Hiontakoneen takaa, pöytänsä äärestä löytyy työhönsä paneutunut ammattilainen. Päällisin puolin voisi olla vaikeaa kuvitella, että tämä tatuoitu, rastahiuksinen mies työskentelee helmikorujen ja rannekorujen parissa. 27-vuotias Antonio onkin saanut kuulla ennakkoluuloista monesti.
”Nimeni perusteella moni luulee, etten ole suomalainen. Kasvotusten tavattaessa, he ovat mielenkiinnolla kyselleet tatuoinneistani. Heimotatuoinneilla on pitkät perinteet”, hän kertoo.

Antonio Caraveo viimeistelee luonnonkivikorua hiomakoneella.

Kysyttäessä kuinka hän päätyi kultasepäksi, kertoo hän eksyneensä alalle käytännössä vahingossa. Alun perin haaveena oli metallisepän ammatti; takoa puukkoja, ovenkahvoja ja kristallikruunuja. Tavattuaan ammattisepän kasvotusten, kävi Antoniolle kuitenkin nopeasti selväksi, ettei leivän tuonti pöytään tulisi olemaan helppoa. Niinpä hän jatkoi koulutustarjontaan perehtymistä, ja päätti äitinsä kannustamana hakea hopeasepän koulutuslinjalle Koulutuskeskus Salpaukseen. Valmistuttuaan, jatkoi hän vielä koulutaivaltaan ja valmistui vuotta myöhemmin kultasepäksi.

Caraveo kuvailee mielenkiintonsa ja luovuutensa tulleen esille jo ala-asteella. Kaikki alkoi kolmannen luokan puutyötunneilla.
”Olen aina ollut luova ihminen. Kun muut luokkalaiset tekivät saunakauhoja, työstin itse puukkoja ja miekkoja. Teinpä kerran yhden katapultinkin”, hän naurahtaa.

Lapsuuden haaveammatti ei kuitenkaan liittynyt käsillä työskentelyyn. Hän kertoo, kuinka haaveili vuorenvartijan tehtävistä, samanlaisista, joita näkee Kanadan rajoilla. Kaksitoistavuotiaan miehenalun toisena unelmana oli päästä eläintarhanhoitajaksi Filippiineille. Ensimmäisen työpäivän päätteeksi hän olisi vapauttanut kaikki eläimet. Eläinrakas Antonio on ollut aina. Hän kertookin viettävänsä paljon aikaa kahden koirasutensa kanssa.

Kultasepän ammatti vaatii monia luontaisia ominaispiirteitä. Tärkeimmiksi Antonio mainitsee kolmiulotteisen hahmottelukyvyn, tarkkuuden sekä luovuuden, pitkäjänteisyyttä unohtamatta. Ensimmäisiä kertoja käsitellessä hopeaa koulussa, ilmeni eräällä luokkakaverilla vakava hopea-allergia.
”Iho alkoi halkeilla hetkissä. Harvinaista, mutta mahdollista”, Antonio muistelee kouluaikojaan.

Lusikoista valmistettu kääty oli tilaustyö A.Tillanderin modernien korujen näyttelyyn.

 

Työharjoittelu A.Tillanderilla muodostui yhdeksi uran käännekohdista. Puolentoista kuukauden kestoisen harjoittelujakson jälkeen Antonio soitti vielä pomolleen kiittääkseen mahdollisuudesta. Mitä hän ei kuitenkaan osannut odottaa, oli puhelimessa tarjottua vakituista työpaikkaa kultaseppänä. Kahden vuoden työuransa aikana Antonio on ehtinyt jo tehdä paljon. Viime vuonna hän osallistui Vuoden kaunein sormus – kisaan. Inspiraation sormukseensa hän sai Kalevalasta.

”Spektroliitti-jalokivi on valittu Sotkan munan värin mukaan. Keskellä sormusta on Suomi-neito Aino kansallispuvussa, ja koristekuvioina löytyy kieloja. Kaikki Suomi-100 juhlavuoden kunniaksi”, Antonio kuvailee ylpeänä.
Sormus kantaa myös nimeä Aino. Aino-sormus nähtiin kisassa finaalikymmenikössä, yli 70 sormuksen joukosta valittuna. Vaikka varsinaista voittoa ei tullut, nähtiin sormus suomalaisartisti Alman päällä Linnan juhlissa. Almalla oli myös Antonion toinen koru, Nukkuva leijona-riipus, osana asuaan. Tämän vuoden kisaan mies osallistuu jälleen. Teemana tällä kertaa on ”Suomen inspiroivimmat naiset”. Kisasormus sai inspiraationsa Enni Rukajärvestä, ja hänen upean sinisistä silmistään.

Ystävälintu-koru lanseerattiin ystävänpäivänä.

Tulevaisuudessa Antonio toivoo lanseeraavansa oman korusarjansa, johon kuuluisi niin sormuksia, kuin kaula-, ranne- ja korvakoruja. Toistaiseksi sarjaa varten ei ole vielä löytynyt varsinaista inspiraatiota, eikä myöskään aikaa.
“Odotan saavani lisää elämyksiä, joita voin sitten välittää korujeni kautta”, hän summaa.

Teksti ja kuvat: Michaela Söderholm