Lahdessa ratkaistiin viikonloppuna mölkyn halli-SM mitaleiden kohtalosta. Jokainen meistä mieltää mölkyn mökillä pelattavaksi lajiksi, mutta se paljon muutakin kuin sitä. Ei olla sentään ulkona, vaan sisällä lämpimässä ratkaisemassa halli SM-mitalit. Tämän turnauksen takana on Kortteliliiga, joka pokkasi viime vuonna 50-vuotisen historiansa kunniaksi erikoispalkinnon Päijät-Hämeen Urheilugaalassa.

Tunnelma Lahden kisoissa on mukavan lämminhenkinen. Ihmiset nauttivat pelaamisesta pienen hymyn kera. Vähän väliä hallista kuuluu huutoa ja se on joko riemusta tai pettymyksestä johtuvaa. Pelit pelataan tosissaan, mutta lajista nauttien silti. Mistä tässä on oikein loppujen lopuksi kysymys?
“Kyse on sisällä pelattavasta mölkystä. Tuollasella salibandymatolla toisin kuin kesällä ulkona hiekalla. Sisällä pelattaessa onnella on enemmän tekemistä kuin ulkona. Niin hyvässä kuin huonossa” mölkkyjaoston keulamies Tipi Tuomola toteaa.
Tämä turnaus on nyt järjestetty Lahden Energiahallissa ainakin kymmenkunta kertaa. Turnaukseen osallistui sata joukkuetta ja samalla 200 pelaajaa. Kenttiä on kaiken kaikkiaan 26 kappaletta, joissa SM-mitaleista taistellaan.
“Viimeisen kahden viikon aikana ollaan tehty enemmän töitä. Paljon taustatyötä ja otteluohjelmia myöten. Sekä kenttiä tehtiin vielä iltamyöhäisellä eilen, kun täällä vielä eilen pelattiin salibandyn pelejä.”

Lahdessa kortteliliigassa mölkyllä on oma jaosto, joka on tämän kisan järjestelyjen takana. Lisäksi Kortteliliigan toimistolla apuna ollut kolme henkilöä, jotka ovat isona apuna näissä järjestelyissä. Lisäksi kesällä jaosto järjestää turnauksia ja kesällä on ohjelmassa Kortteliliigan omat sarjat, jotka pelataan Lahden Kisapuistossa. Siellä jopa 300 osallistujaa mukana, joka todella on kunnioitettava määrä ihan millä mittarilla tahansa.
Kokenut kävijä näissä kekkereissä

Jake Ropponen on tuttu näky mölkkykisoissa, jopa ympäri maailmaa. Mikä saa lähtemään näihin kisoihin?
“Kyllähän näissä on viimeiset 15 vuotta tullut käytyä aika aktiivisesti. Kyllä se peli vetää mukanaan. Aina tulee osallistuttua, kun on Lahdessa kisat. Ympäri maailmaa on tullut käytyä myös. Ranskan avoimet on tuttu. MM- ja EM-kisat ovat käyty” Jake Ropponen toteaa.
Tänäkin vuonna Jake on osallistumassa Tsekeissä järjestettäviin EM-kisoihin. Jake tunnetaan myös lempinimellä paremmin kisoissa, mutta mikä se on ja miten se syntyi?
Tunnetaan piireissä Jäykkäkäsi-Jakena. Se tulee varmaan pitkälti tuosta heittoasennoista. Olen itse herkkä antamaan kavereille lempinimiä, joten varmaa pikku kostona myös tuo lempinimi tulee.
Lahti on Suomen mölkyn kehto
Kilpailuja on paljon ja varsinkin Päijät-Hämeessä, mutta SM-kisoja kuitenkin järjestetään ympäri Suomen. SM-kisoja on tänäkin vuonna usealla paikkakunnalla, kun eri pelimuodoissa kilpaillaan eri paikoissa SM-mitaleista. On yksinpelissä, kaksinpelissä ja joukkuepelissä omat kisansa.Lahti on kuitenkin se, josta lajia pyöritetään.

Takaisin turnauksen pariin, kun paikalla olevaa porukkaa katsoo niin on erilaisia peliasuja ja päähineitä sekä tunnelma mitä mainioin. Turnauksen organisaation puheenjohtaja Tipi Tuomola avaa kisat puheella ja pelaajien ohjeistuksella. Moni pelaaja on kokeneita kävijöitä, mutta hienoa myös uusien pelaajien mukanaolo. Turnaus soljuu hyvää tahtia eteenpäin ja vasta sunnuntaina tiedetään, että kuka sen SM-kullan nappaa mukaansa. Huomiselle sunnuntaille 64 joukkuetta jatkaa kilpailua kohti sitä.
Mölkky Suomessa ja sen maailmanvalloitus

Maailmalla mölkky leviää hyvää tahtia. Varsinkin Ranskassa, jossa se alkaa pikkuhiljaa horjuttamaan petanquen asemaa. Vaikka se siellä on aika isosti vielä verissä.
“En tiedä onko vielä syrjäyttänyt petanquen, mutta toivottavasti syrjäyttää joku hetki. Ja pelataan Afrikan maita myöten. Jenkkilässä laji on kasvussa myös” Petteri Rajanummi, Mölkkyliiton puheenjohtaja summailee.
Mutta mikä on syynä tähän maailman valloitukseen?
“Helppous. Ei tätä tarvitse ottaa turhan vakavasti. Voit heittää mökillä, nurmikolla,
asfaltilla tai hiekalla. Sisälläkin onnistuu hyvin pelata”.

Mölkyn jäsenmäärä on Suomessa melko stabiili, mutta aina uusille pelaajille löytyy tilaa. Hieman “ukkoontunut” laji kuulemma on. Sen voi todeta myös paikan päältä käydessä, mutta ulkomailla on kuulemma pelaajat ovat nuorempia kuin Suomessa. Ehkä joku päivä mölkky löytää Suomessa myös nuorison suosion.
Loppuun yhteenvetona: mölkyn halli SM-kisat ovat erittäin hienosti järjestetty tapahtuma, jossa ihmiset viihtyvät. Jos kysyy pelaajilta niin melkein jokainen sanoo viihtyvänsä turnauksessa ja niiden olevan hyvin järjestetty. Kun täällä käy niin heti tekee mieli myös itse koettaa lajia, joka hyvää ajanvietettä ihan kaiken ikäisile
