Toisten ihmisten tekemisten vahtiminen eli ”kyttääminen” on Suomessa jo lähes kansallislaji. Se on ollut tähän mennessä perinteisesti taloyhtiöissä elävien eläkeläisten ja sosiaalisessa mediassa aktivoituneiden katkerien keski-ikäisten hommaa, mutta koronaviruspandemian myötä siitä on kuitenkin tullut kansallinen trendiliike, johon ottavat osaa niin lapset kuin aikuisetkin.
”Isi! Tolla vauvalla voi olla korona!”
Näin uljaasti kajahti raportti noin kolmevuotiaalta pojalta isälleen leikkipuistossa, jossa olimme yksivuotiaan tyttäreni kanssa viime keväänä. Poika oli ollut tyttäreni kanssa saman kiipeilytelineen luona, kunnes hän oli äkisti juossut isänsä luokseen puoliksi hädissään.
On selvää, ettei tarinan poika tarkoittanut minun tyttäreni rikkovan hallituksen asettamia turvavälisuosituksia, vaan toisti kotona oppimaansa mantraa koronapelosta. Tai pikemminkin ihmisten pelosta, johon tilanne kyttäämisineen ja syyllistämisineen on nyt menossa.
Paras viruksentorjuja palkitaan
Kansalaispoliisit vartioivat kaduilla herkeämättä, kuka seuraavaksi rikkoo jollain tavalla sääntöjä. Kun vihdoin tämä onni kohdalle sattuu, kiirehditään siitä päivittämään äkkiä vihaista ja ihmiskuntaan pettynyttä viestiä someen. Piste minulle, ajattelee kirjoittaja. Minä olen hyvä ihminen, joka kannattelee tätä yhteiskuntaa. Puhumattakaan niistä ihmisistä, jotka nyt päivittävät itsestään selfien maski kasvoillaan saatetekstillä, jossa ihmetellään näennäisen provokatiivisesti, miten kellään muulla Raahen Prismassa ei ollut taaskaan maskia kasvoillaan.
Nyt, jos koskaan, on tarjolla parhaimman viruksentorjujan viittoja. Tämänkaltainen palkinto on joillekin välttämätön suojautumiskeino tuntematonta, näkymätöntä, hajutonta ja väritöntä uhkaa kohtaan.
Koronaviruksen olemassaolo saa ihmisissä aikaan äärimmäistä stressiä, mitä ei voi purkaa muuten kuin jäsentämällä ihmisiä kahteen eri leiriin: hyviksiin, jotka noudattavat ohjeita ja niihin toisiin, jotka teoillaan pilaavat vielä kaiken, mitä kohti hyvikset ovat ponnistelleet. Koronan mittavat taloudelliset, psyykkiset ja fyysiset kurimukset kalpenevat tämän toisia ihmisiä demonisoivan sosiaalisen ongelman rinnalla.
Kohti oikeanlaista toimintaa
Päättäjät ovat vedonneet ihmisiin, jotka ovat edelleen hyvin hämmentyneitä siitä, mitä heiltä odotetaan. Ei syyllistetä toisia, vaan tuetaan oikeanlaista toimintaa, kuului sisäministerin ohje viime keväänä. Vaikka ajatus on hyvä, on ongelma tässä se, että oikeanlaisen toiminnan määritelmä vaihtuu nopeammin kuin ihmiset pysyvät perässä. Uudet määritelmät ovat kuin aseita, joilla kyttääjät varustetaan jälleen uuteen taistoon. Olivat suositukset ja rajoitukset mitä tahansa, ei tilanne kuitenkaan syyllistämällä paremmaksi muutu.
Mainitsemani poika leikkipuistossa on vain surullinen esimerkki siitä, mihin tämänhetkinen tilanne voi pahimmillaan johtaa. Jos pienet lapset sosiaalisia taitoja opetellessaan oppivatkin ensisijaisesti pelkäämään toisiaan syistä, joita he eivät itsekään ymmärrä, voi olla että tämänhetkinen kyttäämisen ja syyllistämisen eetos on vain alkusoittoa sinfonialle, jonka orkesteri soittaa eriaikaisesti Zoom-etäyhteyksien avulla.
Ilkka Marttinen
