Onnen tavoittelu ja sen lopullinen saavuttaminen ovat vakiintuneet Suomessa jokaisen arkipäiväisiksi tavoitteiksi jo vuosia sitten. Sen nimissä on myyty kirjoja ja self help -oppaita, pidetty luentoja ja tehty elokuvia. Silti onni ei halua tulla löydetyksi. Onni pakenee etsijäänsä ja luiskahtaa sormista sitä kiihkeästi tavoitellessa. Kuinka voisin tulla onnelliseksi ja olla mahdollisimman onnellinen mahdollisimman pitkään? Haluaisin vapauttaa ihmisten orjuuden onnen ikuisina jahtaajina ja paljastaa sen sellaisena, kuin se piilossaan lymyilee. Lähden siis Lauttasaareen.

Onnellisten saari

Lauttasaari on Lauttasaarensalmen mantereesta erottama saari Helsingissä. Se välkehtii kärkisijoilla suosituimpien asuinalueiden listauksissa. Merellinen ja vehreä ympäristö luovat miellyttävät puitteet elämiseen ja harrastamiseen.

Lauttasaari on aktiivinen kaupunginosa, jonka etuja ajaa muun muassa poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö Lauttasaari-Seura. Ihmiset haluavat kuulua Lauttasaarelaisten yhteisöön ja ovat järjestäytyneet myös sosiaalisessa mediassa.

Facebookin Lauttasaari -ryhmässä etsitään kadonneita koiranpentuja ja lenkkihanskoja kolmessa vuorossa yhteisvoimin. Kadonneet ja onnelliset omistajat usein aina löytävätkin toisensa ja se on yhteinen ilo.

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, ja syyskuun kolmas päivä tuntuu olevan yhä kesäistä riemua täynnä Lauttasaaren lenkkipoluilla

Lenkkeilijöitä illansuussa

Ilmassa on tropiikin tuntua, vaikka lämpömittari näyttää vain 18 astetta. Suuntaan Kasinonrannan perinteikkään kahvilan suuntaan, joka on tänä kesänä remontoitu lasipaviljongiksi. Matkani varrella ohitseni hölkkää värikkäisiin lenkkitossuihin pukeutuneita nuoria aikuisia. Lastenrattaita tulee vastaan koiranulkoiluttajien lomassa.

Lasipaviljongiksi remontoitu Kasinonrannan kahvila

Kasinonrannan kahvila on kiinni, mutta maalla, merellä ja ilmassa liikehtii harmonisesti erilaisten yhteisöjen leikki. Puistojumpassa tehdään selkeästi kiertoharjoittelua. Tunnelma on myönteisen hyväksyvä.

Kiertoharjoittelua Kasinonrannassa

Parittelukauden kuulee yhä olevan käynnissä. Heinäsirkkojen siritys vetää vertoja Kreikan yössä musisoiville serkuilleen. Kukat kukkivat keltaisen ja lilan sävyissä ja ruusunmarjat hehkuvat punaisena ilta-auringossa. Silkkiuikut kelluvat ääneti. Kenelläkään ei näytä olevan täällä luontaisia vihollisia.

Kenenkään läsnäolo täällä ei vaadi minulta mitään. Saan rauhassa tehdä tutkimusmatkaani. Mustaherukka-, karviais-, ja viinimarjapensaiden anti on tarkoitettu kaikkien nautittavaksi.

Monipolvinen historia

Historiankirjoissa Lauttasaaren nimi mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1543. Saaren menneisyys vilisee talonpoikia, kartanonomistajia sekä historiallisia henkilöitä Ruotsin kuningatar Kristiinasta arkkitehti Engeliin.

Myös sota on jättänyt jälkensä Lauttasaaren historiaan. Venäjän sotavoimat ottivat käyttöönsä alueita saaren eteläosassa Krimin sodan aikana vuonna 1855. Tästä syystä Veijarivuoren puistoa kutsutaan toisinaan “Ryssänkärjeksi”.

Talvi- ja jatkosodan aikana Helsingin ilmatorjuntaan osallistuttiin Lauttasaaren Myllykalliolta ilmatorjuntapatterin voimin.

