Helsingin kaupunginmuseo on tarjonnut jo kolmena vuonna kolmeakin eri opastettua kummitustarina-aiheista kävelykierrosta. Niiden käsikirjoittaja Vanessa Kairulahti kertoo hieman kummitustarinoiden käsikirjoittamisesta.

 

Vanessa Kairulahti on kirjoittanut Kaupunginmuseon kummituskävelyjen lisäksi samasta aiheesta yhdessä Karolina Kouvolan kanssa kirjan ”Helsingin henget: opas aaveiden pääkaupunkiin”, joka ilmestyi syksyllä 2018. Kairulahti luonnehtii itseään kulttuurialan moniammattilaiseksi; hän on työskennellyt aiemmin pitkään museoalalla sekä tehnyt erilaisia kirjoitus-, luennointi- ja tuottamisprojekteja alalla freelancerina.

Uskontotieteeseen erikoistunut Kairulahti viimeistelee myös gradua, joka liittyy suomalaiseen kansanuskoon. Tällä hetkellä hänen arkeensa kuuluu uusi työ myynnillisen asiakaspalvelun parissa, kuten myös hänen viisivuotias poikansa, joka muuten pitää kummitustarinoista.

Vanessa Kairulahti. (Kuva: Vanessa Kairulahti)

Miten päädyit käsikirjoittamaan kummituskävelyjä?

– Työskentelin Helsingin kaupunginmuseolla oppaana ja asiakaspalvelussa. Monissa keskusteluissa asiakkaat tulivat kyselemään minulta, kummitteleeko museokohteissa tai muualla Helsingin tunnetuissa kohteissa. Yhdessä asiakkaiden kanssa aloimme pohtimaan tähän teemaan liittyvää museomateriaalia ja uskontotieteilijänä olin erityisen kiinnostunut aiheesta. Sain ehdotukseni kävelykierroksista läpi museolla ja päädyin tuottamaan aluksi kaksi eri kävelyreittiä keskusta-alueelle, myöhemmin vielä kolmannen suosion ollessa suuri.

Miten pitkään Helsingissä on ollut kummituskävelyjä?

– Helsingissä on ollut ennen kaupunginmuseon kierroksia jo yksittäisiä muiden toimijoiden teemakävelyjä sekä Helsinki Horror Walk, joka sivuaa aihetta. Kaupunginmuseon kierrokset ovat pyörineet kolmisen vuotta.

Millaisia asioita pitää ottaa huomioon, kun tekee tällaisen kävelykierroksen käsikirjoitusta?

– Aina pitää ottaa huomioon se yleisö, jolle on opastusta kirjoittamassa. Mitä yleisö tietää aiheesta ja taustasta etukäteen, mitkä yksityiskohdat heitä kiinnostaisivat erityisesti, onko kävelyreitti mukava ja sopivan vaihteleva rytmityksineen. Opastus ei saa olla liian pitkä. Puolitoista tuntia on melko lailla maksimi, mitä ihminen jaksaa keskittyä aktiivisesti sisältöön. Hyvässä opastuksessa jätetään tilaa myös vuorovaikutukselle ja keskustelulle yleisön kanssa. Lisäarvoa opastukselle historiallisten faktojen ja mielenkiintoisten tarinoiden lisäksi tuo, jos johonkin kohteeseen pääsee sisälle tai ainakin jos mukana kulkee kuvia sisätiloista.

Kummituskävelyt ovat Helsingin kaupunginmuseon järjestämiä. (Kuva: Petri Niemi.)

Onko käsikirjoituksessa käytännössä oltava jonkinlaista liikkumavaraa tilanteen mukaan?

– Kyllä. Ryhmät kulkevat eritahtisesti ja toiset ovat keskustelevampia kuin toiset. Tällöin joutuu välillä jättämään kohteen tai pari väliin reitiltä, jos aikataulu tiukkenee.

 

Onko eri kaupunginosien kummituskävelyissä jotain selviä eroja?

– Puistokatujen kummitukset ja Töölöstä tuonpuoleiseen -reiteillä korostuvat kulttuurihistorialliset kummitukset, Kruununhaassa taas kummittelevat vanhemmat historialliset kerrostumat. Kruununhaan jugendtalojen kummitukset ovat omanlaisiaan verrattaen esimerkiksi keskustan ravintola- ja teatterikummituksiin.

Miten kummituskierrokselle tai kirjaa varten pystyy löytämään lähteitä eri tarinoille?

– Hyviä lähteitä ovat vanhat lehtiartikkelit, internetin keskustelufoorumit, muutamat kirjat ja nettisivut aihepiiristä sekä ihan suoraan potentiaalisiin kohteisiin soittaminen ja paikan päälle meneminen. Olen myös saanut runsaasti materiaalia suoraan kaupunginmuseon asiakkailta ja jo aiemmin museolle kerätyistä tarinoista.

Mitä tyypillisiä piirteitä on kummitustarinassa yleensä?

– Ne heijastelevat oman aikansa moraalisia ihanteita ja kollektiivisia pelkoja sekä traumojakin. Iso osa helsinkiläisistä kummitustarinoista nivoutuu kaupungin historian kipukohtiin. Sotaan, epidemioihin, rikoksiin. Toisaalta myös moraalisia opetuksia on luettavissa rivien välistä.

Jatkuvatko kummituskävelyt näillä näkymin tulevaisuudessa?

– Tietääkseni kummituskävelyt jatkuvat museon ohjelmistossa toistaiseksi. Talven kylmimpinä kuukausina pidetään parin kuukauden tauko ja yleisökierrokset jatkuvat taas keväällä. Tilauskierroksia saa ympäri vuoden.

Jostain syystä tunnen tarvetta kysyä Vanessa Kairulahdelta vielä yhden kysymyksen, joka aivan varmasti on tyhmä kysymys, mutta toisaalta tiedän hänen pystyvän antamaan siihen erinomaisen vastauksen. Tämä on toimittajan tehtävä…

No niin. Onko kummituksia olemassa?

– Kummituskokemukset ovat niitä kokeneille ihmisille usein hyvin todellisia ja elämänkatsomukseen ja kokemusmaailmaan vahvasti vaikuttavia kokemuksia. Siinä mielessä ne ovat todellisia vaikuttaessaan niitä kokeneiden ihmisten omiin sisäisiin maailmoihin.

– Kummituksille pystytään löytämään lähes aina niin sanottuja luonnollisia selityksiä, mutta yliluonnolliset kokemukset ovat uusimpien tutkimusten mukaan normaalin ihmismielen toimintaan liittyviä yllättävän yleisiäkin kokemuksia. Ihmiset luovat itse kokemuksilleen omat merkityksensä ja selityksensä ja levitessään näistä henkilökohtaisista kokemuksista tulee kummitustarinoita, joille saatetaan luoda myös kulttuurisia merkityksiä ja osia oman aineettoman kulttuuriperintömme kudelmaan.