Sederholmin talo, jossa Helsingin kaupunginmuseo sijaitsee on Helsingin vanhin rakennus. (kuva: Iida Kärkkäinen)

Lasten kaupunki sijaitsee Helsingin kaupunginmuseossa Senaatintorin laidalla Sederholmin talossa. Talo rakennettiin vuonna 1757 ja se on Helsingin vanhin talo. Lasten kaupunki avautui tiloihin toukokuussa 2016 osana uutta Helsingin kaupungin museota. Aina vapaa pääsy takaa tasa-arvoisen aseman kaikille kävijöille. Lasten kaupungissa vieraat pääsevät tutustumaan helsinkiläisten arkeen leikin kautta. Museossa esillä olevat esineet on tarkoitettu koskettaviksi, ja niillä on lupa leikkiä.

”Karrikoiden Helsingin vanhin kivitalo on omistettu Helsingin nuorimmille ja siellä leikin kautta tuodaan Helsingin historiaa esiin”, kertoo museoemäntä Kati Garam. 

Helsingin kaupunginmuseo oli vuonna 2018 Suomen käydyin museo 385 000 kävijällä. Museo on avoinna myös maanantaisin ja on kiinni vain 13 päivää vuodessa, joka on epänormaalia museokulttuurissa.

”Lapsia on eniten, vaikka näyttely on aika nostalginen aikuisillekin. Pääasiassa täällä käy kuitenkin suomalaisia lapsia, päiväkoteja, isoja ryhmiä ja perheitä”, avaa Garam.

”Turistejakin käy, mutta lapsituristeja ei hirveän paljoa kuitenkaan suhteessa aikuisiin turisteihin.”

”Asiakasmäärä ei itse asiassa vaihtele vuodenaikojen mukaan hirveästi”, kertoo Garam.

Vaikka museon asiakasmäärä ei vaihtele paljoa vuoden aikana, museon asiakaskunta kuitenkin varioi vuodenaikojen mukaan.

”Aika tasaisen kova sutina on koko vuoden, mutta turistit vaihtelevat vuodenaikojen mukaan tietenkin. Suomalaiset ovat kesäisin mökeillä ja taas turistit valtaavat silloin. Talvisaikaan taas päinvastoin”, lisää Garam.

Museoemäntä Kati Garam kertoo mielellään ihmisille lasten kaupungista ja museon historiasta. (kuva: Henriikka Krogars)

Hyppy lapsuusmuistoihin

Mummolassa voit aistia aidon 70-luvun tunnelman retrokuosien, revolveripuhelimien ja vinyylisoittimien keskeltä. Asunto on kuin pala omasta lapsuudesta ja saa lämmön tunteen valtaamaan koko mielen. Voit melkein haistaa mummon leipomien korvapuustien tuoksun ilmassa. 

Lasten kaupungin yläkerrassa sijaitseva Mummola, on niin lasten kuin aikuistenkin mieleen. (kuva: Iida Kärkkäinen)

Sederholmin kauppa on lasten suuressa suosiossa, sillä kaupassa on paljon erinäisiä tuotteita, joilla lapset saavat leikkiä. Korit, jotka saa täyttää kaupan antimilla ja kaikkeen mikä on saatavilla, saa koskea. Ylähyllyillä on muutamia tavaroita vitriineissä, joihin ei voi koskea. 

Puvustamossa on kaapit täynnä erinäköisiä rooliasuja ja lapset kinaavat asuista kilpaa. Näyttämölle on noussut yksi prinsessa ja merimies samalla kun joukko lapsia pukeutuu uusiin asuihin. Lasten ilon kuulee viereisiin huoneisiin asti.

“Toiseksi parasta on että täällä voi pukeutuu”, pukeutumishuone lukeutuu lasten suosikkihuoneisiin. (kuva: Henriikka Krogars)

Luokkahuoneeseen on tuotu 30-luvun kansakoulun tunnelmaa kaunokirjoitusvihkojen ja karttakeppien avulla. Selkä suoristuu heti huoneeseen astuessaan, ja ensimmäisenä suusta meinaa tulla hyvän huomenen toivotus. Seinältä löytyy lukuvuositodistus, jossa arvostellaan käytöstä, ahkeruutta ja tarkkaavaisuutta, sekä siinä edistymistä.

Vanhat puupulpetit luovat upean historiallisen tunnelman luokkaan. (kuva: Henriikka Krogars)

“Ehkä ihan vähän tylsä on kuitenkin se leikkilaiva”

Jannika Mertanen on tullut museoon lapsensa Eevin kanssa. He käyvät muutaman kerran vuodessa viettämässä aikaa museossa. Museo on heidän, kuin monen muunkin lapsiperheen, sadepäivän pelastus. 

”Mun mielestä tää on tosi kiva paikka. Mä pidän, siitä että tää on tosi selkeä ja kaikki huoneet on hyvin sijoitettu. Mun lemppari on ihan ehdottomasti toi mummola, se on ihana. Tietysti myös toi kauppa, missä voi leikkiä on ihana”, kertoo Eevin äiti, Jannika Mertanen.

”Tää on tosi erityinen paikka, koska tää on ehkä ainut, jossa on tämmöistä vanhaa. Se tuo näille nykylapsille jotenkin sen vanhan ajan, myös meidän ja varsinkin meidän vanhempien lapsuudesta. Tää tuo sen entisen ajan näiden meidän lasten lähelle, koska ei lapset pysty käsittää, sitä minkälaista silloin on ollut. ”

Luokkahuone nostattaa aikuisille pintaan nostalgisen tunteen. (Kuva: Henriikka Krogars)

”Ja vielä se että tää on ilmainen on ihan mahtava juttu. Se mahdollistaa sen, että sellaisilla ihmisillä keillä ei ole varaa tehdä asioita, niin tänne voi aina tulla”, lisää Mertanen loppuun.

”Täällä ehkä parasta on toi mummola ja sitten toiseksi parasta on että täällä voi pukeutuu. Kiva on myös, se paikka jossa on se kauppa. Ehkä ihan vähän tylsä on kuitenkin se leikkilaiva”, kertoo 6-vuotias Eevi Mertanen.

Katso video lastenkapungista

Pere Samuli
Rönkä Roope
Kärkkäinen Iida
Krogars Henriikka