Akateemisen kuorolaulun ehtoossa 23.8.2018 esiintyi viisi eri Helsingin yliopiston osakunnan kuoroa. Kuvassa Metsoforten kuorolaisia keikan jälkeisissä taiteellisissa sfääreissä. Vasemmalta oikealle: Mikko Sillfors, Roosa Haimila, Jenni Leppänen, Kasper Valtakari, Jenni Kauhanen, Ville Tolvanen ja Mai Joutselainen. Kuva: Lauri Hukkanen.

Akateemisen laulun ilo on jo vuosisatoja kestänyt perinne

Helsingin yliopiston päärakennuksen sisääntuloaulassa on vielä hiljaista. On alkamassa Helsingin taiteiden yön Akateemisen kuorolaulun ehtoo, osakuntien kuorojen kavalkadi. Kellon lähestyessä kahtakymmentä, portaikon edessä on jo kuhinaa ja sisääntuloaula on täyttynyt kulttuurinnälkäisistä kuulijoista.

Akateemisen kuorolaulun ehtoo keräsi satamäärin ihmisiä. Yliopiston kolmikerroksinen sisääntuloaula on perinteinen laulamisen paikka.

Satojen vuosien ajan Senaatintorin sisääntuloaula on ollut yliopiston juhlaseremonioiden kohtaamispaikka. Tiina Kosunen, Helsingin yliopiston tapahtuma- ja konferenssituottaja, kertoo käytävän olleen kuorojen perinteinen äänenavauspaikka jo 1800-luvulla. Käytävän jylhän kolmikerroksisen aulan yläpuolelle kohoava katto ja kaikuisa akustiikka ovat suoneet laulaville akateemikoille hienot puitteen äänijänteidensä verryttelyyn.

Tämä käytävähän vaatii kuorolaulua. Ihmisillä on lupa kokea ja tulla kurkistamaan.

Tiina Kosunen on Akateemisen kuorolaulun ehtoon ideanikkari. Tyytyväinen Kosunen toivoo illasta perinnettä, joka eläisi yhtä pitkään kuin muutkin akateemiset perinteet.

Niin kauan kuin laulu on kuulunut akateemisten ihmisten arki-iltoihin, juhliin ja mielenilmauksiin, käytävän äänenavaustuokiot eivät ole olleet yleisölle julkisia. Kosunen, itsekin kuorossa laulaneena, halusi avata myös yliopiston ovet yleisölle. Akateemisen laulun ehtoo tapahtuu ensimmäistä kertaa Suomen historiassa.

Idea lähti liikkeelle, kun Kosunen tiiminsä kanssa miettivät Taiteiden yöhön sopivaa ohjelmaa. Hän kertoo kuorolaulun kuuluvan jokaiseen akateemisen juhlaan. Erityisesti juomalauluperinne on synnyttänyt jokaiselle osakunnalle oman juomalaulun, jota juhlissa aina lauletaan.

Teija on saapunut ensimmäistä kertaa Helsingin Taiteiden yöhön.

– Mä kävelin näitä katuja, kattelin ortodoksikirkossa ja Kryptassa. Sitten tulin myös uteliaana tänne.

Teija ja sadat muut ovat löytäneet tiensä Helsingin yliopiston sisääntuloaulaan. Tunnelma korkeassa portaikossa on tiivis. Savolaisen Osakunnan kvartetti on jo aloittanut laulun. Tuttu Gaudeamus igitur kajahtaa ylös kohti kattoa. Kuulijat selvästi nauttivat.

Riku seikkaili tiensä yliopiston aulaan. Taiteiden yöhön hänellä ei ollut ennakko-odotuksia. Hän kulkee eteenpäin mielihalujensa mukaan, kuten vapaan vaeltajan kuuluukin.

Monelle Suomen maakuntalaulut ovat vieraita. Riku Immonen sanoo tunnistaneensa vain Gaudeamus igiturin, koska Pekka Töpöhäntä -elokuvassa se soi, kun kissat juhlivat ylioppilaita. Siitä huolimatta myös Riku sanoo tunnelman olevan käsin kosketeltavaa.

– Tosi hyvä fiilis. Meinas tulla itku.

Rikukin on ensimmäistä kertaa Helsingin Taiteiden yössä. Hän nousi yliopiston portaat ja astui sisään, koska ovet olivat auki. Hänen iltansa jatkuu yhtä avoimen uteliaana. Kulkee sinne, minne nokka vie.

Akateemiset juhlat ja akateemiseen elämään liittyvät perinteet ovat monelle tärkeitä. Kun Helsinkiin saapuneet opiskelijat perustivat osakunnat, vaaliakseen kotiseutunsa muistoa, oli selvää että osakunnalla on myös kuoro. Osakuntien tehtävänä on vaalia oman kanta-alueensa perinteitä.

– Akateeminen laulu, tummeneva ilta ja kiva sorina. Aivan ihana ilmapiiri!

Helka nauttii vuosittain Helsingin Taiteiden yöstä. Tänään hän sai mukaansa rakkaimmat ihmiset. Kuvassa vasemmalta Helka, Eija ja Aleksi.