Huvin vuoksi

1900-luvun alussa Lauttasaaressa oli vain maatila ja huvila-asutusta.

Julius Tallberg osti Lauttasaaren kartanon vuonna 1911.

Suomalainen liikemies ja kauppaneuvos Julius Tallberg päätyi ostamaan Lauttasaaren puolivahingossa itselleen 1900-luvun alussa. Hän ajoi asiaa Helsingin kasvattamisen puolesta kaupunginvaltuustossa. Tallberg piti Lauttasaaren aluetta tarpeellisena Helsingin kehitykselle ja osti tilukset Ivan Wavulinilta. Hän yritti myydä maita heti tämän jälkeen Helsingille, mutta tarjoukseen ei kuitenkaan tartuttu. Niinpä saari koitui aluksi päänvaivaksi Tallbergille. Hän päätyi kuitenkin itse kehittämään saarta.

Tallberg halusi kasvattaa saaren väkilukua. Hän perusti hevosraitiovaunulinjan laiturista asti Katajaharjunniemeen, joka liikennöi vuosina 1913-1917. Tallberg perusti hevosraitiotien varrelle levähdyspaikaksi kahvilan, joka sai nimekseen raflaavasti Drumsö Casino. Samalle alueelle avattiin merikylpylä. Näiden palveluiden yhdistelmä niitti mainetta kaupunkilaisten keskuudessa.

Paljasjalkaista onnea

Lauttasaarelainen Sakari Oka

Ystävän perheen kanssa iltaa rannalla on viettämässä myös Sakari Oka, joka sattuu olemaan kotoisin Lauttasaaresta.

En malta olla kysymättä sitä kysymystä, joka on kaikkien huulilla.

“Oletko onnellinen?” Kysyn hymyilevältä natiivilta.

“Olen” , hän virnistää.

Minua naurattaa, vaikka aavistinkin ilmiselvän vastauksen. Ehkä onnen kätkemisen pitkät perinteet ovat jatkaneet elämäänsä Suomessa huomaamattomasti ilmapiirin jo muututtua iloisempaan suuntaan.

”Hienoa päästä ulos hyvän ilman aikana” , Sakari kertoo yhdestä hyvän mielialansa lähteestä.

“Lauttasaaren onnellisuuden salaisuus on liikkumattomuus. Täältä puuttuu levoton energia. Luonnon keskellä voi tuntea tuulen kasvoillaan” , hän kertoo.

Rauhoittava Hevonsenkenkälahti

Utelen häneltä vinkkejä jokaiselle, jotka haluavat saavuttaa onnen. Tästä viattomasta miehestä tuli guruni hänen tietämättään.

“Kannattaa lähteä ulos kotoaan. Kannattaa käydä täällä Lauttasaaren lounaspaikoissa syömässä. Täältä löytyy monia edullisiakin ravintoloita. Suosittelen myös osallistumaan erilaisiin liikuntarientoihin.”

Näin jälkikäteen tuntuu jopa hieman naurettavalta, että edes kysyin kuinka Lauttasaarta tulisi kehittää.

“Lauttasaarta ei pidä kehittää. Asiat ei muutu, ellei tuhoa jotakin nykyistä. Täällä ei tarvitse muuttaa mitään. Kehitys tapahtukoon muualla” , Sakari kuittaa.

“Täällä ei ole edes yhtään nähtävyyttä, kun vesitornikin purettiin” , hän jatkaa.

Vedän johtopäätöksen, ettei Lauttasaaren henki asunut vesitornissa.

“Lauttasaaren mittakaava on pieni. Sellainen ihmisen kokoinen. Onni koostuu pienistä onnen hetkistä, joita täällä kokee tasaisesti. Täällä on rauha”, Sakari Oka kiteyttää keskustelun.

Huomaan ajatelleeni aiemmin, että hyvä, kun kehitys kehittyy. On kiire parempaan tulevaisuuteen. Nyt tiedän, että tänne voisi jäädä.

Vaikka moni asia täällä ei ole muuttunut, Lauttasaaren slogan on päivittynyt uuteen ulkoasuun.

”Lauttasaari on kuin katiska; sinne on helppo mennä, mutta sieltä on vaikea päästä pois”, Sakari Oka valaisee.