiselle luonnostaan nousevaa sydämen yhteyden toteuttamista, jossa samalla palvellaan suurempaa Jumalan rakkauden päämäärää. Auttamista ei tehdä hierarkkisesti ylhäältä alas, vaan lähimmäisenrakkaudesta, tasavertaisina. Kaikki me ihmisinä tarvitsemme elääksemme ruokaa ja apua toisiltamme − nämä ovat perustarpeita, joiden toteuttaminen pitää turvata jokaiselle yhteiskunnan toimesta.

Leipäjonomessun pääjärjestäjä, Diakonissalaitoksen yhteisöpappi Elina Jokipaltio sytyttämässä kynttilää.

Rukousten jälkeen muusikkona toiminut Johannes Österlund säesti virsiä ja pappi Elina Jokipaltio sytytti kaksi kynttilää ikään kuin lähimmäisenrakkauden leviämisen toivon merkiksi. Sitten kaikki neljä pappia tekivät ehtoolliseen liittyvän seremonian ja kiersivät ehtoollismaljan kanssa osallistujien keskellä, joista monet ottivat ehtoollisen. Ehtoollisen suorittaminen sopi erityisen hyvin leipäjonomessun ideaan − ehtoollinenhan liittyy kristinuskossa suoraan ruokaan ja nimenomaan yhteisöllisesti jaettuun ruokaan Jeesuksen viimeisellä aterialla opetuslapsilleen jakaman viinin ja leivän esimerkin mukaan. Tämän jälkeen papit yhdessä kiittivät osallistujia ja päättivät tilaisuuden.

Monet osallistujat tarttuivat pappien tarjoamaan mahdollisuuteen ottaa ehtoollinen.

Tyytyväiset järjestäjät vannovat yhteisöllisyyden ja osallistamisen nimeen

Leipäjonomessun tavoite oli lisätä yhteisöllisyyttä ja luoda toivoa paremmasta huomisesta.

Leipäjonomessu voidaan nähdä suorana jatkona kristillisessä Sininauhaliitossa pidempään jatkuneelle ”Ruokajonosta osallisuuteen” -projektille. Siinä päämäärä on auttaa ihmisiä siirtymään ruokajonosta osallisuuteen eli tasavertaisuuteen, yhteisöön kuulumiseen ja arvostettuna olemiseen. Tilaisuuden jälkeen tapahtuman järjestäneet papit olivat tyytyväisiä ensimmäiseen leipäjonomessuunsa.

− Hyvä fiilis, saatiin mukavaa palautetta ihmisiltä ja väkimäärä yllätti. Ideana oli tehdä jumalanpalvelus kevyellä käsikirjoituksella ja luottaa ihmisiin. Ja se kannatti, ihmisethän itse asiassa rukouksia tehdessään tekivät itse teologiaa, sanoo Helsingin seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijä Kimmo Kajos.

Sininauha-säätiön Kellarikirkon pappi Pasi Marttinen katsoo, että leipäjonomessun ja siihen liittyvän ruokailun tarkoitus on luoda yhteisöllisyyttä pelkän ruoan jonottamisen sijaan.

− Vaikka hävikkiruoalla toimivat leipäjonot ovatkin tarpeellisia, on vielä parempi muodostaa yhteisöllisyyttä esimerkiksi valmistamalla ruokaa yhdessä ja sitten syömällä se yhdessä, koska kaikki tällainen lisää omaa toimintakykyä. Kyse on siitä, miten luoda yhteisöllisyyttä ja voimaannutetaan ihmisiä jonottamisen sijaan, Marttinen summaa.

Tilaisuuden jälkeen järjestäjistä huokui tyytyväisyys ja onnistumisen tunne. Vasemmalta oikealle: Kimmo Kajos, Elina Jokipaltio, Outi Hänninen ja Pasi Marttinen.

Samoin tilaisuuden pääjärjestäjänä toimineen Diakonissalaitoksen yhteisöpapin Elina Jokipaltion mukaan leipäjonomessun idean pohjalla oli lähimmäisenrakkaus perusarvona ja ajatus yhteisöllisyyden lisäämisestä.

− Ideana oli se, että kokoonnutaan yhdessä rukoilemaan ja tekemään asioita. Synnyttää tunne siitä, että voit tulla yhteisösi ihmisten kanssa. Tavoite oli ennen kaikkea tukea ihmisten osallisuutta ja toimintakykyä, ei pelkästään se, että päästäisiin ruokajonosta eroon, Jokipaltio kertoo.

Myös K-market ruokakaupan pappi Outi Hänninen nostaa esiin yhteisöllisyyden. Jo se, että penkit sijoitettiin leipäjonomessussa ympyrämuotoon perinteisten rivien sijaan, edesauttoi yhteisöllisyyden ja turvallisuudentunteen muodostumista.

− Tällaista uusien ideoiden tuomista jumalanpalveluksiin vaan tehdään turhan harvoin, koska ollaan ikään kuin jämähdetty tietynlaiseen perinteiseen jumalanpalveluskäytäntöön, Hänninen sanoo.

Diakonissalaitoksen pihalle tehty sydän, joka kuvastaa leipäjonomessussa tavoitettua lähimmäisenrakkautta.

Kajos katsoo, että suurin este uusien toimintamallien luomiselle on ”meissä itsessämme”. Hänestä onkin paljon parempi viedä konkreettisesti asioita eteenpäin, eikä vain puhua niistä. Esimerkiksi ruoan ollessa kyseessä kaikki ihmiset ovat ikään kuin saman leivän äärellä: kaikkien ihmisten on syötävä, mutta ruokaa on silti vain rajallinen määrä. Jos ruokaa jaettaisiin tasaisemmin, sitä riittäisi kaikille. Kuitenkin tällä hetkellä jotkut ottavat liikaa, ja ylimääräistä ruokaa joutuu sitten roskakoriin. Tämä sama jakamisen periaate pitäisi Kajoksen mukaan ulottaa paitsi paikalliselle myös globaalille tasolle.

Neljä tyytyväisen oloista järjestäjää haluaa suunnata katseensa tulevaisuuteen. Onnistunut leipäjonomessu osoittaa, että uusien toimintatapojen kokeileminen kannattaa. Heidän yhteinen toiveensa on, että leipäjonomessusta alkaisi uusi perinne.

Teksti ja kuvat: Mikko Sillfors