Helka kertoo tulleensa yliopistolle siksi, että rakastaa akateemista elämää. Hän on itse terveystieteiden maisteri. Tämä ilta on hänelle tärkeä, kuten jokaisena muunakin Taiteiden yönä. Hän etsi internetistä tietoa ohjelmasta ja ilokseen huomasi tämän kuorokavalkadin. Hän kutsui mukaansa tyttärensä Eijan ja tyttärenpoikansa Aleksin. Taiteiden yönä Helka kohtaa vuosittain kivoja, yllättäviä tapahtumia taiteen ympärillä.

Viiden eri osakunnan kuorolaisten Finlandia-yhteisesitys päättää historiallisen illan yliopiston päärakennuksen aulassa: ”Oi Suomi katso, sinun päiväs koittaa.” Portaikkoon ahtautuneiden kuulijoiden silmäkulmiin kohoavat kyyneleet. Kännykät kaivetaan esille, tunnelma on saatava mukaan. Näin hieno kavalkadi on syntynyt perinteeksi. Ensi vuonna uudelleen.

Jean Sibeliuksen Finlandia-hymni kokosi kaikki viisi osakunnan kuoroa yhteen. Laulu herkisti kuulijat. Tunnelma Yliopistolla oli ainutlaatuinen.

Kuorolaulu luo yhteisöllisyyttä: ”Se on semmoista tiimipeliä”

Keskisuomalaisen osakunnan kuoro Metsoforte aloitti oman osuutensa Frederik Paciuksen säveltämällä Suomen laululla.

Tutustumme esityksen jälkeen paremmin erääseen juuri esiintyneeseen kuoroon. Metsoforte on vuonna 1995 perustettu Helsingin yliopiston Keskisuomalaisen osakunnan kuoro, jota johtaa nykyään Riku Laurikka. Viisi Metsoforten kuoron edustajaa avaa kuorolaulun merkitystä itselleen. He ovat sopraano Roosa Haimila, basso Lauri Hukkanen, sopraano Mai Joutselainen, tenori Ville Tolvanen sekä tenori Kasper Valtakari. Kaikki he korostavat yhteisöllisyyttä kuorolaulun keskeisenä antina.

– Ihminen on kuitenkin laumaeläin. Kuorossa on kuunneltava muita, seurattava missä mennään – se on semmoista tiimipeliä, sanoo Tolvanen.

Kuorolaulun yhteisöllisestä voimasta kertoo sekin, että Valtakarin lapsen kummit ovat kuorolaisia, koska juuri kuorolaisista ajan myötä on tullut hänen kaikkein läheisimpiä ystäviä. Joutselainen taas kertoo kuorolaulun olevan itselleen jopa mielenterveydellisesti tärkeää. Yhdessä tuotettu musiikki ja harjoitusten jälkeiset kuorokaljat ovat olennaisia. Kuoro tuo iloa ja kollektiivista tekemistä, kuitenkin ilman suorituspaineita. Siinä oppii kuuntelemaan muita, hengittämään ja luomaan harmoniaa.

– Vaikka takana olisi rankkakin työpäivä, jos vain jaksaa raahautua harjoituksiin, se kyllä palkitsee.

Hukkanen tuo esiin kuorolaulun monia musiikillisia ja muitakin hyötyjä:

– Kuorolaulun harrastaminen on esimerkiksi helposti lähestyttävä tapa oppia nuotit ja lauluääni kehittyy. Kuoroharrastus on myös oiva tapa tutustua erilaisiin musiikkityyleihin ja ennen kaikkea kokea niitä. Samoin esiintymistaito kehittyy ja ramppikuumeet häviävät, mistä on hyötyä monissa eri ammateissa.

Haimila katsoo, että kuoro kehittää yhteistyötaitoa vaikkapa koulua ja työpaikkoja enemmän, koska kuorossa täytyy vielä herkemmällä korvalla kuunnella muita ja hengittää heidän kanssaan ”samassa rytmissä”. Valtakari puhuu samasta asiasta ”flowssa” olemisena, eikä kuorossa pärjää, jos ihminen vetää jotakin roolia tai alkaa sooloilemaan. Tässä mielessä kuoro opettaa myös nöyryyttä.

– Kaikilla on kuorossa aina jotain opittavaa. Eikä kukaan voi tehdä tätä hommaa yksin, Tolvanen säestää vierestä.

Metsoforten ohjelmistossa on monia kotiseutuhenkisiä, isänmaallisia ja uskonnollisiakin juhlalauluja. Haimilan mukaan ihmisen ei silti tarvitse välttämättä olla kotiseutuhenkinen tai isänmaallinen arvostaakseen vaikkapa kotiseutulauluja tai Sibeliuksen Finlandiaa.

– Tuollaisten laulujen merkitys symboloi nimenomaan yhteisöllisyyttä, mikä mekin saavutettiin näiden laulujen kautta konsertissa tänään.

Teksti: Sanna-Maija Rautakoski & Mikko Sillfors

Kuvat: Sanna-Maija Rautakoski

Lähteet: Wikipedia

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_yliopiston_päärakennus 24.8.2018

https://hyy.helsinki.fi/fi/järjestöt/hyyn-järjestöt/osakunnat 24.8.2018