Houkutuskuvat asetellaan muutaman ruokailevan parven näköisesti pellolle. KUVA: (Mikko Hyypiö)

Kello on hieman yli viisi iltapäivällä. Jätämme autot töyssyisen hiekkatien päähän ja lähdemme Teemu ja Ville Hyypiön kanssa kävelemään niityn poikki kohti kuluneella viikolla puitua peltoa. Sepelkyyhkyn metsästys alkoi jo 10.8., mutta vasta nyt peltojen puimisen jälkeen on parempi mahdollisuus saada isompi saalis, kun kyyhkyset laskeutuvat ruokailemaan parvissa. Moottoritien tasainen humina kuuluu vierestä, mutta ei se kyyhkysiä haittaa.

Ensi töiksemme on leviteltävä houkutuskaaveita pellolle muutamaan eri parveen, niin että näyttäisi siltä kuin pellolla olisi iso parvi ruokailevia kyyhkysiä. Tämän tehtävä on houkutella kyyhkysiä paikalle ja laskeutumaan ruokailemaan jolloin niitä on helpompi ampua. Kaaveet on saatu aseteltua pellolle, meidän täytyy itse piiloutua. Pääsemme hyvin piiloon ojan päälle kasvaneen pajupusikon alle. Siihen me asetumme riviin niin että meillä on pari metriä aina välissä. Nyt vain odotellaan ja katsellaan taivaalle. Mikäs tässä istuessa, aurinko tekee juuri laskuaan selkämme taakse ja saa pellon ja sen takana olevan metsäaukean näyttämään maalaukselliselta.

Kyyhkyset laskeutuvat puidulle pellolle ruokailemaan. Pajukko tarjoaa hyvän piilon metsästäjille. (KUVA: Mikko Hyypiö)

Ensimmäiset rohkeat

Uteliaat kyyhkyset lentelevät lähialueiden puiden latvoihin tarkkailemaan tilannetta, mutta ovat kuitenkin liian kaukana ammuttaviksi.

Parvia alkaa lennellä tiheämmin ja jännitys alkaa nousta. Tarkastuslennoista huolimatta eivät kyyhkyset  tule riittävän lähelle, että voisi yrittää ampua haulikolla. Vajaa puolen tunnin odottelun jälkeen ensimmäinen parvi lentää tarpeeksi läheltä, sekä Teemu että Ville ampuvat. Muutaman laukauksen jälkeen kyyhkyset ovat jo lentäneet kauemmas ja näyttää siltä, että yksikään laukaisu ei osunut maaliin. Yksi Teemun laukauksista kuitenkin tuottaa tulosta ja ensimmäinen kyyhkynen tippuu maahan. Saaliksi saatu kyyhkynen asetellaan pellolle kuvien joukkoon, että sekin näyttäisi ruokailevalta kyyhkyseltä. Sitten takaisin pusikon alle piiloon.

“Kyyhkyset näkevät pienimmänkin liikahduksen todella kauas ja näin voivat jättää tulematta kuville”, kertoo Teemu.

Odottavan aika on pitkä.

Istumme kaikki hiljaa retkijakkaroillamme ja katselemme taivaalle, että näemme jos kyyhkysiä on tulossa ruokailemaan lähialueen puista, mutta turhaan. Västäräkit ja muut pikkulinnut kyllä laskeutuvat kaaveille. Aivan kuin tietäisivät etteivät joudu tähtäimen eteen, kun kyyhkyset kaartelevat turvallisen välimatkan päässä. Pellon ylittävä voimavirtalinja houkuttelee kaaveita paremmin kyyhkysiä luokseen, mutta eivät ne kuulemma siinä malta istua niin että ampumaetäisyydelle pääsisi.

Parvia tähystäessä pohdin, mikä lajissa on parasta?

Ihmissilmällä on vaikea huomata pensaassa odottavaa metsästäjää. (KUVA: Mikko Hyypiö)

”se on lajin helppous”,  Ville vitsailee, mutta ei kuitenkaan osaa tarkemmin sanoa mikä saa istumaan pellon laidassa tuntitolkulla.

Kärsivällisyys tässä ainakin kasvaa.

Aurinko alkaa olemaan jo laskenut ja kyyhkyjenkin lentoreitti alkaa nousemaan yhä korkeammalla. Sitten kuuluu taas laukaisu ja ruudin haju täyttää ilman, mutta kyyhkynen jatkaa lentämistään. Ajattelimme että se meni siinä, jolloin kyyhkynen tekeekin vain kierroksen ja lentää uudestaan kohti kaaveita ja alkaa laskeutumaan, jolloin Ville pääsee paikkaamaan tilanteen ja ampuu uudestaan. Tällä kertaa täydellinen osuma ja kyyhkynen tippuu peltoon. Ei muuta kuin kyyhkynen paikoilleen ja takaisin odottamaan seuraavaa parvea.

Seuraavaa parvea ei kuitenkaan näytä saapuvan ampumaetäisyydelle. Olemmehan jo istuneet reilun pari tuntia tässä pusikossa jolloin aurinko on melkein laskenut. Parvia katsellessa Ville sanookin,että

“ taitavat lentää suorana yöpuvulle nämä kyyhkyset kun ovat niin korkealla.”

Saalistakin on tullut, joten keräämme kaaveet ja tavaramme mukaamme ja lähdemme paluumatkalle pari kyyhkyä kainalossa.

Ampumistilanteen tullessa on toimittava nopeasti. (KUVA: Mikko Hyypiö)