
Nuoresta iästään huolimatta Aleksi Mustonen on kokenut sekä saavuttanut paljon uransa aikana.
Sekä jääkiekossa että jalkapallossa juniorivuosinaan menestynyt Aleksi Mustonen haaveili jo nuorena poikana urasta ammattilaisjääkiekkoilijana. Vuosien edetessä tämän unelman realisoituminen alkoi näyttää hetki hetkeltä todennäköisemmältä.
- 13-vuotiaana aloin miettiä, että ammattilaisura jääkiekon parissa voisi oikeasti olla mahdollinen vaihtoehto. Muutaman vuoden kuluttua siitä tajusin, että rahkeet saattaisivat mahdollisesti riittää pelaamaan jopa muuallakin kuin vain Suomessa, Mustonen muistelee.
Ensimmäiset piirrot jäänpintaan liigakaukaloissa ’’Musse’’ teki Jokerien paidassa vuonna 2012. Liigadebyytistä miehellä ei ole kummempia muistikuvia, mutta ensimmäisestä harjoitusottelusta miesten edustusjoukkueessa on jäänyt selkeät muistot.
- IFK:ta vastaan pelasin European Trophy -ottelussa harjoituskaudella, jossa sitten tapeltiin oikein urakalla. Ne tapahtumat ovat jääneet vahvasti mieleen. Olihan se jännittävää, kun 17-vuotiaana meni häkki päässä isojen miesten joukkoon. Siitä tilanteesta olin kuitenkin haaveillut pienestä pitäen ja tehnyt kovasti töitä sen eteen. Siinä mielessä se oli erittäin hieno kokemus.
U-20 maailmanmestaruus uran kohokohta

Vuonna 2013 lahjakas hyökkääjä siirtyi Tampereelle ja Ilveksen riveihin kesken kauden. Siellä vyölle kertyi 18 liigaottelua ja uran ensimmäiset tehopisteet liigatasolla. Kyseisen kauden suurin anti oli kuitenkin Malmössä pelatut nuorten maailmanmestaruuskilpailut, joissa Suomi nappasi kultaa. Finaalissa kaatui isäntämaa Ruotsi ja ratkaisun iski jatkoajalla Rasmus Ristolainen. Tätä aikaa Mustonen muistelee lämmöllä.
- Olihan se upeaa pelata Ruotsissa finaali ja vielä Ruotsia vastaan. Hieno tapahtuma kaikin puolin ja kaiken kruunasi vielä mestaruus. Ei se juuri paremmin olisi voinut mennä. Mestaruus oli silloin sen verran iso juttu, että on se kyllä oman urani tähänastinen kohokohta.
Tasaista jälkeä kaudesta toiseen
Mustosta on kiitelty laajalti monipuolisesta osaamisestaan kaukalossa, sillä hän pystyy pelaamaan sekä laidassa että keskellä. Myös erikoistilannepelaaminen onnistuu ongelmitta. Yhteensä 362 peliä Liigassa pelannut hyökkääjä jakaa tästä nöyrästi kunniaa ympärillään oleville tahoille.
- Olen saanut hyvät ketjukaverit ja valmennukselta luottamusta peliajan sekä roolin suhteen. Tietysti onnea on myös ollut mukana. Vuosien kuluessa olen myös itse alkanut ymmärtämään, mitä se vaatii, että saan tulosta aikaiseksi joka ilta. Haluan kuitenkin tehdä vielä enemmän pisteitä ja tiedän, että kykenen siihen.
Hyvät otteet seuratasolla ovat poikineet myös näytönpaikkoja Leijonien paidassa A-maajoukkuetasolla.
- Hienoa on aina pelata maajoukkueessa. Kovia pelejä ne kyllä ovat, vaatimustaso on isompi ja asiat tapahtuvat jäällä nopeammin. Itseään saa kyllä tosissaan haastaa, että pysyy pelissä mukana, Mustonen toteaa.
Viime kausi oli tunteiden vuoristorataa

Pelicansissa viime kauden aloittanut Mustonen oli yksi monista seuran jäsenistä, jotka siirtyivät muihin maisemiin lahtelaisseuran tyhjennysmyynnin seurauksena.
- Olihan tuo viime kausi melkoinen kokemus. Pelicansissa oli vähän tuulista, ovi kävi sinne ja tänne. Pelaajia lähti pois ja fiilis ei ollut henkisesti kovin hyvä, sillä kausi oli mennyt myös pelillisesti huonosti.
25-vuotias hyökkääjä sai kuitenkin kaudelleen lopulta positiivisen käänteen, sillä ruotsalainen suurseura Färjestad BK kiinnitti hänet loppukaudeksi riveihinsä.
- Kun lähdin Ruotsiin, niin huomasin mikä on voittavan ja häviävän joukkueen ero. Teki itselle henkisesti todella hyvää, että pääsi lopettamaan kauden positiivisella mielellä. Vaikka korona lopettikin kauden ennenaikaisesti, oli se hieno kokemus kaiken kaikkiaan ja olen iloinen, että sinne päätin lähteä.
Ensi kaudella suuntana Oulu
Mustonen teki huhtikuussa Oulun Kärppien kanssa kevääseen 2022 saakka ulottuvan sopimuksen. Päätös oli hänen omien sanojensa mukaan helppo.
- Kun kuulin, että Kärpät oli kiinnostunut minusta, ei päätöstä tarvinnut kauaa miettiä. He taistelevat mestaruudesta joka vuosi ja jokainen pelaaja haluaa sinne. Mikäli en olisi siihen tilanteeseen tarttunut, olisivat he ottaneet nopeasti jonkun toisen tilalle.
Ensi kauden roolista ei ole ollut suurempia keskusteluja toistaiseksi, mutta Mustonen lähtee kunnianhimoisella asenteella tulevia koitoksia kohti.
- Kyllä minä kärkikenttiin haluan ja olla ratkaiseva pelaaja, jonka voi heittää kentälle tilanteessa kuin tilanteessa. Haluan myös olla maajoukkueen vakiokalustoa. Itsestähän se lopulta lähtee, että miten esiinnyn kentällä.