Laajasalossa sijaitseva kristillistaustainen opisto perustettiin 112 vuotta sitten. Virallinen syntymäpäivä on 1.11.1907. Opiston medialinjaa on uudistettu keväästä 2019 lähtien.

“Uudella linjalla jokaiselle opiskelijalle opetetaan kaikkien medioiden perustaidot tekstistä videoon ja audiosta valokuvaan. Konsepti toimii hienosti”, medialinjan vastaava opettaja Erika Panttila kehuu.

Medialinjan vastuuopettaja Erika Panttila esittelee Laajasalon opistoa. Kuva Valo Rinne.

Opiston taiteellisuus painottuu esimerkiksi elokuva-, kirjoittaja-, laulu- ja näyttelijäntaiteen linjoilla. 

“Pelituotannon sekä kuvallisen ja digitaalisen viestinnän linjat edustavat nykyaikaisempia kulttuurin muotoja”, Panttila summaa.

Panttilan mukaan Laajasalon opisto tarjoaa myös mahdollisuuden suorittaa kasvatus- ja ohjausalan sekä seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinnon. 

“Lisäksi on suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin koulutusta sekä yhteiskunnallista koulutusta esimerkiksi valtiotieteiden parissa”, mediaopettaja luettelee.

Laajasalon opisto perustettiin yli sata vuotta sitten. 

“Alun perin se sijaitsi Sörnäisissä,  parikymmentä vuotta myöhemmin opiston oli tarkoitus siirtyä Pakilasta ostetulle tontille, mutta koulu siirtyikin vuokratiloihin Helsingin keskustaan Tähtitorninmäelle ja Puutarhakadulle. Vuonna 1954 opisto siirtyi nykyiselle paikalleen Laajasaloon”, Panttila sanoo.

Alkuaikoina koulussa opetettiin käytännönläheisesti kädentaitoja sekä maatalous- ja kotitöitä. Myöhemmin käsi- ja kotityövälineet vaihtuivat muun muassa viestinnän ja taiteen työvälineisiin.

Laajasalon opisto tarjoaa asuntolapaikkoja, jotka on suunnattu pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. 

Erika Panttilan mukaan opisto on erityisen tunnettu viestinnän koulutuksesta ja luovuudesta. Alumnilistasta käy ilmi, että koulussa ovat opiskelleet muun muassa mediapersoona Tuomas Enbuske, kansanedustaja Jaana Pelkonen, näyttelijä Jani Toivola, rikoskirjailija Harri Nykänen, urheilujournalisti Jarmo Färdig sekä yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.