Elettiin 2000-luvun alkua ja Päijät-Hämeen hämärtyvässä illassa sai kaksi miestä idean kehittää alueellista yhteistyötä ja omaa intohimoaan, yösuunnistusharjoittelua laajemminkin. Tuukka Tuomala ja Heikki Jokinen ideoivat yhdessä yösuunnistuksen yhteisharjoitukset, Yökupin, alulle vuonna 2002.
– Idea lähti omasta tarpeesta harjoitella ja nauttia yösuunnistuksesta. Aikaisemmin jokainen puuhasteli siellä sun täällä. Yökupin avulla voitiin yhdistää resursseja ja tuntuihan se paljon turvallisemmalta mennä pimeään metsään, kun tiesi siellä olevan muitakin, muistelee Tuukka Tuomala Yökupin alkutaivalta.
Ensimmäisellä kerralla syksyiseen yöhön suunnisti elokuussa 2002 12 suunnistajaa. Ensimmäisenä syksynä tapahtumia järjestettiin yhteensä kuusi. Kauden viimeinen tapahtuma keräsi lähtöviivalle jo 40 osallistujaa.
– Heti ensimmäisen syksyn palaute kannusti jatkamaan. Vuosien saatossa tapahtumia on ollut vuodessa kymmenestä kuuteentoista, mikä on tarkoittanut lähes tuhatta liikuntasuoritusta vuosittain. Vuonna 2005 Yökupille syntyi pikkuveli, Korttelikuppi, jolla jatkettiin kautta myös talvikuukausille. Vipinää rasteilla on piisannut, mistä nuo luvut kertovat omaa kieltään, Tuomala kertaa Yökupin alkutaivalta.
Teknologian kehitys lisäsi kiinnostusta
Vuosien aikana on tapahtunut paljon. Yökuppi toimi mm harjoituksen jälkeisen analysoinnin ja seurannan uranuurtajana. Vastaavanlaisia yösuunnistussarjoja alkoi myös syntyä muualle.
– Ystävämme Jarkko Ryyppö kehitteli Reittihärveli -järjestelmän, mikä perustui aluksi ihmisten itse piirtämiin reitteihin ja myöhemmin GPS-jäljen piirtämään dataan. Näin suunnistajat saattoivat analysoida suunnistustaan sekä verrata reitinvalintojaan, kertoo Tuomala lajin kehityksestä ja teknologian harppauksista lajin sisällä.
– Ensimmäisiä virityksiä live GPS-seurannan toteutuksesta näimme talvella 2008 ja pian sen jälkeen toiminta vain lisääntyi. Yösuunnistus tuli olohuoneisiin, Tuomala jatkaa.
Yhteisöllisyys ja yölliset haasteet
Saavuttaessa tapahtumapaikalle ilta alkaa hiljalleen pimentyä. Yksi toisensa jälkeen kaartaa paikalle autolla, polkupyörällä, mahdollisesti jalan. Kaikille on yhteistä yösuunnistushaasteesta nauttiminen ja samanhenkisyys.
– Tänne tullaan tämän hullun porukan takia ja tietysti sen yöllisen haasteen, kertoo Kirsi Koivuniemi.
– Yhteisöllisyys on iso osa tätä juttua. Mikä hienointa, niin tästä porukasta on vuosittain löytynyt myös näiden tapahtumien järjestäjiä. Tapahtumia halutaan järjestää, koska niihin on niin mukava osallistua, kiittelee Koivuniemi niin osallistujien kuin järjestäjien aktiivisuutta.
– Nautin yöllisistä haasteista. Hetken mielijohteesta, joskus vuonna nakki ja ämpäri, satuin ostamaan tämän lampun Jukolan viestistä ja sillä tiellä olen. Halusin kokeilla ja koukkuun jäin, naurahtaa Marja-Leena Nuuttila.
– Tämä koukuttaa, komppaa Ilkka Stranden vierestä.
– Ystävän innoittamana tulin mukaan. Nautin yhteislähdön intensiivisyydestä, mutta toisaalta siitä yöllisestä hiljaisuudesta, jota tämä tarjoaa. Koko ajan pitää keskittyä, Stranden kertoo.
Pimeän yön huumaa
Lähtöpaikalta kuuluu iloinen puheensorina. Valot syttyvät ja ilma väreilee jännitystä ja innostusta. Yli viisikymmentä suunnistajaa singahtaa kohta pimeää metsään. Ratamestari Juha Hirvonen antaa lähtöluvan ja kuin salaman iskusta valot levittäytyvät edessä odottavalla mäkialueelle. Rytinää, huuteluja, puhinaa ja suhinaa, sitä kaikkea on yöllinen metsä täynnä. Nopeimmat kiitävät kuin pimeyttä ei olisikaan. Suurin osa osallistujista nauttii pimeyden tuomasta haasteesta ja jokaisella kerralla, kun heijastin osuu valokeilaan ja etsijä löytää rastinsa, on tunne lähes käsinkosketeltava.
On vain todettava, että kirmaaminen yöllisessä, pimeässä metsässä on parasta mitä pimeällä voi tehdä housut jalassa.
Mikko Reitti
